Jari Jokinen ehdolle Akavan puheenjohtajaksi
– Moni kollegani on kehottanut lähtemään ehdolle ja olen saamastani kannustuksesta kiitollinen, Jokinen sanoo.
– Olen käynyt laajasti keskusteluja Akavan jäsenliittojen edustajien kanssa siitä, mitä he toivovat Akavalta. Moni liitto toivoo Akavan olevan vahva yhteiskunnan rakentaja ja tehokas edunvalvoja. Yksi tärkeänä pidetty edunvalvontatavoite on osaamis- ja koulutustason nostaminen. Se on elinehto niin Suomen kilpailukyvylle kuin työllisyyden kasvulle.
– Meillä Akavassa on puheenjohtajavaihdoksen myötä mahdollisuus uudistaa sisäisiä toimintatapojamme ja päätöksentekokulttuuriamme niin, että kaikki jäsenliitot kokevat olevansa osallisina Akavan edunvalvontatyössä. TEKissä on viime vuosina vahvistettu päätöksenteon läpinäkyvyyttä ja selkeyttä esimerkiksi valtuustosopimusten avulla. Tätä samaa kulttuuria haluaisin tuoda Akavaan, Jokinen kertoo.
– Puheenjohtajavaalin myötä pääsemme käymään laajaa pohdintaa Akavan linjasta, tavoitteista ja toimintatavoista. Tämä on mielestäni erinomainen asia ja toivonkin pääseväni syksyllä keskustelemaan Akavan kehittämisestä jokaisen jäsenliiton kanssa.
Jari Jokinen (s. 1967) on koulutukseltaan diplomi-insinööri. Hän on laajasti verkostoitunut ja kokenut yhteiskunnallinen ja poliittinen vaikuttaja. Jokinen on tehnyt suurimman osan urastaan koulutus- ja yliopistopolitiikan parissa muun muassa yliopistossa, ministeriöissä sekä Brysselissä. Hän on Teollisuuden palkansaajat TP:n hallituksen varapuheenjohtaja, Ylemmät toimihenkilöt YTN:n hallituksen jäsen ja Työllisyysrahaston hallintoneuvoston varapuheenjohtaja.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jari JokinenToiminnanjohtaja
Puh:0400 914 839jari.jokinen@tek.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Tekniikan akateemiset TEK on tekniikan alan yliopistokoulutettujen etu- ja palvelujärjestö. Jäsenet ovat tekniikan, tietojenkäsittelyn, arkkitehtuurin tai luonnontieteiden yliopistotutkinnon suorittaneita ja näiden alojen opiskelijoita. TEK tukee jäseniään työuralla, edistää ammattikunnan osaamista ja yhteisöllisyyttä sekä rakentaa kestävää hyvinvointiyhteiskuntaa. Noin 80 000 jäsenellään TEK on Akavan toiseksi suurin jäsenliitto ja Suomen kahdeksanneksi suurin ammattiliitto.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tekniikan akateemiset - TEK
Finland drives out international experts13.8.2024 10:00:00 EEST | Press release
The societal debate on immigration is a major source of concern for international experts in the field of technology, with as many as 89% of them find the immigration debate worrying. Only 52% of the international tech experts surveyed would recommend Finland as a place to live and work.
Kutsu: Miten kansainväliset osaajat näkevät Suomen nykytilan ja tulevaisuuden? Tutkimuksen julkistustilaisuus 13.8.5.8.2024 06:00:00 EEST | Kutsu
Tervetuloa kuulemaan tuoreita tutkimustuloksia siitä, mitä kansainväliset osaajat ajattelevat Suomen nykytilasta ja tulevaisuudesta.
Diplomi-insinöörejä valmistui ennätysmäärä19.6.2024 07:47:26 EEST | Tiedote
Diplomi-insinöörejä ja arkkitehteja valmistui viime vuonna 19 prosenttia enemmän kuin vuonna 2022. Tekniikan alan tutkinto kantaa – neljällä viidestä on valmistuessa työpaikka ja kuukausipalkan mediaani on 3 600 euroa.
Joka neljäs vauva-arkea elävä pelkää perhevapaan haittaavan urakehitystä2.5.2024 07:22:28 EEST | Tiedote
Alle 1-vuotiaiden lasten vanhemmista joka neljäs (24 %) arvioi, että perhevapaan käyttäminen vaikuttaa haitallisesti urakehitykseen. Kaikista vastaajista luku on 12 %. Tulos selviää Tekniikan akateemiset TEKin työmarkkinatutkimuksesta 2023. Vastaajat ovat TEKin jäseniä ja työskentelevät tekniikan alalla.
Nuoret kehittivät inhimillisen shakkikoneen ja vähemmästä oppivan konenäön26.4.2024 06:30:00 EEST | Tiedote
Lasten ja nuorten tiedekilpailun voitot menivät tänä vuonna Tampereelle, Helsingin Maunulaan, Puistolaan ja Etelä-Haagaan, sekä Taipalsaarelle. Tutki-Kokeile-Kehitä-kilpailun järjestävät vuosittain Tekniikan akateemiset TEK ja Kehittämiskeskus Opinkirjo.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme