JHL haastaa työnantajat koronan toisen aallon torjuntaan – Työntekijöille kasvomaskit myös työmatkoja varten
12.8.2020 11:31:18 EEST | Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL | Tiedote
Koronan toisen aallon torjuminen on JHL:n mielestä nyt äärimmäisen tärkeää. Suomen taloudella ei ole varaa siihen, että yhteiskunta jouduttaisiin jälleen sulkemaan tiukoilla rajoitustoimilla. Siksi liitto haastaa työnantajat kustantamaan työntekijöilleen kasvomaskit myös kodin ja työpaikan välisiä matkoja varten. JHL on päättänyt kustantaa työntekijöilleen suojamaskit paitsi työssä tapahtuville matkoille myös kodin ja työpaikan välisille matkoille. Veroseuraamuksia työntekijöille tästä ei tule, sillä verottaja on linjannut suojavälineet verovapaiksi.
Monilla työntekijöillä ei ole mahdollista työmatkoillaan välttää julkisen liikenteen käyttämistä eikä ruuhka-aikoja. Maskien hankintamenot ovat myös ylivoimaisia monelle pienituloiselle.
− Terveenä pysyvä työntekijä säästää työnantajan rahoja. Sairauspoissaoloista ja työterveyskäynneistä aiheutuu työnantajalle suurempi lasku kuin kasvomaskien hankkimisesta myös työpaikan ja kodin välisiin matkoihin, sanoo JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine.
JHL:ssä pidetään tärkeänä sitä, että työpaikoilla edelleenkin pysyttäisiin etätyössä, mikäli työ sen mahdollistaa. Näin siitä huolimatta, että valtioneuvoston etätyösuositus päättyi 1.8.2020.
− Käytäntö on osoittanut, että etätyö rajoittaa tartuntoja tehokkaasti. Siksi JHL:kin suosittelee työntekijöilleen etätyössä pysymistä mahdollisuuksien mukaan aina tämän vuoden loppuun asti, Niemi-Laine toteaa.
Työnantajan velvollisuus on huolehtia vaarojen selvityksestä ja riskien arvioinnista myös koronaviruksen torjunnan näkökulmasta.
− Nyt viimeistään jokaisella työpaikalla on päivitettävä riskinarviointi: miten ihmiskontaktien määrää rajoitetaan, miten työnteko on turvallista, miten toimitaan oireilevien työntekijöiden ja asiakkaiden suhteen, kuinka tartunnoilta suojaudutaan, JHL:n puheenjohtaja tähdentää.
Lisätietoja: puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine, 040 702 4772
Lue myös JHL:n työelämän asiantuntija Tuula Haavasojan tuore blogi Työnantajat tarvitaan mukaan ”maskitalkoisiin”
Avainsanat
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHLSörnäisten rantatie 23
00500 HELSINKI
010 77031http://www.jhl.fi
Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n noin 200 000 jäsentä huolehtivat suomalaisten hyvinvoinnista, peruspalveluista ja turvallisuudesta monenlaisissa tehtävissä. Heidän alojaan ovat hoito, hoiva, kasvatus, sivistys, ruokahuolto, tekniikka ja infrastruktuuri, liikenne, puhtaus ja kunnossapito, hallinto, vapaa-aika, kulttuuri, turva ja pelastus. JHL:n jäsenet työskentelevät kunnissa, valtiolla, yrityksissä, järjestöissä ja seurakunnissa. Kunta-alalla JHL on suurin henkilöstöjärjestö.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Kutsu medialle: Erilainen Mingle juhlii 10 vuotta – teemana luottamus yhteiskuntaan22.6.2026 12:00:00 EEST | Kutsu
Media on lämpimästi tervetullut seuraamaan ja osallistumaan Erilaiseen Mingleen, joka järjestetään tiistaina 23.6.2026 klo 13.00–15.00 Keski-Porin kirkossa osana SuomiAreenaa.
KORJATTU TIEDOTE: JHL:n kuntamittari: Helsinki yhä Suomen ykköskunta, Vaasa kiri kakkoseksi16.6.2026 09:47:04 EEST | Tiedote
Kymmenen parhaan kunnan joukkoon mahtuu vain kaksi suurta kaupunkia. Vertailussa seurataan kuntien taloutta, väestöä, työelämää ja demokratiaa. Uusi kuntamittari on toinen laatuaan, ja sitä päivitetään vuosittain.
JHL:n kuntamittari: Helsinki yhä Suomen ykköskunta, Vaasa kiri kakkoseksi16.6.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Kymmenen parhaan kunnan joukkoon mahtuu vain kaksi suurta kaupunkia. Vertailussa seurataan kuntien taloutta, väestöä, työelämää ja demokratiaa. Uusi kuntamittari on toinen laatuaan, ja sitä päivitetään vuosittain.
EMBARGO 10.6.2026 klo 8:00: Hyvinvointialueet polkevat henkilökohtaisen avun laatua ja palkkoja – JHL ja Avustajaklinikka vaativat korjaamaan palvelusetelien alihinnoittelun10.6.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Ammattiliitto JHL ja henkilökohtaista apua tarjoava Avustajaklinikka vaativat, että palvelusetelien hinnat saadaan vastaamaan todellisia kustannuksia. Vaatimuksia vauhditetaan yhteisellä Huomioistuin-kampanjalla.
JHL: Pelastajien ja ensihoitajien asemaa on vahvistettava seuraavalla hallituskaudella4.6.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL muistuttaa, että pelastustoimen ja ensihoidon palvelut ovat keskeinen osa yhteiskunnan kokonaisturvallisuutta. Tehtävämäärät ovat viime vuosina lisääntyneet samalla, kun alan henkilöstön saatavuus on heikentynyt. Eläköityminen, kuormittavat työolosuhteet sekä kiristyvä kilpailu osaavasta työvoimasta vaikeuttavat rekrytointia ja henkilöstön pysyvyyttä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
