Jatkossa Hesburgerin herkut kotiinkuljettaa vain Foodora - “Yhteistyö sujuvoittaa ravintoloiden henkilökunnan työntekoa”

Yhteistyön myötä suomalaisilla on mahdollisuus tilata Hesburgerin herkut ainoastaan Foodoran kotiinkuljetuksella. Yhteensä mukana olevia ravintoloita on noin 160.
”Foodoran ja Hesburgerin yhteistyön myötä kotiinkuljetustilaukset tulevat ravintoloissa nyt vain yhteen kanavaan. Tämä helpottaa ja sujuvoittaa meidän ravintoloiden henkilökunnan työntekoa. Yhteistyösopimus on meille myös taloudellisesti järkevää. Foodora on hyvä ja joustava yhteistyökumppani, jonka kanssa on hienoa kehittää kotiinkuljetustoimintaa. Uskomme, että hyvällä yhteistyöllä kotiinkuljetuspalvelut tulevat kasvamaan tulevaisuudessa”, sanoo Hesburgerin varatoimitusjohtaja Jari Vuoti.
Yhteistyön myötä asiakkailla on mahdollisuus tilata jopa alle puolen tunnin kotiinkuljetuksella Hesburgerin herkut esimerkiksi kotiin tai työpaikalle. Foodoran kotiinkuljetukset ovat käytössä joka päivä.
”Ihmiset haluavat käyttämiensä palveluiden toimivan heidän omilla ehdoillaan. Usein he eivät halua odottaa, vaan haluavat nopeimman mahdollisen toimituksen. Olen iloinen, että meidän ja Hesburgerin asiakkaat pääsevät nauttimaan tästä maukkaasta yhteistyöstä”, sanoo Foodoran toimitusjohtaja Joonas Kuronen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Petteri Pohjonenviestintäpäällikkö
Puh:+358 (0)40 761 3201petteri.pohjonen@hesburger.fiKyösti HagertPR and Communications LeadFoodora
Puh:+358 45 162 3300kyosti.hagert@foodora.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Burger-In Oy on suomalainen perheyritys ja Hesburger sen rekisteröity liikemerkki. Hesburger-ravintoloita löytyy seitsemästä maasta: Suomesta, Virosta, Latviasta, Liettuasta, Saksasta, Ukrainasta ja Bulgariasta. Ketjun ravintoloissa työskentelee noin 8 000 henkilöä. Vuoden 2021 verollinen myynti Suomessa oli 234 miljoonaa euroa ja ulkomailla 126 miljoonaa euroa.
Pohjoismaiden suurin ruoantilaus- ja toimituspalvelu Foodora perustettiin Berliinissä lokakuussa 2014, ja se toimii Suomessa yli 100 paikkakunnalla. Foodora kuuluu saksalaiseen Delivery Hero -konserniin, joka toimii yli 50 maassa. Palvelu tuo hyvän ruoan jokaiseen päivään mahdollistamalla ravintolaruoan tilaamisen Android- ja iOS-sovelluksella tai www.foodora.fi. Nopein tapa tilata ruokaa - kotiin, työpaikalle tai minne vaan!
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Hesburger
Tampereen Tesoman koulun 6 A Hese-kisafinaalin voittoon24.5.2023 10:40:00 EEST | Tiedote
Hesburgerin ja Suomen Urheiluliiton (SUL) järjestämä Hese-kisojen finaali pidettiin eilen Tampereella Ratinan stadionilla. Koululaisyleisurheilukisoissa kilpailtiin sukkula- ja kierrosviestissä, pituushypyssä ja junnukeihäässä. Finaalin voitti Tampereen Tesoman koulun 6 A. Hopeaa sai Mansikkamäen koulun 6 L Kouvolasta ja pronssia Kastellin koulun 6 C Oulusta.
6 000 kilometriä vähemmän kuittipaperia - Hesburgerin itsepalvelukassoille uusi asiakaskuitti11.5.2023 08:59:34 EEST | Tiedote
Hesburger on kehittänyt uuden asiakaskuitin yhdessä ohjelmistokehityskumppani Taisteen kanssa.
Miltä työ maistuu? Hesburger tarkastelee lyhytdokumentin avulla työn murrosta6.2.2023 08:01:29 EET | Tiedote
Maailma muuttuu jatkuvasti ja elämäntapamme sen mukana. Tulevaisuudessa yritykset käyvät yhä kovempaa kilpailua työntekijöistä. Hesburger haluaa olla vastuullinen työnantaja tänään ja huomenna. Se tarkoittaa, että nykyisten työntekijöidemme hyvinvoinnin ylläpitämisen ja kehittämisen lisäksi, meidän on ymmärrettävä myös käynnissä olevaa työn murrosta.
Hesburger-ravintolat kasvattivat myyntiään 19 % edellisvuoteen verrattuna30.1.2023 08:55:32 EET | Tiedote
Hesburger-ravintoloiden myynti kasvoi seitsemässä toimintamaassa 19 % vuoteen 2021 verrattuna. Viime vuonna koko ketjun verollinen myynti oli 409 miljoonaa euroa, josta Suomen ravintoloiden osuus oli 264 miljoonaa euroa. Suomessa myynti kasvoi 13 %.
Vuoden Hesburger on Oulu Joutsensilta24.1.2023 09:59:07 EET | Tiedote
Oulu Joutsensilta palkittiin vuoden 2022 parhaana Hesburger-ravintolana Hesepäivillä Tampereella. Vuoden parhaimman ravintolan palkinnon vastaanotti Oulu Joutsensillan ravintolapäällikkö Santeri Lahdenperä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme