Itsemurhien ehkäisykeskus aukeaa Helsingissä
”Itsemurhien ehkäisykeskuksen tavoitteena on tarjota tukea ja apua itsetuhoisuudesta kärsiville, itsemurhaa yrittäneille ja heidän läheisilleen sekä itsemurhan tehneiden omaisille. Keskus tarjoaa myös koulutusta itsemurhavaarassa olevan tunnistamisessa, itsetuhoisuuden puheeksi ottamisessa sekä jatkohoitoon ohjaamisessa”, sanoo itsemurhien ehkäisykeskuksen päällikkö Marena Kukkonen Mielenterveysseurasta.
”Itsemurhayritys tai itsetuhoisuus voivat olla vaikeita aiheita jopa sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille. Tähän on saatavilla nyt entistä enemmän asiantuntevaa ja erikoistunutta apua.”
Asiakkaaksi itsemurhien ehkäisykeskukseen voi hakeutua itse ja kaikki palvelut ovat maksuttomia. Myös sosiaali- ja terveydenhuollon toivotaan ohjaavan itsetuhoisuudesta kärsiviä asiakkaitaan keskuksen palveluihin. Ehkäisykeskuksen toiminnan rahoittaa STEA (sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus).
Mielenterveysseura on ottanut käyttöön interventiomallin itsemurhaa yrittäneille, joka Sveitsissä on tutkitusti vähentänyt uusia itsemurhayrityksiä. Menetelmän vaikuttavuudesta on myös Suomessa käynnissä tutkimus.
Itsemurhaa ajattelevaa voidaan auttaa
Suomessa tehtiin vuonna 2016 yhteensä 787 itsemurhaa. Määrä on korkea, sillä esimerkiksi liikennekuolemia oli samana vuonna 258. Itsemurhayrityksiä on arvioitu olevan noin kymmenkertainen määrä toteutuneisiin itsemurhiin verrattuna.
”Itsemurhayritys on useimmiten harkitsematon. Epätoivo voi olla hetkeksi syventynyt, mikä saa tilanteen tuntumaan umpikujalta. Vaikeasta tilanteesta keskustelu estää itsemurhayrityksiä tehokkaasti, kun erilaisia ratkaisukeinoja alkaa hahmottua. Psyykkinen kipu hellittää ja toivoa alkaa syntyä.”
Itsemurhien ehkäiseminen on yksi suomalaisen mielenterveystyön merkittävimpiä kysymyksiä. Tutkimusten mukaan itsemurha traumatisoi lähipiirissä keskimäärin 6-10 henkilöä. Itsemurhat vaikuttavat tuhansiin ihmisiin joka vuosi.
”Itsemurhaa yrittäneet ovat usein myöhemmin hyvin kiitollisia, etteivät kuolleet. Se on vahva perustelu, että itsemurhien ehkäisytyötä tulee jatkaa entistä voimallisemmin.”
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Marena Kukkonen
Itsemurhien ehkäisykeskuksen päällikkö
puh: 040 - 669 3070
marena.kukkonen@mielenterveysseura.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Suomen Mielenterveysseura tekee työtä mielenterveyden edistämiseksi ja ongelmien ehkäisemiseksi. Mielenterveysseura puolustaa kaikkien yhtäläistä oikeutta hyvään mielenterveyteen. Seura koordinoi valtakunnallisen kriisikeskusverkoston toimintaa sekä edistää lasten, nuorten, työikäisten ja ikääntyneiden mielenterveyttä ja mielen hyvinvointia. Mielenterveysseuran toimintaa tuetaan Veikkauksen tuotoilla.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta MIELI Suomen Mielenterveys ry
12 järjestön yhteinen kannanotto: Sote-järjestöiltä leikataan vaikutuksia arvioimatta19.9.2024 09:18:59 EEST | Tiedote
Ehdotus sote-järjestöjen avustusleikkausten toteuttamisesta rapauttaa merkittävästi järjestöjen vaikuttavaa auttamistyötä. Sote-järjestöjen valtionavustusleikkaukset on peruttava tai vähintään kohtuullistettava.
Finlands självmordstal fortfarande de dystraste i Norden5.9.2024 15:11:50 EEST | Tiedote
I Finland begås ungefär 750 självmord varje år, vilket är mer än tre gånger fler än antalet dödsfall i trafiken. Med rätt åtgärder kan mängden självmord minskas.
Suomen itsemurhaluvut edelleen Pohjoismaiden synkimmät4.9.2024 07:14:07 EEST | Tiedote
Suomessa tehdään vuosittain noin 750 itsemurhaa, mikä on yli kolme kertaa enemmän kuin tieliikennekuolemia. Oikeilla toimilla itsemurhia pystytään vähentämään.
Hyvinvointialueiden kesäruuhka valuu MIELI ry:n kriisityöhön29.8.2024 01:00:00 EEST | Tiedote
Julkisen sektorin kesäloma-aika näkyi jälleen avun tarvitsijoiden suurena määränä MIELI Kriisipuhelimessa ja Kriisikeskuksissa eri puolilla Suomea. Yhteydenottajien tilanteet ovat entistä vaikeampia. Jopa akuutisti itsemurhaa yrittäneitä käännytetään päivystyksistä ja neuvotaan ottamaan yhteyttä järjestön kriisiapuun.
MIELI ry: Budjettiriihessä on haettava säästöjä mielenterveyskustannuksista27.8.2024 11:35:24 EEST | Tiedote
Mielenterveyshäiriöt ovat Suomen suurin kansanterveyshaaste, joka koskee kaikenikäisiä. Väestöryhmistä heikoin tilanne on nuorilla ja nuorilla aikuisilla. Mielenterveyssyistä johtuvat sairauspoissaolot ja työkyvyttömyyseläkkeet ovat jatkaneet kasvuaan, ja mielenterveyden haasteilla on merkittäviä talousvaikutuksia. Toimet mielenterveysongelmien vähentämiseksi ovat keskeisiä julkisen talouden tasapainottamiseksi ja työllisyysasteen nostamiseksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme