Tekniikan akateemiset - TEK

Jari Jokinen ehdolle Akavan puheenjohtajaksi

20.6.2022 13:02:12 EEST | Tekniikan akateemiset - TEK | Tiedote

Jaa
Tekniikan akateemiset TEKin toiminnanjohtaja, Akavan 1. varapuheenjohtaja Jari Jokinen ilmoittaa olevansa käytettävissä Akavan puheenjohtajaksi. Akavan pitkäaikainen puheenjohtaja Sture Fjäder on kertonut luopuvansa tehtävästä marraskuun liittokokouksessa.

– Moni kollegani on kehottanut lähtemään ehdolle ja olen saamastani kannustuksesta kiitollinen, Jokinen sanoo.

– Olen käynyt laajasti keskusteluja Akavan jäsenliittojen edustajien kanssa siitä, mitä he toivovat Akavalta. Moni liitto toivoo Akavan olevan vahva yhteiskunnan rakentaja ja tehokas edunvalvoja. Yksi tärkeänä pidetty edunvalvontatavoite on osaamis- ja koulutustason nostaminen. Se on elinehto niin Suomen kilpailukyvylle kuin työllisyyden kasvulle.

– Meillä Akavassa on puheenjohtajavaihdoksen myötä mahdollisuus uudistaa sisäisiä toimintatapojamme ja päätöksentekokulttuuriamme niin, että kaikki jäsenliitot kokevat olevansa osallisina Akavan edunvalvontatyössä. TEKissä on viime vuosina vahvistettu päätöksenteon läpinäkyvyyttä ja selkeyttä esimerkiksi valtuustosopimusten avulla. Tätä samaa kulttuuria haluaisin tuoda Akavaan, Jokinen kertoo.

– Puheenjohtajavaalin myötä pääsemme käymään laajaa pohdintaa Akavan linjasta, tavoitteista ja toimintatavoista. Tämä on mielestäni erinomainen asia ja toivonkin pääseväni syksyllä keskustelemaan Akavan kehittämisestä jokaisen jäsenliiton kanssa.

Jari Jokinen (s. 1967) on koulutukseltaan diplomi-insinööri. Hän on laajasti verkostoitunut ja kokenut yhteiskunnallinen ja poliittinen vaikuttaja. Jokinen on tehnyt suurimman osan urastaan koulutus- ja yliopistopolitiikan parissa muun muassa yliopistossa, ministeriöissä sekä Brysselissä. Hän on Teollisuuden palkansaajat TP:n hallituksen varapuheenjohtaja, Ylemmät toimihenkilöt YTN:n hallituksen jäsen ja Työllisyysrahaston hallintoneuvoston varapuheenjohtaja.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Tekniikan akateemiset - TEK
Tekniikan akateemiset - TEK
Ratavartijankatu 2
00520 HELSINKI

09 229 121http://www.tek.fi

Tekniikan akateemiset TEK on tekniikan alan yliopistokoulutettujen etu- ja palvelujärjestö. Jäsenet ovat tekniikan, tietojenkäsittelyn, arkkitehtuurin tai luonnontieteiden yliopistotutkinnon suorittaneita ja näiden alojen opiskelijoita. TEK tukee jäseniään työuralla, edistää ammattikunnan osaamista ja yhteisöllisyyttä sekä rakentaa kestävää hyvinvointiyhteiskuntaa. Noin 80 000 jäsenellään TEK on Akavan toiseksi suurin jäsenliitto ja Suomen kahdeksanneksi suurin ammattiliitto.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tekniikan akateemiset - TEK

Kesätyötilanne on huonontunut vuosia – TEK vetoaa tekniikan alan työnantajiin: ”Tehdään ensi kesästä parempi yhdessä”14.1.2026 08:00:00 EET | Tiedote

Tekniikan alan opiskelijoista jäi viime kesänä vaille töitä kaksinkertainen määrä verrattuna kesään 2023. TEK toivoo tekniikan alan työnantajilta rohkeutta palkata nyt nuoria ja antaa työnantajien ilmoittaa maksuttomasti kesätyöpaikoistaan TEKin moderoimassa LinkedIn-ryhmässä TEKrekry. ”Tehdään ensi kesästä edellistä parempi yhdessä”, TEKin työmarkkinajohtaja Teemu Hankamäki kannustaa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye