IT-alan sukupuolittuneet mielikuvat vaativat ravistelua
11.5.2021 08:50:00 EEST | Oulun yliopisto | Tiedote

Tutkimuksessa Vainionpään mukaan näkyy, että nuorilla ei ole kunnolla tietoa IT-alan uravaihtoehdoista, ja kokemukset teknologian parissa vaikuttavat olevan edelleen vahvasti sukupuolittuneita. Alaa ei tule valittua, kun ei ole selvää kuvaa siitä, mitä työskentely todellisuudessa on. Nuorille teknologia tarkoittaa yleensä vapaa-ajalla mobiililaitteiden viihdekäyttöä, minkä ei koeta synnyttävän IT-osaamista. Vastaavasti koulussa opiskelu koetaan ”oikeaksi” työskentelyksi mutta valitettavan tylsäksi. Lukioissa tieto- ja viestintäteknologian asema on ongelmallinen, sillä opetussuunnitelman pohjalta toivotaan, että tietotekniset taidot kehittyvät, kun ohjelmistoja käytetään muiden oppiaineiden parissa.
”Opettajien mahdollisuus jakaa nuorille tietoa jää helposti vähäiseksi, kun valinnaisia kursseja ei valita. Opinto-ohjaajien täytyy kertoa eri aloista tasapuolisesti, eikä heidän ole välttämättä helppoa hahmottaa uravaihtoehtoja sellaisilla aloilla, jotka ovat heille itselleen kovin vieraita, kuten IT-ala useimmille tässä tutkimuksessa haastatelluille oli”, Fanny Vainionpää kertoo.
Naiset ovat yhä selvästi vähemmistönä IT-aloilla, ja vanhat sukupuolittuneet näkemykset vaikuttavat lukiolaistyttöjen uravalintaan. Kaiken kaikkiaan ihmiset kotona, koulussa, ja laajemmin yhteiskunnassa vaikuttavat tyttöjen valintoihin, usein tahattomastikin vanhoja ajatusmalleja painottaen. Suomessa on edelleen vahva jako miesten ja naisten ammatteihin. Tekniset alat ovat miesvaltaisia, vaikka tytöt pärjäävät lukiossa matematiikassa ja luonnontieteissä tasavertaisesti.
”Lukio on paikka, jossa erilaiset diskurssit, vuorovaikutukset ja historiat yhtyvät ja ohjaavat tyttöjä jättäytymään pois IT-alalta. Näyttää siltä, että tytöt suljetaan tahattomasti pois IT-alalta, mutta tytöt myös itse valitsevat muita opintoja. Selvä tutkimustulos on, että IT-ala ei näyttäydy lukiossa kiinnostavana uravaihtoehtona tytöille. Teknologian käyttö opinnoissa ei lisää ymmärrystä alasta ja IT-aiheiset valinnaiset kurssit jäävät usein valitsematta”, Vainionpää toteaa.
Tutkimusaineisto pohjautuu projektiin, jossa lukiolaisille tarjottiin tietoa IT-alasta lukioiden ja korkeakoulujen yhteistyön kautta. Aineistona Oulun yliopistossa tutkijana työskentelevä Vainionpää on käyttänyt kyselyitä, haastatteluita, ryhmäkeskusteluita, esseitä ja havainnointimuistiinpanoja. Tutkimukseen osallistui lukiolaisia, lukion opettajia ja opinto-ohjaajia sekä IT-alalla opiskelevia ja työskenteleviä naisia. Laadulliset menetelmät auttoivat ymmärtämään ilmiötä syvällisemmin.
Tutkimus ei jäänyt vain teoreettisen toteamisen tasolle. Osana väitöskirjatyötään Fanny Vainionpää loi tieto- ja viestintätekniikan lukiokurssikonseptin, jonka avulla pyrittiin muuttamaan nuorten mielikuvia IT-alasta tuomalla esiin erilaisia puolia alasta yrittäjyysprojektin kautta. Tämä tavoite toteutui ja nuoret kertoivat, että heidän käsityksensä alasta monipuolistui.
Väitöstutkimuksen aiheena oli lukiossa opiskelevien tyttöjen uravalinta, mutta on tärkeää muistaa, että IT-alalle tullaan myös myöhemmässä elämänvaiheessa, ei suoraan lukiossa tehtyjen jatko-opintojen perään. Ammatinvalinta ei ole selkeä polku tai putki ja monilla luottamus omiin kykyihin sekä kiinnostus alaan syntyy myöhemmin työelämässä. Tämän takia on tärkeää, että aikuisenakin voi valita tietoteknisen alan ja että siihen löytyy roolimalleja. Tämä on meidän kaikkien etu.
”Se, että harvat naiset valitsevat IT-alan vaikuttaa yksilöihin ja yhteiskuntaan monin tavoin. On tärkeää, että teknologiaa on suunnittelemassa yhtä moninainen joukko ihmisiä kuin mitä teknologian käyttäjätkin ovat”, Fanny Vainionpää korostaa.
Filosofian maisteri Fanny Vainionpää väittelee Oulun yliopistosta perjantaina 14.5.2021. Tietojenkäsittelytieteen väitöskirjan suomennettu otsikko on Tyttöjen uravalinta ja IT-ala - Neksusanalyyttinen tutkimus (Girls’ choices of IT careers - A nexus analytic inquiry). Vastaväittäjänä toimii dosentti Liisa von Hellens (Griffith University) ja kustoksena apulaisprofessori Marianne Kinnula (Oulun yliopisto). Väitöstilaisuudesta on etälähetys klo 12 alkaen osoitteessa https://oulu.zoom.us/j/62386529698
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ville WittenbergViestintäasiantuntija
tiedeviestintä: tieto- ja sähkötekniikka, 6G Flagship
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 19 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Oulun yliopiston rehtorin tehtävään 19 hakijaa22.9.2026 08:41:35 EEST | Tiedote
Hakuaika Oulun yliopiston rehtorin tehtävään päättyi 21.9.2026, ja rehtoriksi seuraavalle viisivuotiskaudelle haki 19 henkilöä.
Sahatun puun tuttu tuoksu voi olla satojen tuhansien eurojen arvoista21.9.2026 06:04:00 EEST | Tiedote
Monelle tuttu sahatun puun tuoksu sisältää arvokkaita kemianteollisuuden raaka-aineita. Oulun yliopiston tutkimushankkeessa tutkittiin kuusi- ja mäntysahatavaran kuivauksessa haihtuvien yhdisteiden hyödyntämistä ja kaupallista arvoa.
Ytimen avoimet ovet Oulun keskustassa Tutkijoiden yönä18.9.2026 05:53:00 EEST | Kutsu
Oulun keskustassa (Isokatu 32) avautuu Oulun yliopiston oppimis- ja kohtaamistila Ydin lokakuun lopulla 2026. Tutkijoiden yönä perjantaina 25.9.2026 pääset kurkistamaan tilaan ensimmäistä kertaa! Tilan remontti ja varustelu viimeistellään avoimien ovien jälkeen.
Tiede, taide ja teknologia esillä Oulun yliopiston Tutkijoiden yössä17.9.2026 06:28:00 EEST | Tiedote
Koko perheen tiedetapahtumaa Tutkijoiden yötä vietetään Oulun yliopiston Linnanmaan kampuksella ja kasvitieteellisessä puutarhassa perjantaina 25. syyskuuta. Tutkijoiden yössä tuodaan esille tutkijoita ja heidän työtään sekä tieteen merkitystä arjessamme. Oulun kulttuuripääkaupunkivuosi näkyy ohjelmassa.
Porojen laidunnus muuttaa Lapin tuntureiden kasvien ja hyönteisten vuorovaikutusta17.9.2026 06:04:00 EEST | Tiedote
Kilpisjärven pitkäaikainen koe osoitti, että porojen laidunnus muokkaa arktisen tundran kukkien ja hyönteisten suhteita voimakkaammin kuin ravinnelisäys. Vaikutukset ovat erityisen voimakkaita karulla tundralla. Eniten hyönteisiä houkuttelivat laidunnukselta suojatut tunturiniityt.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
