Suomen Lääkäriliitto - Finlands Läkarförbund ry

Janne Aaltosesta Lääkäriliiton uusi toiminnanjohtaja

Jaa
Suomen Lääkäriliitto on valinnut uudeksi toiminnanjohtajakseen anestesiologian erikoislääkäri, MBA Janne Aaltosen. Hän siirtyy tehtävään helmikuussa 2022.

Janne Aaltonen on toiminut pitkään erilaisissa johtotehtävissä sekä julkisella että yksityisellä sektorilla, viimeksi MedGroupin liiketoiminta- ja lääketieteellisenä johtajana. Aiemmin hän työskenteli HYKSin Oy:n toimitusjohtajana ja HUS-konsernijohdossa.

”Otan tehtävän vastaan iloisena ja hyvillä mielin. Koen, että minulla on siihen hyvin sopiva koulutus ja kokemus. Arvostan Lääkäriliittoa organisaationa erittäin korkealle ja teen kaikkeni tukeakseni omalla panoksellani sen kehittymistä jäsenten toivomalla ja hallituksen määrittämällä tavalla. Lääkäriliiton toimistossa on erinomaista osaamista usealla eri alueella ja on ilo liittyä tähän joukkoon”, Aaltonen sanoo.

”Lääkärien toimintaympäristö muuttuu nopeasti, ja monipuolistuva edunvalvonta käy yhä tärkeämmäksi. Uskon, että Janne Aaltosen johtamisosaamisella ja -kokemuksella koko liiton organisaatio saadaan vastaamaan tehokkaasti ajan haasteisiin. Hän tuntee toimintaympäristön monipuolisesti ja on laajasti verkottunut, minkä uskon lisäävän Lääkäriliiton painoarvoa yhteiskunnassa”, puheenjohtaja Tuula Rajaniemi sanoo.

Aaltonen seuraa toiminnanjohtajana eläkkeelle siirtyvää yleislääketieteen erikoislääkäri Kati Myllymäkeä.

Lisätiedot:
Tuula Rajaniemi, puh. 0405427211
Janne Aaltonen, puh. 0451218989



Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Suomen Lääkäriliitto - Finlands Läkarförbund ry
Mäkelänkatu 2
00500 HELSINKI

http://www.laakariliitto.fi

Suomen Lääkäriliitto on ammattijärjestö, johon kuuluu noin 93 % Suomessa toimivista lääkäreistä. Lääkärit yhdessä potilaan parhaaksi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Lääkäriliitto - Finlands Läkarförbund ry

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye