Osuuskunta KPY

Itä-Suomen yliopistolle laskennallisen tekniikan lahjoitusprofessuuri

Jaa
LähiTapiola Savo, OP Pohjois-Savo, Osuuskunta KPY ja Savon Voima lahjoittavat yhdessä 600 000 euroa laskennallisen tekniikan professuurin perustamiseen. Yhteislahjoituksella tuetaan Itä-Suomen yliopistossa käynnistyvää tekniikan tutkintokoulutusta (DI). Rahoituksella varmistetaan professuurin toteutuminen seuraavalle viidelle vuodelle.
Tekniikan alan koulutus alkaa Itä-Suomen yliopistossa syksyllä 2023. Kuva: Itä-Suomen yliopisto
Tekniikan alan koulutus alkaa Itä-Suomen yliopistossa syksyllä 2023. Kuva: Itä-Suomen yliopisto

”Näemme DI-koulutuksen käynnistymisen tärkeänä koko Itä-Suomelle ja myös KPY-konsernin yhtiöille, joista monella on tekniikan alan osaajatarpeita. Uskomme tutkintokoulutuksen mahdollistavan myös Savilahdessa KPY Novapoliksessa toimivien yritysten kasvua. Koko alueen vetovoiman kannalta on olennaista, että tämä avaus mahdollistaa osaltaan uusien kasvuyritysten sijoittumista Itä-Suomeen”, Osuuskunta KPY:n toimitusjohtaja Anssi Lehikoinen arvioi. 

“LähiTapiola Savo on paikallinen asiakkaiden omistama yhtiö. Omistajatahtomme mukaisesti haluamme olla mukana tässä hienossa hankkeessa tukemassa ja mahdollistamassa alueemme elinkeinoelämän ja elinvoimaisuuden pitkäjänteistä kehittämistä”, toimitusjohtaja Antti Pulkkanen kertoo. 

Tekniikan alan koulutus alkaa Itä-Suomen yliopistossa syksyllä 2023. Diplomi-insinöörejä koulutetaan fotoniikan ja kestävät teknologiat koulutusohjelmissa Joensuun kampuksella ja teknillisen fysiikan ohjelmassa Kuopion kampuksella. Koulutuksen käynnistymistä on odotettu pitkään ja alueen yritykset ovat ilmaisseet suuren tarpeen sen toteutumiselle. 

Lahjoituksella tuetaan korkean tason tieteellistä tutkimusta ja opetusta 

Professuuri täytetään kevätlukukauden 2024 alusta alkaen. Uusi professuuri on edellytys sille, että laskennallisen tekniikan koulutusta voidaan toteuttaa suunnitellusti. Lahjoituksella mahdollistetaan muun muassa fysikaalisten mallien ja tekoälyn yhdistämiseen keskittyvää tutkimusta ja opetusta. Professuuri edistää laajalti teknisten tutkimusinnovaatioiden toteutettavuutta teollisuudessa.

”Energiamurros haastaa tavalla, joka edellyttää uudenlaista teknistä ymmärrystä sekä monialaista ajattelua. Tämän professuurin osaamisalueille on lukuisia tutkimus- ja sovelluskohteita esimerkiksi energia-alalla, jossa energiajärjestelmä muodostuu entistä monimutkaisemmista kokonaisuuksista, prosesseista ja niiden välisestä optimoinnista. Meille on tärkeää olla edistämässä Itä-Suomen yliopiston tutkintoalojen laajentumista diplomi-insinöörikoulutukseen, jolle on alueellista kysyntää ”, Savon Voima -konsernin toimitusjohtaja Arto Sutinen kertoo.

Lahjoitukseen osallistuvat yritykset pitävät tärkeänä, että yritysyhteistyö on tiivistä opintojen alusta alkaen. Tämä mahdollistaa opitun tiedon soveltamisen käytännössä ja tutustuttaa opiskelijat Itä-Suomen yritysmaailmaan.

“OP Pohjois-Savon omistaja-asiakkaat toivoivat syksyllä 2022 tehdyn kyselyn mukaan pankilta vastuullisuustekoja etenkin nuorten koulutuksen ja työllistymisen edistämiseksi. Tässä lahjoituksessa yhdistyy omistaja-asiakkaiden toiveen toteuttamisen lisäksi se, että haluamme omalla vastuullisuustyöllämme olla tukemassa toimialueemme vetovoimaisuutta ja pohjoissavolaisten yritysten kehittämistä ja toimintaedellytyksiä”, OP Pohjois-Savon toimitusjohtaja Mikko Vepsäläinen sanoo.

Itä-Suomen yliopistossa lahjoitus otetaan vastaan kiitollisuudella.

”Laskennallisen tekniikan professuurin merkitys kuluvan vuoden syksyllä aloittavalle teknillisen fysiikan koulutusohjelmalle on merkittävä. Tämä lahjoitus yhdessä Kuopion kaupungin lahjoittaman sulautettujen järjestelmien professuurin kanssa muodostaa vahvan pohjan, jolla Itä-Suomen yliopiston tekniikan koulutuksen toimijoiden kansainvälisesti tunnustettua huippututkimusta jalkautetaan Pohjois-Savon teollisuuden hyödyksi”, teknillisen fysiikan laitoksen johtaja professori Jari Kaipio kertoo.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Antti Pulkkanen, toimitusjohtaja, LähiTapiola Savo, puh. 050 422 6039, antti.pulkkanen@lahitapiola.fi


Anssi Lehikoinen, toimitusjohtaja, KPY-konserni, puh. 050 328 2648, anssi.lehikoinen@kpy.fi


Mikko Vepsäläinen, toimitusjohtaja, OP Pohjois-Savo, puh. 040 773 0582, mikko.vepsalainen@op.fi


Arto Sutinen, toimitusjohtaja, Savon Voima -konserni, puh. 044 703 3130, arto.sutinen@savonvoima.fi


Jari Kaipio, teknillisen fysiikan laitoksen johtaja, UEF, puh. 040 5033391, jari.kaipio@uef.fi

Kuvat

Tekniikan alan koulutus alkaa Itä-Suomen yliopistossa syksyllä 2023. Kuva: Itä-Suomen yliopisto
Tekniikan alan koulutus alkaa Itä-Suomen yliopistossa syksyllä 2023. Kuva: Itä-Suomen yliopisto
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Osuuskunta KPY
Osuuskunta KPY
Viestikatu 7 A
70600 KUOPIO

Vaihde 017 369 7800http://www.kpy.fi

Yli 140-vuotias KPY on arvopohjainen osuuskunta, jonka omistaa noin 19 000 osuudenomistajan muodostama yhteisö.

KPY:n tehtävänä on luoda omistajilleen arvoa ja edistää yhteiskunnan elinvoimaisuutta rakentamalla Suomeen liike-elämänvoimaa, eli vahvistamalla kotimaisen elinkeinoelämän kilpailukykyä, kasvua ja uusiutumista. KPY:n tavoitteena on kasvattaa pitkäjänteisesti omistustensa arvoa ja mahdollistaa pysyvää liike-elämänvoimaa suomalaisiin kasvaviin ja kansainvälistyviin yrityksiin. Tätä strategista tavoitetta KPY toteuttaa infrastruktuuri-, private equity- ja tasesijoituksillaan.

www.kpy.fi 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Osuuskunta KPY

Novapolikselta merkittävä kasvuavaus Kuopion keskustaan – Mehiläinen ankkurivuokralaiseksi21.11.2025 10:38:59 EET | Tiedote

Keskisuomalainen Oyj (Keskisuomalainen) ja KPY Novapolis Oy (Novapolis) ovat sopineet järjestelystä, joka mahdollistaa uuden Novapolis-kiinteistön rakentamisen Kuopion keskustaan Vuorikadulle. Kiinteistöinvestoinnin koko on vajaat 30 miljoonaa euroa ja kohteen pitkäaikaiseksi ankkurivuokralaiseksi on tulossa Mehiläinen Oy (Mehiläinen). Järjestelyn myötä Keskisuomalaisesta tulee Novapoliksen vähemmistöomistaja neljän miljoonan euron sijoituksella.

KPY-konsernin puolivuosikatsaus 1.1.-30.6.2025: Taloudellinen tilanne on tervehtynyt – KPY-konserni positiiviseen tulokseen1.9.2025 09:00:35 EEST | Tiedote

Taloudellisen tilanteen tervehdyttämiseksi KPY on keskittynyt viime vuosina tytäryhtiöidensä kehittämiseen. Yhtiöiden johdon kanssa on uudistettu johtamista ja liiketoimintaa sekä panostettu myynnin kehittämiseen. Lisäksi yhtiöissä on toteutettu kustannussäästöjä sekä merkittäviä järjestelyitä. Näiden laajojen toimenpiteiden myötä KPY-konsernin taloudellinen tilanne on selvästi vahvistunut. Konsernin liiketulos parantui tammi-kesäkuussa 2025 merkittävästi edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna ja oli 3,1 (-0,2) miljoonaa euroa. Katsauskaudella liiketulos ja oikaistu liiketulos eivät poikenneet toisistaan. Konsernin oikaistu liiketulos oli 3,1 miljoonaa euroa, kun se vertailukaudella oli -0,6 miljoonaa euroa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye