JHL: Vanhuus ei ole sairaus – Hoiva-avustajien koulutus pitää vakiinnuttaa pikaisesti
Hoiva-avustajien koulutus tulee vakiinnuttaa viipymättä, vaatii Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL.
Vain siten vanhustenhuollossa varmistuu kaksi asiaa: että ikäihmiset saavat laadukasta hoitoa ja hoivaa, ja että lähihoitajat voivat keskittyä omaan työhönsä ja muut hoitoammattilaiset omaansa.
Hoiva-avustajat vastaavat ikääntyneiden perustarpeisiin. He esimerkiksi avustavat peseytymisessä, ruokailussa, pukeutumisessa ja liikkumisessa. Hoiva-avustajan ansiosta ikääntyneen arki on mielekästä.
– Vanhuus ei ole sairaus. Ikääntynyt ihminen ansaitsee laadukkaan, yksilöllisen ja inhimillisen hoidon, jonka tuottavat omiin tehtäviinsä pätevöityneet ammattilaiset, painottaa JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine.
Hoiva-avustajat ovat sote-alan ammattilaisia
Vanhuspalvelulain uudistamistyön yhteydessä kaikki työmarkkinajärjestöt pääsivät yksimielisyyteen siitä, että hoiva-avustajat ovat yksi ammattiryhmä tuottamassa laadukasta ikääntyneiden hoivaa.
Työmarkkinajärjestöt Super ja Tehy kuitenkin vaativat 14. toukokuuta, että hoiva-avustajien koulutus rakentuisi vain yhdestä puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan perustutkinnon osasta. Hoiva-avustajat eivät siis opiskelisi yhtään osaa sosiaali- ja terveysalan perustutkinnosta.
JHL ei pidä tätä perusteltuna.
– Ikääntyneiden hoito on moniammatillista sosiaali- ja terveysalan tiimityötä, jossa kaikki osapuolet hyötyvät selkeistä rooleista, sanoo Päivi Niemi-Laine.
Moni hoitotehtävä ei ole puhtaasti laitoshuoltajan tai lähihoitajan työtä. Tällaisia tehtäviä ovat esimerkiksi pyykin peseminen, ruoan lämmittäminen ja yleissiisteys.
– Kinastelu hoiva-avustajien koulutuksesta ja asemasta hoivayksiköiden arjessa voi johtaa siihen, että nämä tehtävät suorittaa jatkossakin koulutettu hoitohenkilöstö. JHL pitää tätä täydellisenä resurssien hukkaamisena. Eri ammattiryhmien yhteistyö takaa sen, että koulutettu hoitohenkilökunta pystyy keskittymään oman osaamisensa ydinalueisiin, painottaa Niemi-Laine.
JHL arvostaa lähihoitajien työtä
Opetushallitus on esittänyt mallia, jossa kaksi osaa hoiva-avustajien koulutuksesta tulisi sosiaali- ja terveysalan perustutkinnosta. JHL:n mielestä malli vastaisi hoiva-avustajien osaamistarpeisiin hyvin, sillä hoiva-avustajat työskentelevät sosiaali- ja terveysalalla ja heidän osaamisensa on perustuttava kyseisen alan perustutkintoon.
Tämä mahdollistaisi myös luontevimmin opintojen jatkamisen lähihoitajaksi myöhemmin.
– JHL arvostaa lähihoitajien työtä. Heille pitää olla mahdollista keskittyä tekemään oma työnsä hyvin, Päivi Niemi-Laine sanoo.
Kysymys on myös ammattilaisen oikeudesta kouluttautua. Hoiva-avustajilla ei pidä korvata lähihoitajia, mutta koulutus valaa pohjan lähihoitajan tutkintoon ja pätevöitymiseen aina hoitotyön erityisasiantuntijaksi asti. Se ei saa muodostaa koulutuksellista umpiperää, vaan sen tulee rakentua niin, että kannusteet opintojen jatkamiseen ovat olemassa.
– JHL puolustaa viimeiseen asti jäsentensä oikeutta tulla yhä paremmaksi työssään. Vankasti pätevät ammattilaiset ovat myös työnantajien etu ja väestön ikääntyessä koko yhteiskunnan voitto, Päivi Niemi-Laine korostaa.
JHL on lähestynyt Opetushallitusta kannanotolla, joka vaatii hoiva-avustajien koulutuksen vakiinnuttamista. Kannanotto on liitetty tämän tiedotteen oheen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Päivi Niemi-LaineJHL:n puheenjohtaja
Puh:040 702 4772paivi.niemi-laine@jhl.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHLSörnäisten rantatie 23
00500 HELSINKI
010 77031http://www.jhl.fi
Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n noin 200 000 jäsentä huolehtivat suomalaisten hyvinvoinnista, peruspalveluista ja turvallisuudesta monenlaisissa tehtävissä. Heidän alojaan ovat hoito, hoiva, kasvatus, sivistys, ruokahuolto, tekniikka ja infrastruktuuri, liikenne, puhtaus ja kunnossapito, hallinto, vapaa-aika, kulttuuri, turva ja pelastus. JHL:n jäsenet työskentelevät kunnissa, valtiolla, yrityksissä, järjestöissä ja seurakunnissa. Kunta-alalla JHL on suurin henkilöstöjärjestö.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
JHL: Hallitus aikoo halpuuttaa työntekijöiden työsuhteet11.12.2025 12:46:23 EET | Tiedote
Ammattiliitto JHL vastustaa jyrkästi hallituksen valmistelemia työsopimuslain heikennyksiä. Erityisen huolestunut liitto on julkisella puolella tapahtuvista määräaikaisuuksien ketjuttamisista.
JHL: Hallituksen tekemät SASKin rahoitusleikkaukset heikentävät työelämän ihmisoikeuksia5.12.2025 14:05:40 EET | Tiedote
Ammattiliitto JHL:n kumppanin Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASKin rahoitusleikkaus heikentää merkittävästi työntekijöiden oikeuksien eteen tehtävää työtä maailmalla. Kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Tavion (ps.) johdolla rahoitusta leikataan noin 40% nykytasoon verrattuna.
JHL: Hyvinvointialueiden palvelut on turvattava – Henkilöstön jaksaminen ja potilasturvallisuus vaarassa5.12.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Ammattiliitto JHL on syvästi huolissaan hyvinvointialueiden tilanteesta, kun ne joutuvat turvautumaan laajoihin henkilöstövähennyksiin taloudellisten paineiden vuoksi. Tämä ei ole pelkästään hallinnollinen kysymys: kyse on ihmisten terveydestä, turvallisuudesta ja työntekijöiden jaksamisesta. Ratkaisuksi liitto esittää, että hyvinvointialueiden rahoituslaki avataan. Näin alueille voidaan antaa kohtuullinen lisäaika alijäämien kattamiseen ja kestävien ratkaisujen löytämiseen.
Vankilavirkailijain liitto: Vankeinhoito on kriisissä1.12.2025 14:49:35 EET | Tiedote
Vankilavirkailijain liitto varoittaa vankeinhoidon kriisistä Suomessa. Vankiloiden yliasutus uhkaa turvallisuutta, ja henkilöstön työhyvinvointi on heikentynyt resurssipulan vuoksi. Vartijoiden koulutuspaikkoja on lisätty, mutta työvoiman riittävyys ja turvallisuus ovat yhä haasteita. Työterveyshuolto on myös heikentynyt säästöjen seurauksena.
JHL vaatii: Satakunnan hyvinvointialueen aluevaltuuston ei pidä heikentää pelastustoimen palvelutasoa30.11.2025 09:30:00 EET | Tiedote
Ammattiliitto JHL vaatii Satakunnan hyvinvointialueen aluevaltuustoa perumaan päätöksen pelastustoimen palvelutason heikentämisestä vuosille 2025–2029. JHL vaatii aikalisää ja selvityksen käynnistämistä vaikutuksista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
