Kansallisgalleria / Finlands Nationalgalleri / Finnish National Gallery

Jane ja Aatos Erkon säätiöltä miljoonan euron lahjoitus Kansallisgallerialle

Jaa
Suurlahjoitus on tärkeä askel suomalaisen taiteen ja kulttuurin kasvun vahvistamiseksi

”Olemme äärimmäisen iloisia ja kiitollisia lahjoituksesta”, kertoo Kansallisgallerian pääjohtaja Risto Ruohonen. ”Se antaa selvän viestin siitä, että Kansallisgalleriassa ja sen kolmessa museossa, Ateneumissa, Kiasmassa ja Sinebrychoffin taidemuseossa, tehdään arvokasta työtä Suomen taide- ja kulttuuriperinnön ylläpitämiseksi ja kartuttamiseksi.”

Kansallisgalleria huomioi lahjoituksen nimeämällä yhden Ateneumin taidemuseon saleista Jane ja Aatos Erkon säätiön mukaan. ”Rakennamme Kansallisgalleriaa ja kaikkia sen toimintoja ajatelleen tulevaisuuden sukupolvia. Tarvitsemme tälle matkalle visionäärisiä tukijoita, sanoo Ateneumin taidemuseon museonjohtaja Susanna Pettersson.

”Vastuu kulttuuriperinnöstä on jo 1800-luvulta alkaen ymmärretty hyvin laajasti. Nyt saamamme suurlahjoitus kertoo siitä, että yhdessä rakentamisen ajatus elää vahvasti myös tänä päivänä. Tämän haluamme myös kertoa yleisöillemme. Salien nimeäminen suurlahjoittajien mukaan on kansainvälinen käytäntö”, Pettersson jatkaa.

Syksyllä 2015 alkaneen ja kesäkuuhun 2017 saakka jatkuvan säätiöpääomakeräyksen tavoitteena on kerätä 8 miljoonaa euroa yrityksiltä, yhteisöiltä ja yksityishenkilöiltä. Valtio tukee jokaista lahjoitettua euroa 2,5 eurolla. Tavoitellun 8 miljoonan euron lahjoitussumman myötä Kansallisgalleria saa siis 20 miljoonaa euroa vastinrahaa.

”Kansallisgallerian perusrahoitus tulee tulevaisuudessakin Veikkausvaroista, mutta esimerkiksi digitaaliset uudistukset ja kansainväliset hankkeet hyötyvät entistä joustavammista rahoitustavoista”, kertoo varainhankintajohtaja Jyri Tawast.

Kansallisgallerian hallitus päättää säätiöpääoman sijoitusten korkotuottojen käyttökohteet. ”Museokävijöiden kokemukset maailman johtavista museoista luo positiivista painetta rakentaa museoidemme näyttelyohjelma, yleisötyö ja tapahtumakokonaisuus sille tasolle, jota kansalliset ja kansainväliset museokävijät odottavat. Lahjoitusvarojen sijoituksesta saatu korkotuotto mahdollistaa tämän tyyppisiä avauksia,” Tawast selventää.

Varainhankintakampanja näkyy myös Ateneumin, Kiasman ja Sinebrychoffin taidemuseoiden julkisivussa ja lipunmyyntisaleissa. Kansalaiset voivat osallistua keräykseen lahjoittamalla rahaa lipun oston yhteydessä, laittamalla rahaa museoissa oleviin lippaisiin, tekemällä mobiililahjoituksen tai lahjoittamalla kansallisgalleria.fi -sivuston kautta. Yleisökeräyksen toivotaan tuovan 700 000-800 000 euroa Kansallisgallerian säätiön pääomaan.

Varainhankinnan verkkosivusto:
www.kansallisgalleria.fi

Kuvapankki:
press.fng.fi

Lisätietoja:
Risto Ruohonen
pääjohtaja, Kansallisgalleria
puh. 050 556 7169

Jyri Tawast
varainhankintajohtaja, Kansallisgalleria
puh. 044 261 0242

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kansallisgalleria / Finlands Nationalgalleri / Finnish National Gallery
Kansallisgalleria / Finlands Nationalgalleri / Finnish National Gallery
Kaivokatu 2
00100 HELSINKI

0294 500 200http://www.kansallisgalleria.fi

Kansallisgalleria on kuvataiteen valtakunnallinen museo. Se ylläpitää kolmea Suomen tunnetuimmista museoista, jotka ovat Ateneumin taidemuseo, Nykytaiteen museo Kiasma ja Sinebrychoffin taidemuseo. Lisäksi se hallinnoi kansallista taidekokoelmaa sekä siihen liittyvää arkistoa, rakentaa kulttuuriperintöä ja edistää taiteellista sivistystä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kansallisgalleria / Finlands Nationalgalleri / Finnish National Gallery

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye