Järvi-Suomen Energia parantaa sähkön toimitusvarmuutta Suomenniemellä

Suomenniemellä, kuten muuallakin Järvi-Suomen Energian toiminta-alueella, taajamien sähköverkon toimitusvarmuusinvestoinnit on pääosin saatu päätökseen jo aiemmin. Nyt yhtiö keskittyy haja-asutusalueille sähköä syöttävien keskijänniterunkoverkkojen maakaapelointiin ja ilmajohtolinjojen siirtoon metsistä teiden varsiin.
Uutta runkoyhteyttä rakennetaan tänä vuonna Suomenniemellä Lempiönlahdesta Laamalansaareen ja Liiansaareen. Vanha, helposti vikaantunut ilmajohto on kulkenut metsissä. Uutta ilmajohtoyhteyttä rakennetaan muun muassa Liiansaarentien ja Laamalantien varteen yhteensä vajaa 20 kilometriä. Pienjännitemaakaapelia tulee haarayhteyksiin reilu 15 kilometriä. Saaristoalue vaatii myös reilun kilometrin vesikaapelia.
- Hanke parantaa saariston sähkönjakelun toimitusvarmuutta huomattavasti, sanoo Järvi-Suomen Energian projektipäällikkö Jani Siltala.
Uutta runkoyhteyttä rakennetaan saaristossa kapeissa ja kallioisissa olosuhteissa. Alueella liikkujilta toivotaan varovaisuutta. Seudulla on etenkin kesäaikaan paljon vapaa-ajan asukkaita.
Työt ovat jo alkaneet ilmajohtopylväiden pystyttämisellä.
- Seuraavaksi siirrytään kaapelointitöihin, kertoo rakennuttaja Rejlers Finland Oy:n projekti-insinööri Tomi Räisänen.
Uuden runkoyhteyden on määrä valmistua vuoden loppuun mennessä. Purku- ja viimeistelytyöt jatkuvat kevääseen 2024. Investoinnin arvo on 1,3 miljoonaa euroa.
Järvi-Suomen Energia rakentaa sähköverkkoa ja varmistaa sähköntoimituksen alueensa asiakkaille tasapuolisesti ja mahdollisimman taloudellisesti. Verkon parantamishankkeet merkitsevät paljon aluetaloudelle.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Projektipäällikkö Jani Siltala 010 210 4390, jani.siltala@sssoy.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Järvi-Suomen Energia on Suur-Savon Sähkö -konserniin kuuluva jakeluverkkoyhtiö, jonka ammattilaiset huolehtivat noin 28 000 kilometrin mittaisesta sähköverkosta ja sähköenergian jakelusta yli 100 000 taloudelle. Rakennamme perustaa Järvi-Suomen tulevaisuuden energiajärjestelmälle, jossa säävarma ja älykäs sähköverkko mahdollistaa uudet digitaaliset palvelut, vihreän murroksen ja kuluttajien kasvavan roolin energiantuottajana. Liikevaihtomme on noin 140 miljoonaa ja työntekijöitä meillä on noin 20.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Järvi-Suomen Energia
Sähkön toimitusvarmuutta parannetaan Hirvensalmella30.5.2023 07:24:00 EEST | Tiedote
Järvi-Suomen alueella sähköenergian jakelusta huolehtiva Järvi-Suomen Energia parantaa merkittävästi sähkön toimitusvarmuutta Hirvensalmella vuonna 2023.
Sähkön toimitusvarmuutta parannetaan Kangasniemellä23.5.2023 07:24:00 EEST | Tiedote
Järvi-Suomen alueella sähköenergian jakelusta huolehtiva Järvi-Suomen Energia parantaa merkittävästi sähkön toimitusvarmuutta Kangasniemellä vuonna 2023.
Sähkön toimitusvarmuutta parannetaan Enonkoskella19.5.2023 07:26:00 EEST | Tiedote
Järvi-Suomen alueella sähköenergian jakelusta huolehtiva Järvi-Suomen Energia parantaa merkittävästi sähkön toimitusvarmuutta Enonkoskella vuonna 2023.
Sähkön toimitusvarmuutta parannetaan Mikkelissä16.5.2023 07:27:00 EEST | Tiedote
Järvi-Suomen alueella sähköenergian jakelusta huolehtiva Järvi-Suomen Energia parantaa merkittävästi sähkön toimitusvarmuutta Mikkelissä vuonna 2023.
Sähkön toimitusvarmuutta parannetaan Juvalla11.5.2023 07:26:00 EEST | Tiedote
Järvi-Suomen alueella sähköenergian jakelusta huolehtiva Järvi-Suomen Energia parantaa merkittävästi sähkön toimitusvarmuutta Juvalla vuonna 2023.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme