Attendo

Joel Hallikaisen keikkatahti ei hiljene, vauhdissa pitävät kunniakansalaiset

Jaa

Varaslähdön ottanut kesä näytti parastaan, kun Joel Hallikainen aloitti ensimmäisen Itä-Suomen osuuteensa mittavalla Attendon hoiva- ja palvelukotikiertueellaan toukokuun viimeisellä viikolla. Kaikkiaan Hallikainen on kutsuttu tähän mennessä 83 Attendon hoiva- tai palvelukotiin esiintymään. Hallikainen on jo käynyt 20 kodissa ja loputkin Attendon hoiva- ja palvelukotiesitykset on aikataulutettu tälle vuodelle. Hoiva- ja palvelukotikiertueellaan Hallikainen paitsi kiertää ympäri Suomea, saa myös tuntumaa ikäihmisten nykytilanteeseen. Toimitukset ovat lämpimästi tervetulleita seuraamaan, miten Joel Hallikaisen kiertue etenee ja kuinka hän ottaa erityisen yleisönsä.

Joel Hallikainen kiertää ainakin 83 Attendon hoiva- ja palvelukotia tämän vuoden aikana. Konserttisaleina toimivat pihat ja olohuoneet.
Joel Hallikainen kiertää ainakin 83 Attendon hoiva- ja palvelukotia tämän vuoden aikana. Konserttisaleina toimivat pihat ja olohuoneet.

Varaslähdön ottanut kesä näytti parastaan, kun Joel Hallikainen aloitti ensimmäisen Itä-Suomen osuuteensa mittavalla Attendon hoiva- ja palvelukotikiertueellaan toukokuun viimeisellä viikolla. Varsinaisesti kiertue starttasi jo maaliskuun lopulla. Kerimäellä Attendo Puruveden Helmessä ensimmäiset kuulijavieraat saapuivat yli 1,5 tuntia ennen esitystä paikalle. Oman väen lisäksi mukaan oli kutsuttu ikäihmisten omaisia ja ikääntyneitä kylän muista palvelukodeista. Ennen konserttia oli tarjolla oman kokin loihtimaa kasviskeittoa.

- On loistavaa, että artisti tulee tänne, eikä ikäihmisten tarvitse lähteä muualle. Myös se, että artistin valinta lähtee heidän tarpeestaan, on hienoa. Hallikaisella on paljon hyviä lauluja, sanoo Päivi Karhulahti ennen esitystä.  

Kaikkiaan Hallikainen on kutsuttu tähän mennessä 83 Attendon hoiva- tai palvelukotiin esiintymään.  Hallikainen on jo käynyt 20 kodissa ja loputkin Attendon hoiva- ja palvelukotiesitykset on aikataulutettu tälle vuodelle. Hoiva- ja palvelukotikiertue vie ison siivun artistin vuodesta, mutta ehtii hän muuhunkin. Vuoteen mahtuvat myös konserttisalit Marionin kanssa sekä yksittäiset muut esiintymiset. Tekeillä on myös ensi vuoteen uusi levy ja kirja elämän vaiheista.

Hoiva- ja palvelukotikiertueellaan Hallikainen paitsi kiertää ympäri Suomea, saa myös tuntumaa ikäihmisten nykytilanteeseen.

- Vastaanotto taloissa on ollut loistava. Olen positiivisesti yllättynyt, kun olen kerta toisensa jälkeen saanut nähdä, miten sitoutunutta henkilökunta on työhönsä, vaikka työtä on paljon ja aikaa rajallisesti. Sydämellään ihmisten kanssa työtään tekevä hoitaja on suuri aarre. Kiertueellani saan kohdata ainutkertaisella tavalla koko maamme vanhukset heidän omissa kodeissaan, olohuoneissaan. Olen yllättynyt näkemästäni rakkauden määrästä, luonnehtii Joel Hallikainen.

Hoiva- ja palvelukodeissa asuvat ja siellä työtä tekevät muistavat Hallikaisen televisiosta ja tuntevat lauluja entuudestaan. 

- Ohjelmistoni vaihtuu tilanteen ja kuulijoiden mukaan. Toisissa paikoissa on ollut hyvinkin virkeä ja myötäelävä yleisö. Heille olen tarjoillut rohkeasti myös uutta musiikkiani.  Varhaisempien laulujen lisäksi olen uutta tuotantoa esittänyt. Toisissa taloissa huomaan selkeästi, että vanhat tutut laulut aukeavat kuulijoille paremmin. Valinnoissa on ollut jälleen suuri apu vuosikymmenten kokemuksesta. Yhtä suosikkia ei taida olla, jos vain muistan esittää Kuurankukan, naurahtaa Hallikainen hyväntahtoisesti.

Kerimäellä, kuten monessa muussa Attendon hoivakodissa, jykevimmin soi Hallikaisen juuri levyttämä ja hoivakodeissa livenä tulkitsema Yrjö Sjöblomin alkuperäissanoitettu Finlandia-hymni.

Ensimmäisenä maailmassa Joel Hallikaiselle heltisi historiallinen tallennelupa, Finlandia-hymnin varhaiseen tekstiversioon Sibelius-kollegiolta vuodenvaihteessa 2018.

Kerimäellä Hallikaisen monipuolinen ulkoilmakonsertti avasi kuulijoiden kyynelvirrat iästä riippumatta, mutta hartaan hurmoksen sekaan mahtui myös rutkasti naurua. Siihen kykenee vain rautainen ammattilainen ja sydämellään työtä tekevä ihminen.

- Vanhukset ovat meille kunniakansalaisia. Olen kutsumusammatissani ja saan tehdä juuri sitä, johon minut elämässä on osoitettu, kohdata ihmisiä. Se auttaa jaksamaan, päättää artisti.

Kerimäki osui 10 konsertin tiiviiseen ryppääseen, mitä ei artistista huomaa. Välillä esityspäivät ovat tiiviitä kolmenkin konsertin päiviä, jotta kaikki halukkaat saadaan mahdutettua mukaan, mutta välissä on väljempiä osuuksia.

Toimitukset ovat lämpimästi tervetulleita seuraamaan, miten Joel Hallikaisen kiertue etenee ja kuinka hän ottaa erityisen yleisönsä.

Konsertit ovat luonteeltaan Attendon hoiva- ja palvelukodeissa asuville sekä heidän läheisille suunnattuja yksityistilaisuuksia, mutta hoivakodit ovat kutsuneet myös kuulijoita paikkakunnan muista palvelukodeista mukaan aina, kun se on ollut mahdollista.

Kiertueohjelma päivittyy:
https://www.attendo.fi/hallikainen

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Joel Hallikaisen haastattelupyynnöt:
Liisa Marjomäki
mediatiedotus, MagnumLive
p. 050 525 4109
liisa.marjomaki@magnumlive.fi

Kiertueeseen liittyvät asiat:
Krista Lamminen
viestintäasiantuntija, Attendo
p. 044 494 2130
krista.lamminen@attendo.fi

Kuvat

Joel Hallikainen kiertää ainakin 83 Attendon hoiva- ja palvelukotia tämän vuoden aikana. Konserttisaleina toimivat pihat ja olohuoneet.
Joel Hallikainen kiertää ainakin 83 Attendon hoiva- ja palvelukotia tämän vuoden aikana. Konserttisaleina toimivat pihat ja olohuoneet.
Lataa
Päivi ja Senja odottivat Hallikaisen konserttia.
Päivi ja Senja odottivat Hallikaisen konserttia.
Lataa
- Aivan ihana oli, kiteytti Minna illan annin Kerimäellä.
- Aivan ihana oli, kiteytti Minna illan annin Kerimäellä.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Attendo
Attendo
PL 750
00181 HELSINKI

030 634 2000http://www.attendo.fi/

Attendo – Pohjoismaiden johtava hoiva- ja terveyspalveluiden tarjoaja

Attendo on Pohjoismaiden johtava julkisten hoiva- ja terveyspalveluiden yksityinen palveluntuottaja. Yritys on perustettu vuonna 1985, ja olimme ensimmäinen julkisia hoivapalveluja ikäihmisille tarjonnut yksityinen yhtiö Ruotsissa.  Ikäihmisille suunnattujen palvelujen lisäksi Attendo tarjoaa hoivapalveluja kehitysvammaisille ja mielenterveyskuntoutujille, sekä apua tarvitseville ihmisille ja perheille. Suomessa tarjoamme myös terveys- ja hammaslääkäripalveluja. Meillä on yli 24 000 työntekijää yli 700 toimipisteessä yli 200 kunnassa Ruotsissa, Suomessa, Norjassa ja Tanskassa. www.attendo.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Attendo

Hoivakodissa heittäydyttiin ammattilaisten ehostettaviksi, seuraavana vuorossa seniorit Vaasassa30.5.2018 09:13Blogi

Meikkaaja-maskeeraaja ja blogisti Miia Ezen sekä drag queeniksi pukeutunut maskeeraaja Miikka, taiteilijanimeltään Miss B., jalkautuivat viime kuussa Attendon hoivakotiin Klaukkalassa. Suosion siivittämä tapahtuma on päätetty toteuttaa seuraavaksi Vaasassa, jonne Miia ja Miss B. matkaavat Attendo Kaarlentuvan hoivakotiin 11. kesäkuuta. Ensimmäisessä kauneuspäivässä myös muutamat miehet intoutuivat kokeilemaan käsihoitoja ensimmäistä kertaa elämässään.

Vantaalainen kioskiyrittäjä valitsi ikäihmiset ja vammautuneet Ärrä tekee hyvää –kampanjaansa9.5.2018 09:47Tiedote

Kauppakeskus Jumbon kioskikauppias Anu Tikka valitsi Attendo Lustikullan hyvänteon kohteeksi R-kioskeilla käynnissä olevaan Ärrä tekee hyvää -kampanjaan. Hyvänteon tempauksessa paikalliset kioskiyrittäjät ympäri Suomen päättävät oman kohteensa ja kahden kuukauden välein pääsee kahdeksan R-kioskia lahjoittamaan 1 000 euroa valitsemilleen tahoille. Ensimmäiset lahjoitukset on päätetty ja lahjoitukset tehdään toukokuussa. Lahjoittajana toimii R-kioski Oy.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme