Järjestöt edistivät porvarillisiin arvoihin perustuvaa yhteiskuntapolitiikkaa 1930–1960-luvuilla
19.8.2020 12:14:21 EEST | Helsingin yliopisto | Tiedote
Pohjoismaisten korporatististen perinteiden mukaisesti järjestöillä oli usein lähes puolivaltiollinen mutta kuitenkin ei-parlamentaarinen rooli yhteiskuntapolitiikassa. Niillä oli läheiset suhteet etenkin sosiaaliministeriön kanssa, jonka siunauksella ja pyynnöstä järjestöt hoitivat sekä ”propagandaa” ja tiedontuotantoa että käytännön sosiaali- ja terveyshuollon tehtäviä, ilmenee Helsingin yliopistossa tarkastettavasta väitöskirjasta.
Tutkitut järjestöt (Samfundet Folkhälsan, SOSTE, Sosiaalipoliittinen yhdistys ja Väestöliitto) ottivat usein mallia Ruotsin yhteiskuntapolitiikan käytännöistä, mutta pyrkivät soveltamaan niitä niin sanotun porvarillisen kansalaisnormin edistämiseen.
- Se heijasteli porvarillista kulttuuria, jonka piirteisiin sisältyi muun muassa heteroseksuaalinen ydinperhe ja kotiäitiys sekä itsenäisen talonpojan ihanteeseen nojaava maalaiselämä, luterilaisuus ja suomen- tai ruotsinkielisyys, sanoo väitöskirjatutkija Sophy Bergenheim.
Väitöstutkimuksen mukaan normi poikkesi muun muassa ruotsalaisesta pyrkimyksestä edistää naisten työssäkäyntiä sekä tanskalaisesta proletaarisesta kansalaisuusihanteesta.
- Porvarillisen kansalaisuusnormin kriteerit määrittelivät myös suomalaisen kulttuurin ja kansalaisuuden kriteerejä, johon eivät sopineet esimerkiksi kaupunkilainen työväestö ja työväenkulttuuri tai nomadiset kansat kuten saamelaiset tai romanit, Bergenheim sanoo.
Porvarillisuus paransi elämänlaatua
Porvarillista kansalaisuusnormia tai siihen pohjautuvaa yhteiskuntapolitiikkaa ei kuitenkaan tule tulkita mustavalkoisesti vain pyrkimyksenä alistaa alemmat yhteiskuntaluokat kontrollille. Se oli samanaikaisesti pyrkimys auttaa heikossa asemassa olevia.
- Porvarillista elämäntapaa pidettiin malliesimerkkinä hyvästä elämästä, joten normiin mukautumisen ajateltiin parantavan siihen aiemmin sopeutumattomien yksilöiden elämänlaatua – ja käytännössä paransikin, kun sosiaali- ja terveyspolitiikka nosti materiaalista elintasoa.
Tutkijan mukaan täysin samasta ilmiöstä on kyse nykypäivänkin sosiaali- ja terveyspolitiikassa.
- Monet keskiluokkaisen kansalaisnormin ihanteista ovat edelleen perusoletuksia, vaikka siitä poikkeamisen liikkumavaraa onkin huomattavasti lavennettu, Bergenheim kertoo.
Yksilön oikeudet omaksuttiin vaihettain
Väitöstutkimus myös kyseenalaistaa yksioikoisia periodisointeja, ennen kaikkea käsitystä toisesta maailmansodasta vedenjakajana. Nykypäivän individualistinen ajattelumalli, joka pyrkii turvaamaan yksilön oikeuksia, omaksuttiin vaiheittain 1960–1970-lukuun mennessä. Se limittyi vanhemman, kollektivistisen ajattelutavan kanssa, jossa yksilön nähtiin palvelevan yhteisön etua.
- Toisen maailmansodan jälkeen sosiaali- ja terveysturvaa laajennettiin individualismin hengessä, mutta yhteiskunnan ja valtion edun nimissä ylläpidettiin ja vahvistettiin myös yksilön oikeuksia loukkaavia käytäntöjä, kuten rotuhygieenisiä ja pakollisia sterilointejaja abortteja, Bergenheim toteaa.
**********************************
VTM Sophy Bergenheim väittelee 21.8.2020 kello 12 Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa aiheesta ”Yhteiskunnan, kansakunnan ja kansan asialla: Järjestöt, yhteiskuntapolitiikka ja asiantuntijuus Suomessa 1930–60-luvuilla” (For the Society, Nation and People: Non-Governmental Organisations, Social and Public Policy, and Expertise in 1930s–60s Finland). Väitöstilaisuus järjestetään osoitteessa Metsätalo, sali 1, Unioninkatu 40.
LIVE STREAM: http://video.helsinki.fi/unitube/live-stream.html?room=l15
Vastaväittäjänä on professori Pirjo Markkola, Tampereen yliopisto, ja kustoksena on professori Kimmo Rentola.
Väitöskirja julkaistaan sarjassa Valtiotieteellisen tiedekunnan julkaisuja. Väitöskirjaa myy Unigrafia.
Väitöskirja on myös elektroninen julkaisu ja luettavissa E-thesis -palvelussa.
Väittelijän yhteystiedot:
Sophy Bergenheim
Puh. +358 50 440 6272
sophy.bergenheim@helsinki.fi
Avainsanat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin yliopistoPL 3
00014 Helsingin yliopisto
02941 22622 (mediapalvelu) 02941 911 (vaihde) (vaihde)https://www.helsinki.fi/fi/yliopisto
Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen tiedeyhteisö, joka toimii neljällä kampuksella Helsingissä ja usealla muulla paikkakunnalla Suomessa. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa se on ollut toistuvasti maailman sadan parhaan yliopiston joukossa. Helsingin yliopisto on perustettu vuonna 1640.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Ihmisen suhtautuminen petoihin määrittelee yhteiselon mahdollisuuksia1.4.2026 12:33:26 EEST | Tiedote
Hyeenat ja karja saattoivat elää samoilla alueilla, jos ihminen suhtautui petoihin sallivasti, paljasti Keniassa tehty tutkimus
Ilves sopeutuu taitavasti monimuotoisiin metsäympäristöihin30.3.2026 07:50:00 EEST | Tiedote
Ilves liikkuu ketterästi Suomen vaihtelevassa elinympäristöjen mosaiikissa, mutta suosii silti selvästi lahopuuta sisältäviä metsiä ja maastoltaan vaihtelevia alueita. Helsingin yliopiston uusi tutkimus osoittaa, kuinka taitavasti tämä suurpeto tasapainoilee ihmisen muokkaamien alueiden ja luonnonympäristöjen välillä.
Helsingin yliopiston arvopaperisijoitukset päihittivät verrokkinsa – tieteen ohjaamana27.3.2026 09:02:03 EET | Tiedote
Helsingin yliopiston arvopaperisijoitukset ovat vuodesta 2019 alkaen tuottaneet vuosittain noin kaksi prosenttiyksikköä vertailuindeksiään ja vertailuryhmäänsä paremmin – ja niiden hiilijalanjälki on vähentynyt noin puoleen. Tieteeseen nojaava strategia lunastaa lupauksensa sekä tuoton että kestävyyden mittareilla.
J. V. Snellman -palkinto kirkkohistorian professori Tuomas Heikkilälle26.3.2026 19:00:00 EET | Tiedote
Helsingin yliopisto on myöntänyt J. V. Snellman-tiedonjulkistamispalkinnon professori Tuomas Heikkilälle tunnustuksena ansiokkaasta tieteellisen tiedon välittämisestä. Heikkilä on tehnyt merkittävää yhteiskunnallista työtä erityisesti popularisoimalla historiantutkimusta.
Helsingin keskustakampuksesta kehitetään ainutlaatuinen tieteen, kulttuurin ja kaupunkielämän keskus26.3.2026 09:30:02 EET | Tiedote
Helsingin yliopisto ja Helsingin kaupunki vahvistavat yhteistyötään keskustakampuksen kehittämisessä. Yliopistonkatua ja Fabianinkatua kehitetään vehreiksi tieteen, oppimisen, kaupunkielämän ja kulttuurin yhdistäviksi pihakaduiksi Helsingin keskustan elinvoiman vahvistamiseksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme