AddSecure

”Jaksamispommia” yritetään purkaa: ”Teknologia vapauttaa hoitajat hoivatyöhön ja auttaa seniorien omaisten jaksamista”, sanoo 1,5 miljoonaan turvapuheluun vuodessa vastaavan AddSecuren johtaja

Jaa
Hyvinvointialueet törmäävät heti käynnistyessään sote-resurssien niukkuuteen. ”Ministeri Lindénin mukaan hoitajavaje on jo kokoluokkaa 10-15 000. Teknologioilla kuten turvapuhelimella voidaan merkittävästi auttaa”, painottaa AddSecuren johtaja Timo Halima. AddSecure tuottaa teknologian avulla hoivaa tukevia palveluita suuressa mittakaavassa. ”Vastasimme turvapuhelinkeskuksessamme viime vuonna 1,5 miljoonaan senioripuheluun, joiden perusteella toteutettiin 300 000 asiakaskäyntiä”, avaa Halima apua käytännön tasolla.
Suomi kärsii 10-15 000 hoitajan vajeesta, teknologia vapauttaa hoitajia varsinaiseen hoivatyöhön.
Suomi kärsii 10-15 000 hoitajan vajeesta, teknologia vapauttaa hoitajia varsinaiseen hoivatyöhön.

Lehdistötiedote 29.6.2022

Ensi vuonna aloittavat hyvinvointialueet joutuvat erittäin haastavaan tilanteeseen jo käynnistymisvaiheessa. Rahaa palveluiden järjestämiseen on entistä vähemmän, kun palvelutarpeet ja menot kasvavat samanaikaisesti. Tärkein syy on väestön ikääntyminen: yli 75-vuotiaat ovat Suomen ainoa nopeasti kasvava väestöryhmä. Seurauksena Suomessa muhivat sekä hoitajavajeen aiheuttama hoivakriisi että läheisten jaksamispommi.

”Meillä on Suomessa jo runsaat 700 000 yli 75-vuotiasta vain neljän vuoden päästä. Näillä senioreilla on vähintään satoja tuhansia lapsia ja lastenlapsia, joita ikääntyneiden rakkaiden kunto huolettaa. Puhutaan siis satojen tuhansien työikäisten jaksamisongelmista, jos iäkkäiden läheisten nopeisiin ongelmatilanteisiin ei ole aina saatavilla luotettavaa apua. Pahimmillaan tässä muhii suuri jaksamispommi koko Suomelle”, kuvailee mm. turvapuhelinpalveluita tarjoavan AddSecuren johtaja Timo Halima.

Hoitajavaje jo 10-15000 – teknologian mahdollisuuksiin herättävä

Sen lisäksi, että hoitajia ei muutenkaan ole tarpeeksi, alalta siirtyy jatkuvasti osaajia muihin töihin. Siksi tarve hoivan tukemiseen teknologian kautta on valtaisa.

”Ministeri Lindénin mukaan hoitajavaje on jo kokoluokkaa 10-15 000. Teknologioilla kuten turvapuhelimella voidaan merkittävästi auttaa. Kuten ministeri toteaa, kaikki kivet on käännettävä: työn uudelleenjärjestely, teknologian kehitys, työkulttuurin ja johtamisen parantaminen sekä koulutuspaikkojen lisääminen… Teknologia vapauttaa hoitajat hoivatyöhön ja auttaa seniorien omaisten jaksamista”, kuvaa Halima yleistä asetelmaa.

Ennen kaikkea palveluiden vaikuttavuutta on parannettava. Käytännössä eurolla pitäisi saada huomenna aikaan enemmän kuin tänään sekä laadullisessa että taloudellisessa mielessä. Yksityisten toimijoiden kautta mahdollistetut palveluverkostot ja -mallit voivat olla yksi tie ulos ongelmista. Esimerkiksi turvapuhelinpalvelu sekä säästää paljon että parantaa hyvinvointia.

”Turvapuhelinpalvelumme on yksi vastaus yhteiskunnan resurssien rajallisuuteen ja mahdollistaa juuri sen, että vanhukset voivat halutessaan asua kotona pidempään. Turvapuhelimella on helppo hälyttää tarvittaessa apua, vastaamme hälytyksiin vuoden jokaisena päivänä kellon ympäri. Jos kotona on esimerkiksi sattunut kaatumistapaus, niin koulutetut turva-auttajat auttavat”, kertoo Halima.

AddSecuren toiminta on erittäin laajaa ja varsinaiseen hoivaan vapautetun ajan määrä valtava.

”Vastasimme turvapuhelinkeskuksessamme viime vuonna 1,5 miljoonaan puheluun, joiden perusteella toteutettiin 300 000 asiakaskäyntiä. Toisin sanoen, pystymme asiantuntevalla palvelulla vapauttamaan todella runsaasti käsipareja kaikkein tarpeellisimpaan hoivatyöhön. Jos ajattelee, että käyntejä olisi pitänyt toteuttaa 1,2 miljoonaa enemmän, ymmärtää miten paljon puhelimessa käydyt keskustelut säästävät voimavaroja”, taustoittaa Halima.

”Yhteiskunnassa on nyt todella herättävä teknologian mahdollisuuksiin. Hoivakriisiä on mahdollista vähintään merkittävästi lieventää, jos teknologian lukuisat mahdollisuudet otetaan kunnolla käyttöön”, alleviivaa Halima.

Halima toivoo, että keskustelu aiheesta on viimein käynnistymässä. Halima itse osallistui TV-debattiin teknologian mahdollisuuksista MTV:n Uutisaamussa juhannuksen aatonaattona.

Lisätiedot:

Timo Halima, AddSecure, Vice President, Business and Sales, 040 702 8800, timo.halima@addsecure.com

Tutustu AddSecuren Turvallisesti kotona -palveluun

Avainsanat

Kuvat

Suomi kärsii 10-15 000 hoitajan vajeesta, teknologia vapauttaa hoitajia varsinaiseen hoivatyöhön.
Suomi kärsii 10-15 000 hoitajan vajeesta, teknologia vapauttaa hoitajia varsinaiseen hoivatyöhön.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

AddSecure
AddSecure
Hiomotie 32
00380 Helsinki

010 408 8117https://www.addsecure.fi/

AddSecure tarjoaa turvallisuusteknologioihin perustuvia palveluja. Palvelumme avulla tiedetään, missä apua tarvitaan. AddSecuren palveluja käytetään muun muassa digitaalisen hoidon parissa, turvallisuus- ja pelastusalalla, kiinteistöjen turvallisuus- ja automaatiotehtävissä sekä kuljetusalalla. AddSecuren ratkaisut auttavat pelastamaan ihmishenkiä, suojaamaan omaisuutta ja tärkeitä yhteiskunnallisia toimintoja sekä edistämään liiketoimintaa. AddSecuren turvapuhelinpalvelut kuluttajille on esitelty sivustolla turvallisestikotona.fi.

AddSecure on yksi Euroopan johtavista suojattujen IoT-yhteysratkaisujen toimittajista keskittyen kriittiseen viestintään ja turvalliseen dataan. Jo yli 50 000 asiakasta turvaa elintärkeät ja liiketoiminnan kannalta kriittiset sovelluksensa AddSecuren IoT-ratkaisuilla.

Tukholmassa sijaitsevan päätoimipaikan lisäksi toimistoja on eri puolilla Eurooppaa. Yhtiön palveluksessa on yli 1000 henkilöä 16 maassa.  

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta AddSecure

”Iso kuva on kamala” – Kokoomus, SDP ja keskusta yksimielisinä vanhushoivasta: ”Meillä ei ole varaa olla hyödyntämättä digitaalisia palveluja”22.2.2023 15:43:18 EET | Tiedote

Digitaaliset ratkaisut on otettava laajasti käyttöön hoivan tueksi, oli niin kokoomuksen, SDP:n kuin keskustankin edustajien viesti tulevalle hallitukselle. Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan varapuheenjohtaja Mia Laiho (kok) painottaa, että digitaaliset ratkaisut mahdollistavat ikäihmisten hyvän asumisen kotona mahdollisimman pitkään. Keskeisessä roolissa voi olla tekoäly. ”Tekoäly voi seuloa datasta tietoa, jolla saadaan parempaa hoivaa yksilöille ja yhteiskunnan tasolla parempaa suunnittelua”, kiteytti AddSecuren johtaja Timo Halima eduskunnan Pikkuparlamentissa.

"Mainio tilaisuus vanhushoivan parantamiseen” – Hyvinvointialueista yli 70 % myönteisiä markkinoiden mahdollisuuksille, laatu hintaa tärkeämpi (Tilaisuus Pikkuparlamentissa ke 22.2. klo 8.15-9.30)22.2.2023 08:15:00 EET | Tiedote

Hyvinvointialueet aikovat hyödyntää aiempaa enemmän yksityistä sektoria hoivan parantamiseksi. Hyvinvointialueiden ylimmälle johdolle suunnatun kyselyn mukaan yli 70 % järjestää palveluja suunniteltaessa markkinavuoropuhelun useimmiten tai aina. ”Kyselyn tulokset voisi tiivistää: Vanhushoiva on kriisiytymässä, mutta markkinoiden kyky auttaa ymmärretään yhä paremmin”, analysoi AddSecuren johtaja Timo Halima. Erityisen lupaavaa on, että kokonaisedullisuutta pidetään (yli 70 %) hintaa tärkeämpänä. ”Palveluista kertyvällä datalla voidaan parantaa laatua”, sanoo Kainuun hyvinvointialueen johtaja Jukka Lindberg.

”Vanhushoiva kriisiytymässä” – Jopa 20 % hoitajavajetta ennakoidaan hyvinvointialueilla laajalti, 70 % johdosta ei usko resurssien riittävän4.1.2023 00:01:00 EET | Tiedote

Yli 70 prosenttia hyvinvointialueiden ylimmästä johdosta arvioi, että alueiden taloudelliset resurssit vanhushoivalle eivät ole riittävät. Lähes puolet tuoreeseen kyselyyn vastanneista johtajista ennakoi alueelleen 10-20 % hoitajavajetta ja yli kolmasosa alle 10 % vajetta. ”Ennuste on huono, lähes kaikki hyvinvointialueiden ylimmät johtajat (95 %) arvioivat hoitajien ylikuormittuvan”, arvioi AddSecuren johtaja Timo Halima. Kyselytutkimus ennakoi, että resurssivaje lisää panostuksia vanhusten digitaalisesti tuettuihin palveluihin.

”Kyllä oli henki kyseessä” – Eksynyt vanhus löytyi metsästä ojan pohjalta turvarannekkeen avulla: ”Miksei näitä ole jo kaikilla?”5.10.2022 09:00:00 EEST | Tiedote

Seinäjoella on pelastettu turvarannekkeen avulla eksynyt iäkäs muistisairas mies. Turvapuhelinpäivystäjä sai rannekkeella paikannettua vanhuksen ja oli häneen sen kautta puhelinyhteydessä, samalla kun opasti auttajan paikalle. ”Ei olisi muuten tiheän metsän keskeltä mitenkään ojasta löytynyt”, kertoo turvapuhelinpäivystäjä Oscar Lyytikäinen AddSecurelta. Johtaja Tarja Palomäki Seinäjoen kaupungilta on tyytyväinen. ”Olemme onnellisia, että ikäihmiselle tarjoamamme palvelu on pelastanut ihmishengen.”

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye