Jätkäsaaressa Tyynenmerenkadun ja Rionkadun risteyksessä alkaa katutyö
4.9.2019 10:00:00 EEST | Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala | Tiedote

Liikenneturvallisuuden ja alueen asukkaiden asuinviihtyvyyden kannalta on tarkoituksenmukaisinta, että sataman raskas liikenne ohjataan Rionkadun liittymän kautta satama-alueelle ja sieltä pois, jolloin raskaat ajoneuvot jonottavat laivoihin pääsyä suljetulla satama-alueella.
Länsisataman raskas liikenne ohjataan pois Atlantinkadulta ja Länsisatamankadulta, jotka ovat asuntokatuja. Liikennejärjestely on tarpeen myös ensi vuonna alkavan Atlantinsillan rakentamista varten.
Tyynenmerenkadun ja Rionkadun risteykseen rakennetaan kiertoliittymä. Tyynenmerenkadun ylittävät suojatiet poistuvat Rionkadun kohdalta, ja liikennevalot poistetaan risteyksestä. Lähimmät suojatiet ovat noin 80 metriä pohjoiseen ja noin sata metriä etelään päin kohti satamaterminaalia.
Vaikutukset liikenteeseen työmaan aikana
Moottoriajoneuvot: Kulkuyhteydet turvataan.
Jalankulku ja pyöräily: Tyynenmerenkadun kävely- ja pyöräilytie sekä Jätkäsaarenlaiturin reitti suljetaan. Jalankulku ja pyöräily ohjataan kulkemaan Hietasaarenkujaa pitkin.
Julkinen liikenne: ei vaikutuksia.
Työmaa valmistuu suunnitelman mukaan kuluvan vuoden loppuun mennessä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Katurakentaminen
Helsingin kaupungin rakentamispalvelu-liikelaitos Stara
Eila Hägg, tuotantopäällikkö
p. 09 310 70042
eila.hagg@hel.fi
Rakennuttaminen
Kaupunkiympäristön toimiala
Anna Nyyssönen, projektinjohtaja
puh. 09 310 20569
anna.nyyssonen@hel.fi
Jätkäsaaren aluerakennusprojekti
Kaupunginkanslia
Outi Säntti, projektinjohtaja
puh. 09 310 25976
outi.santti@hel.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimialaPL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Rakennusten ja yleisten alueiden jaoston päätöstiedote 19.3.202619.3.2026 18:14:02 EET | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto kokoontui torstaina 19.3.2026. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Rakennusten ja yleisten alueiden jaoston seuraava kokous on torstaina 16.4.2026.
Kaupunkiympäristölautakunnan päätöstiedote 17.3.202617.3.2026 17:47:00 EET | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta kokoontui tiistaina 17.3.2026. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen.
Kyläsaaren lumenvastaanottopaikan häiriö ei aiheuta sortumavaaraa17.3.2026 14:09:19 EET | Tiedote
Kaupunki on selvittänyt Kyläsaaren lumenvastaanottopaikalla viime viikolla havaitun häiriön syytä. Sortumariskiä alueella ei enää ole.
Planeringen av Arabiabanan framskrider – grönremsa placeras mellan fotgängare och cyklister17.3.2026 13:56:06 EET | Pressmeddelande
Banan till Arabia och Majstads strandpark föreslås byggas nära bostadshusen. Den 31 mars diskuteras sträckningsalternativet vid ett allmänt möte.
Arabianbaanan suunnittelu etenee – jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden väliin viherkaista17.3.2026 13:56:06 EET | Tiedote
Arabian ja Toukolan rantapuistoon suunniteltu baanareitti esitetään rakennettavaksi asuintalojen lähelle. Linjauksesta keskustellaan yleisötilaisuudessa 31. maaliskuuta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme