Aluehallintovirasto

Joensuun kaupungille huomautus ryhmäkoon ylittämisestä Hammaslahden päiväkodissa

Jaa

Itä-Suomen aluehallintovirasto antoi Joensuun kaupungille huomautuksen lain mukaisen ryhmäkoon ylittämisestä Hammaslahden päiväkodissa.

Varhaiskasvatuslain ja -asetuksen mukaan alle 3-vuotiaita lapsia voi yhdessä ryhmässä olla yhtä aikaa läsnä enintään 12. Yli 3-vuotiaita voi yhdessä ryhmässä olla yhtä aikaa läsnä enintään 21 (yli viisi tuntia varhaiskasvatuksessa olevia).

Aluehallintovirasto arvioi saamiensa selvitysten perusteella, että Joensuun kaupungin varhaiskasvatus on menetellyt virheellisesti sijoittaessaan Hammaslahden päiväkodin alle 3-vuotiaiden ryhmään lapsia siten, että heitä on ollut yhtä aikaa läsnä enemmän kuin 12 ja yli 3-vuotiaiden ryhmään siten, että lapsia on ollut yhtä aikaa läsnä enemmän kuin 21.

Asia tuli vireille aluehallintovirastoon loppuvuodesta 2020 alle 3-vuotiaiden ryhmän osalta. Itä-Suomen aluehallintovirasto antoi helmikuussa asiassa välipäätöksen, jossa aluehallintovirasto kiinnitti Joensuun kaupungin varhaiskasvatuksen järjestäjän huomiota lain mukaisen ryhmäkoon noudattamiseen Hammaslahden päiväkodissa.

Aluehallintovirasto jatkoi asian valvontaa tarkastelemalla tilannetta tammi-maaliskuun aikana päiväkodin kaikkien ryhmien osalta. Tällä jaksolla ryhmäkoko ylittyi yhdessä yli 3-vuotiaiden ryhmässä 19 päivänä ja alle 3-vuotiaiden ryhmässä neljänä päivänä. Nyt antamassaan päätöksessä aluehallintovirasto myös ohjaa Joensuun kaupunkia jatkossa varmistamaan, että varhaiskasvatusta järjestetään Hammaslahden alueella riittävällä laajuudella, jotta ryhmäkoko säilyy lainmukaisena.

Tämän valvonta-asian käsittely päättyy Itä-Suomen aluehallintovirastossa tähän nyt tehtyyn päätökseen. Valvontaa kuitenkin jatketaan varhaiskasvatuksen valtakunnallisen valvontaohjelman puitteissa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja

ylitarkastaja Tanja Tiainen p. 0295 016 497, etunimi.sukunimi@avi.fi, Itä-Suomen aluehallintovirasto

Tietoja julkaisijasta

Aluehallintovirasto
Aluehallintovirasto



Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.

Aluehallintoviraston verkkosivut

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto

Beslut om offentliga tillställningar och allmänna sammankomster träder i kraft inom Helsingfors och Nylands sjukvårdsdistrikt den 5 augusti 202128.7.2021 15:00:00 EEST | Tiedote

Regionförvaltningsverket i Södra Finland har fattat ett beslut som innebär att den för närvarande gällande begränsningen av sammankomster i huvudstadsregionen utökas till att gälla hela Helsingfors och Nylands sjukvårdsdistrikt från och med den 5 augusti 2021. Beslutet är i kraft till och med den 26 augusti 2021.

Regionförvaltningsverket i Sydvästra Finland utökar begränsningarna av sammankomster till att gälla hela Egentliga Finland28.7.2021 14:06:53 EEST | Tiedote

Regionförvaltningsverket i Sydvästra Finland har beslutat att utöka de nuvarande coronabegränsningarna enligt 58 § i lagen om smittsamma sjukdomar till att gälla alla kommuner i Egentliga Finland 9.7.–15.8.2021. Offentliga tillställningar och allmänna sammankomster kan fortfarande ordnas inomhus och i avgränsade utomhusområden förutsatt att deltagarna i realiteten har möjlighet att hålla tillräckliga avstånd till varandra och att säkerheten kan garanteras för att förhindra covid-19-smitta. Begränsningen gäller tillställningar med fler än 10 deltagare inomhus och tillställningar med fler än 50 deltagare i avgränsade utomhusområden.

Lounais-Suomen aluehallintovirasto laajentaa kokoontumisrajoitukset koko Varsinais-Suomeen28.7.2021 14:02:03 EEST | Tiedote

Lounais-Suomen aluehallintovirasto on päättänyt laajentaa tällä hetkellä voimassa olevat tartuntatautilain 58 §:n mukaiset koronarajoitukset koskemaan kaikkia Varsinais-Suomen kuntia. Yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia voi edelleen järjestää sisätiloissa ja rajatuissa ulkotiloissa niin, että osallistujilla on tosiasiallisesti mahdollisuus säilyttää riittävä etäisyys toisiinsa ja turvallisuus voidaan varmistaa Covid-19 tartuntojen ehkäisemiseksi. Rajoitus koskee yli 10 sisätilaisuuksia ja yli 50 henkilön tilaisuuksia alueellisesti rajatussa ulkotilassa. Määräys on voimassa ajalla 29.7.–15.8.2021.

Kiihtymisvaiheessa olevien alueiden epidemiatilannetta selvitetään Itä-Suomessa – päätökset mahdollisista rajoituksista voimaan aikaisintaan ensi viikon alussa26.7.2021 16:07:48 EEST | Tiedote

Osassa Itä-Suomen aluehallintoviraston toimialueen sairaanhoitopiireissä koronatilanne on muuttunut nopeasti. Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä ilmoitti torstaina 22.7.2021 siirtyneensä kiihtymisvaiheeseen ja Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri totesi olevansa kiihtymisvaiheessa tänään 26.7.2021.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme