Järjestöt edistivät porvarillisiin arvoihin perustuvaa yhteiskuntapolitiikkaa 1930–1960-luvuilla

Pohjoismaisten korporatististen perinteiden mukaisesti järjestöillä oli usein lähes puolivaltiollinen mutta kuitenkin ei-parlamentaarinen rooli yhteiskuntapolitiikassa. Niillä oli läheiset suhteet etenkin sosiaaliministeriön kanssa, jonka siunauksella ja pyynnöstä järjestöt hoitivat sekä ”propagandaa” ja tiedontuotantoa että käytännön sosiaali- ja terveyshuollon tehtäviä, ilmenee Helsingin yliopistossa tarkastettavasta väitöskirjasta.

Tutkitut järjestöt (Samfundet Folkhälsan, SOSTE, Sosiaalipoliittinen yhdistys ja Väestöliitto) ottivat usein mallia Ruotsin yhteiskuntapolitiikan käytännöistä, mutta pyrkivät soveltamaan niitä niin sanotun porvarillisen kansalaisnormin edistämiseen.

- Se heijasteli porvarillista kulttuuria, jonka piirteisiin sisältyi muun muassa heteroseksuaalinen ydinperhe ja kotiäitiys sekä itsenäisen talonpojan ihanteeseen nojaava maalaiselämä, luterilaisuus ja suomen- tai ruotsinkielisyys, sanoo väitöskirjatutkija Sophy Bergenheim.

Väitöstutkimuksen mukaan normi poikkesi muun muassa ruotsalaisesta pyrkimyksestä edistää naisten työssäkäyntiä sekä tanskalaisesta proletaarisesta kansalaisuusihanteesta.

- Porvarillisen kansalaisuusnormin kriteerit määrittelivät myös suomalaisen kulttuurin ja kansalaisuuden kriteerejä, johon eivät sopineet esimerkiksi kaupunkilainen työväestö ja työväenkulttuuri tai nomadiset kansat kuten saamelaiset tai romanit, Bergenheim sanoo.

Porvarillisuus paransi elämänlaatua

Porvarillista kansalaisuusnormia tai siihen pohjautuvaa yhteiskuntapolitiikkaa ei kuitenkaan tule tulkita mustavalkoisesti vain pyrkimyksenä alistaa alemmat yhteiskuntaluokat kontrollille. Se oli samanaikaisesti pyrkimys auttaa heikossa asemassa olevia.

- Porvarillista elämäntapaa pidettiin malliesimerkkinä hyvästä elämästä, joten normiin mukautumisen ajateltiin parantavan siihen aiemmin sopeutumattomien yksilöiden elämänlaatua – ja käytännössä paransikin, kun sosiaali- ja terveyspolitiikka nosti materiaalista elintasoa.

Tutkijan mukaan täysin samasta ilmiöstä on kyse nykypäivänkin sosiaali- ja terveyspolitiikassa.

 - Monet keskiluokkaisen kansalaisnormin ihanteista ovat edelleen perusoletuksia, vaikka siitä poikkeamisen liikkumavaraa onkin huomattavasti lavennettu, Bergenheim kertoo.

Yksilön oikeudet omaksuttiin vaihettain

Väitöstutkimus myös kyseenalaistaa yksioikoisia periodisointeja, ennen kaikkea käsitystä toisesta maailmansodasta vedenjakajana. Nykypäivän individualistinen ajattelumalli, joka pyrkii turvaamaan yksilön oikeuksia, omaksuttiin vaiheittain 1960–1970-lukuun mennessä. Se limittyi vanhemman, kollektivistisen ajattelutavan kanssa, jossa yksilön nähtiin palvelevan yhteisön etua.

- Toisen maailmansodan jälkeen sosiaali- ja terveysturvaa laajennettiin individualismin hengessä, mutta yhteiskunnan ja valtion edun nimissä ylläpidettiin ja vahvistettiin myös yksilön oikeuksia loukkaavia käytäntöjä, kuten rotuhygieenisiä ja pakollisia sterilointejaja abortteja, Bergenheim toteaa.

**********************************
VTM Sophy Bergenheim väittelee 21.8.2020 kello 12 Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa aiheesta ”Yhteiskunnan, kansakunnan ja kansan asialla: Järjestöt, yhteiskuntapolitiikka ja asiantuntijuus Suomessa 1930–60-luvuilla” (For the Society, Nation and People: Non-Governmental Organisations, Social and Public Policy, and Expertise in 1930s–60s Finland). Väitöstilaisuus järjestetään osoitteessa Metsätalo, sali 1, Unioninkatu 40.

LIVE STREAM: http://video.helsinki.fi/unitube/live-stream.html?room=l15

Vastaväittäjänä on professori Pirjo Markkola, Tampereen yliopisto, ja kustoksena on professori Kimmo Rentola.

Väitöskirja julkaistaan sarjassa Valtiotieteellisen tiedekunnan julkaisuja. Väitöskirjaa myy Unigrafia.

Väitöskirja on myös elektroninen julkaisu ja luettavissa E-thesis -palvelussa.

Väittelijän yhteystiedot:
Sophy Bergenheim
Puh. +358 50 440 6272
sophy.bergenheim@helsinki.fi