JHL:n tiukka vääntö tuotti tulosta: Arkea taipui neuvottelemaan työehdoista
11.10.2019 15:38:11 EEST | Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL | Tiedote
Arkea Oy ottaa aikalisän työehtosopimukseen liittyvissä päätöksissään. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine ja Turun apulaiskaupunginjohtaja Jarkko Virtanen tapasivat perjantaina 11.10. Tapaamisen aiheena oli Arkea Oy:n työehtosopimus ja siitä syntynyt kiista.
– Hienoa että asiasta neuvotellaan ja neuvottelujen pohjana on nimenomaan nykyinen työehtosopimus Avaintes. Nyt on tärkeää, että työntekijöiden ääni kuuluu, Niemi-Laine sanoo.
Arkea ilmoitti aiemmin syksyllä, että se aikoo vaihtaa käyttämänsä työehtosopimukset halvempiin. Tämä olisi tiputtanut ammattitaitoisen henkilökunnan kokonaisansioita pahimmillaan 30 prosenttia. JHL seuraa tarkasti, mitä Arkean työehdoista päätetään.
– JHL on valmiina työtaisteluun lyhyellä varoitusajalla, jos Arkea aikoo uudelleen lähteä polkemaan työehtoja. Emme katso sivusta, kun jäsentemme työehdot ovat uhattuina.
Arkea on kiinteistö- ja ruokapalveluyhtiö, jonka Turun kaupunki omistaa miltei kokonaan. Yhtiö on tehnyt vuodesta 2012 alkaen miljoonaluokan voittoa ja ennusteen mukaan yhtiö on voitollinen myös vuonna 2019.
Lisätietoja:
Päivi Niemi-Laine 040 702 4772
Avainsanat
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHLSörnäisten rantatie 23
00500 HELSINKI
010 77031http://www.jhl.fi
Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n noin 200 000 jäsentä huolehtivat suomalaisten hyvinvoinnista, peruspalveluista ja turvallisuudesta monenlaisissa tehtävissä. Heidän alojaan ovat hoito, hoiva, kasvatus, sivistys, ruokahuolto, tekniikka ja infrastruktuuri, liikenne, puhtaus ja kunnossapito, hallinto, vapaa-aika, kulttuuri, turva ja pelastus. JHL:n jäsenet työskentelevät kunnissa, valtiolla, yrityksissä, järjestöissä ja seurakunnissa. Kunta-alalla JHL on suurin henkilöstöjärjestö.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Valtion yt-leka iskee jälleen: potkuneuvottelut virastossa, joka aloitti toimintansa vuodenvaihteessa19.3.2026 13:16:34 EET | Tiedote
Valtio aloitti maaliskuussa yt-neuvottelut, jotka uhkaavat lähes 300 hengen työpaikkaa. Neuvottelut koskevat Elinvoimakeskuksia sekä Työllisyys, kehittämis- ja hallintokeskusta (KEHA-keskus).
JHL on huolestunut Suomen kokonaisturvallisuudesta – Etelä-Karjalan pelastuslaitos lomauttaa kaikki työntekijänsä11.3.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Ammattiliitto JHL vaatii Orpo-Purran hallitukselta lisää rahaa Suomen kokonaisturvallisuuteen. Rahapula vaarantaa tärkeän toiminnan: esimerkiksi Etelä-Karjalan pelastuslaitos on ilmoittanut lomauttavansa kaikki työntekijänsä.
JHL: Kielitaito on maahanmuuttajien suurin haaste sotealoilla9.3.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Ammattiliitto JHL:n sote-henkilöstölle tekemän kyselyn mukaan maahanmuuttajataustaisten työntekijöiden onnistunut työllistyminen sote-aloille edellyttää riittävää suomen tai ruotsin kielen taitoa, kulttuurista sopeutumista sekä suunnitelmallista perehdyttämistä. Lisäksi tarvitaan rakenteellista tukea ja muutosta työyhteisöjen asenteissa.
Här är den privata socialservicebranschens nya kollektivavtal - Även resten av JHL:s strejker ställs in6.3.2026 13:43:23 EET | Pressmeddelande
Den privata socialservicebranschen har fått ett nytt kollektivavtal. JHL och arbetsgivarens representant Hali rf uppnådde i början av veckan ett förhandlingsresultat, i och med vilket JHL anslöt sig till det tidigare slutna avtalet.
Tässä on uusi yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimus – loputkin JHL:n lakot peruuntuvat6.3.2026 13:43:23 EET | Tiedote
Yksityinen sosiaalipalveluala on saanut uuden työehtosopimuksen. Ammattiliitto JHL ja työnantajia edustava Hali ry saavuttivat alkuviikosta neuvottelutuloksen, jonka myötä JHL liittyi aiemmin saavutettuun sopimukseen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
