Järvi-Suomen Energia

Järvi-Suomen Energia parantaa sähköverkkoa Toivakassa 3,2 miljoonalla eurolla

Jaa
Järvi-Suomen alueella sähköenergian jakelusta huolehtiva Järvi-Suomen Energia parantaa merkittävästi sähkön toimitusvarmuutta Toivakassa vuoden 2022 syksyyn mennessä. Yhtiö investoi alueelle 3,2 miljoonaa euroa.

Toivakassa, kuten muuallakin Järvi-Suomessa, taajamien sähköverkon toimitusvarmuus on saatu kuntoon jo aiemmin. Nyt Järvi-Suomen Energia keskittyy haja-asutusalueille sähköä syöttävien keskijänniterunkoverkkojen maakaapelointiin sekä ilmajohtolinjojen siirtoon metsien keskeltä teiden varsiin.

Toivakassa uutta runkoyhteyttä rakennetaan kahdella eri työmaalla. Toinen niistä sijoittuu isolta osin Kangasniementieltä Toivakkaan kulkevan Huikontien varrelle. Sähkön toimitusvarmuutta parannetaan myös Toivakan länsipuolella Ilmopohjan ja Pohjolan alueilla. Hankealueilla sijaitsee niin vakituista kuin vapaa-ajan asutusta.

Järvi-Suomen Energian projektipäällikön Jani Siltalan mukaan uuden runkoyhteyden rakentamisella on iso merkitys toivakkalaisille.

- Vanha ilmajohtoverkko on kulkenut metsässä, jopa pellollakin. Alue on ollut hyvin vikaherkkää. Maakaapelointi ja ilmajohdon rakentaminen tien reunaan helpottaa korjaustoimenpiteitä ja parantaa säävarmuutta, Siltala kertoo.

Etenkin Huikontien varrelle sijoittuva työmaa on iso. Vanhaa ilmajohtoverkkoa korvataan lähinnä maakaapelilla lähes 50 kilometrin matkalta. Kaivuutyöt ovat jo käynnissä. Toivakan länsipuolelle keskijännite- ja pienjänniteverkon maakaapelointia tehdään 19 kilometriä ja keskijänniteilmajohtoa noin 6 kilometriä. Ilmajohtolinja on monin paikoin Järvi-Suomessa asutuksen määrän ja maaston ominaisuuksien takia toimiva ja taloudellinen ratkaisu. Työmaalla tehdään parhaillaan maastosuuunnittelua.

Toivakan työmaat aiheuttavat vain vähän haittaa liikenteelle, mutta autoilijoilta pyydetään kuitenkin tarkkaavaisuutta työmaakoneiden ja erikoisjärjestelyjen varalta. Uuden verkon käyttöönotosta aiheutuvista lyhyistä sähkökatkoista sovitaan aina etukäteen asiakkaan kanssa.

Työmaat valmistuvat syksyyn 2022 mennessä. Urakoitsijana toimii Enerke Oy.

Järvi-Suomen Energia rakentaa sähköverkkoa ja varmistaa sähköntoimituksen alueensa asiakkaille tasapuolisesti ja mahdollisimman taloudellisesti. Verkon parantamishankkeet merkitsevät paljon aluetaloudelle. Hankkeilla työllistetään paikallisia ammattilaisia.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Projektipäällikkö Jani Siltala 010 210 4390, jani.siltala@sssoy.fi

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Järvi-Suomen Energia
Otto Mannisen katu 6
50100 MIKKELI

080090444https://www.jseoy.fi

Järvi-Suomen Energia on Suur-Savon Sähkö -konserniin kuuluva jakeluverkkoyhtiö, jonka ammattilaiset huolehtivat noin 28 000 kilometrin mittaisesta sähköverkosta ja sähköenergian jakelusta yli 100 000 taloudelle. Rakennamme perustaa Järvi-Suomen tulevaisuuden energiajärjestelmälle, jossa säävarma ja älykäs sähköverkko mahdollistaa uudet digitaaliset palvelut, vihreän murroksen ja kuluttajien kasvavan roolin energiantuottajana. Liikevaihtomme on noin 140 miljoonaa ja työntekijöitä meillä on noin 20.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Järvi-Suomen Energia

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye