Jaakko Haikonen ilmasto- ja energia-asioista vastaavaksi asiantuntijaksi, Ulla Hyvönen elinkeino- ja alueasioista vastaavaksi asiantuntijaksi
31.8.2022 09:00:06 EEST | STTK ry. | Tiedote

Jaakko Haikonen siirtyy STTK:n ilmasto- ja energiapoliittisista asioista vastaavaksi asiantuntijaksi 1.9.2022 alkaen. Tehtävään kuuluu myös kansainvälistä yhteistyötä ja edunvalvontaa. Haikonen on aiemmin työskennellyt STTK:ssa kansainvälisistä asioista vastaavana asiantuntijana sekä viestintäasiantuntijana. Haikonen on koulutukseltaan valtiotieteiden maisteri.
Ulla Hyvönen aloittaa 1.9.2022 alkaen elinkeino- ja alueasioista vastaavana asiantuntijana ja koordinoi jatkossa STTK:n elinkeinopoliittista yhteistyötä, vaikuttamista ja valmistelua. Hyvönen on jo aiemmin vastannut STTK:n aluetoiminnan kehittämisestä ja koordinoinnista. Hyvönen on koulutukseltaan tradenomi.
Lisätietoja: johtaja Taina Vallander, puhelin 040 1841 464.
Yhteyshenkilöt
Taina Vallanderjohtaja, yhteiskuntavaikuttaminen
Puh:040 1841 464taina.vallander@sttk.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
STTK on poliittisesti sitoutumaton ja moniarvoinen koulutettujen ammattilaisten keskusjärjestö, johon kuuluu 13 jäsenliittoa ja noin 450 000 jäsentä.
Olemme työssämme vastuullisia, oikeudenmukaisia ja rohkeita. Visiomme on hyvinvoiva ja menestyvä työntekijä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta STTK ry.
STTK täyttää tänään 80 vuotta29.10.2026 06:00:00 EET | Tiedote
Palkansaajakeskusjärjestö STTK täyttää tänään 80 vuotta.
STTK: Hyvinvointivaltiota ei turvata sitä purkamalla26.10.2026 13:36:23 EET | Tiedote
Valtiovarainministeriön toive näyttää olevan julkisten palvelujen heikentäminen ja entistä eriytyneempi Suomi. Välttämättömiksi kehystetyt muutokset ovat kuitenkin ennen kaikkea ministeriön poliittisia arvovalintoja.
SAK, Akava ja STTK: Eläkevarojen kuppaaminen lopetettava26.10.2026 13:15:19 EET | Tiedote
Eläkevaroja ei pidä käyttää muuhun tarkoitukseen kuin mikä niillä on: eläkkeiden maksamiseen.
Suomi ei kasva leikkaamalla osaamisesta21.10.2026 06:00:00 EEST | Tiedote
Puolet suomalaisista kokee, ettei heillä ole taloudellisia mahdollisuuksia uudelleenkouluttautumiseen aikuiskoulutustuen lakkauttamisen jälkeen. STTK:n mielestä seuraavan hallituksen on käännettävä suunta: osaamisesta leikkaamisen sijaan on varmistettava, että ihmisillä on mahdollisuus kehittää osaamistaan läpi työuran.
STTK: Työurat eivät pitene eläkeikään liittyvillä numeroleikeillä7.10.2026 10:36:58 EEST | Tiedote
Eläkeikä on jo noussut tavoitteita nopeammin ja on nyt 63,2 vuotta. Pelkillä numeroleikeillä eläkeikä ei nouse nyt eikä tulevaisuudessa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

