Tutkimuksessa tarkastellaan miesten jääkiekon, koripallon, pesäpallon ja salibandyn ammattimaistumisprosesseja vuosien 1975–2018 aikana. Tutkittavana on lajien kansallinen huippu-urheilu eli liigatoiminta, jota jäsennetään kolmella tasolla: yksilötason muodostavat pelaajat, valmentajat ja johto, organisaatiotaso koostuu liigaseuroista ja ammattiurheilu muodostaa organisatorisen kentän.

Euroopassa jalkapallo johtaa ammattimaistumiskehitystä useimmissa maissa. Suomessa jääkiekko on ammattimaistumisen edelläkävijä, mikä ilmenee jokaisella tutkitulla tasolla. Jääkiekossa on selvästi eniten ammattipelaajia ja valmentajia, SM-liigan seurat ovat osakeyhtiötä ja niiden liikevaihto on monikertainen muiden lajien liigaseuroihin verrattuna. Myös liigapelejä pelataan selvästi muita lajeja enemmän. Lisäksi jääkiekossa ammattiurheilun organisatorisen kentän rakenne on eriytynyt lajin harrastamisen rakenteesta.

- Pesäpallolla oli 1980- ja 90-luvuilla vahva kasvukausi, joka kuitenkin päättyi epäonnistuneeseen Helsingin valloitukseen ja sopupeleihin. Koripallon ja salibandyn liigaseuroilta ei ole toistaiseksi löytynyt vahvaa yhteistä näkemystä itsenäisemmän liigan pyörittämisestä. Näissä lajeissa myös sarjatoiminnan hallinnointi kokonaisuutena nähdään vahvana arvona, josta ei haluta luopua, toteaa tutkija Jari Lämsä KIHUsta.      

Markkinaehtoisessa ammattilaisurheilussa jatkuva kilpailutoiminta ja näkyminen mediassa ovat toiminnan elinehtoja. Ammattiurheilua paikan päällä seuraavan yleisön määrällä mitattuna jääkiekko on onnistuja. SM-Liigan kokonaisyleisömäärä kolminkertaistui kausien 1975/76–2012/13 aikana 750 000 katsojasta yli 2,4 miljoonaan katsojaan. Myös pelien kokonaismäärä yli kaksinkertaistui 188:sta 463:een. Muissa tutkituissa lajeissa kausittaiset kokonaisyleisömäärät ovat liikkuneet 200 000–400 000 katsojan välillä ja kokonaispelimäärät 200–250 ottelussa.

Globaali valtiorajat ylittävä ammattiurheilu on noussut 2010-luvulla kilpailemaan kansallisten liigojen kanssa.

- Jotta kansallinen urheilu menestyy kilpailussa, tarvitaan systeemistä ammattimaistumista: uusia pelisääntöjä ammattiurheilua toteuttavien tahojen kesken sekä kykyä kestää uudet ja aiempaa suuremmat riskit, Lämsä sanoo.

Urheilututkimuksessa ammattimaistumisella tarkoitetaan muun muassa henkilöiden palkkaamista, toiminnan laadun parantamista, yritysmäisempään toimintamalliin pyrkimistä sekä rahoituksen hankkimista harrastajakunnan ulkopuolelta. Tällä hetkellä ammattimaistuminen ja ammattilaisuus nähdään Suomessa positiiviseksi kehityssuunnaksi. Aina näin ei ole ollut.

- Ammattilaisuus oli olympiaurheilun suurin vihollinen lähes koko 1900-luvun ajan. Erityisesti Suomen kaltaisissa pienissä kansakunnissa olympia- ja harrasteurheilun asema oli vahva ja ammattiurheilu marginaalista. Urheilun ammattimaistuminen käynnistyi Suomessa myöhään ja toteutui 1900-luvun lopulla pääosin kansallisen liikuntapolitiikan ulkopuolella, toteaa tutkimushankkeen johtaja Hannu Itkonen Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisestä tiedekunnasta.

Ammattimaistuva urheilu on Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellinen tiedekunnan ja Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksen hanke, joka toteutetaan vuosina 2019–2022. Hankkeessa tutkitaan sekä kansallisen huippu-urheilun eri organisaatioiden että ruohonjuuritason seuratoiminnan ammattimaistumista. Tutkittavat lajit ovat jääkiekko, koripallo, salibandy ja pesäpallo. Tutkimusta rahoittaa opetus- ja kulttuuriministeriö. Tutkimushankkeen johtajana toimii liikuntasosiologian professori Hannu Itkonen Jyväskylän yliopistosta ja tutkijoina erikoistutkija Outi Aarresola sekä johtava asiantuntija Jari Lämsä KIHUsta.

Tutkimusartikkeli:

Lämsä, J., Nevala, A., Aarresola, O. & Itkonen, H. 2020. Ammattilaisuus amatörismin kriisiyttäjänä suomalaisessa joukkueurheilussa 1975-2018. Teoksessa Heikki Roiko-Jokela & Antero Holmila (toim.). Urheilun kriisejä. Suomen Urheiluhistoriallisen seuran vuosikirja 2019-2020. Jyväskylän yliopistopaino, s. 57-86.