Johtajuussymposium: 120 asiantuntijanäkemystä tietoon, turvallisuuteen, kestävään kehitykseen ja kulttuuriin
1.9.2021 14:12:21 EEST | Tampereen yliopisto | Tiedote

Verkkotapahtuman 120 puhujaa käsittelevät tietoa ja turvallisuutta, kestävää kehitystä ja kulttuuria.
Puhujina on eri tieteenalojen, yritysmaailman ja julkishallinnon edustajia. Pääpuhujana on sidosryhmäteorian kehittäjä, professori R. Edward Freeman, jonka esitys ja haastattelu alkavat klo 16.15 Tiedon ja turvallisuuden teemakanavalla.
Kanavan aiheina ovat muun muassa ja kriiseihin ja turvallisuusuhkiin vastaaminen ja tulevaisuuden sote-TKI-ekosysteemi Pirkanmaalla.
Verkkotapahtuman jokaisella kolmella kanavalla on viisi seminaaria tai aihetta, joissa teemaa tarkastellaan eri näkökulmista. Symposiumin teemoja käsitellään lisäksi 16:ssa erillisessä akateemisessa sessiossa.
Kestävän kehityksen seminaareissa puhuvat muun muassa Tampereen pormestari Anna-Kaisa Ikonen, markkinoinnin professori Hannu Saarijärvi, monimuotoisuus- ja inklusiivisuusasiantuntija Jasmin Assulin, johtaja Riina Grön Fiskarsilta, luennoitsija ja valmentaja Minttu Ripatti, Kiillon tuote- ja kemikaaliturvallisuusvastaava Lilli Puntti sekä Skanskan liiketoiminnan kehitysjohtaja Tero Niemelä ja Tampereen kaupungin kilpailukykyjohtaja Anna-Kaisa Heinämäki.
Uudella kulttuurikanavalla käsitellään muun muassa virtuaalitapahtumia ja Tamperetta kansainvälisenä elokuvakaupunkina. Urheilustudiossa keskustellaan suurten urheilutapahtumien merkityksestä Suomelle, lajille, paikkakunnalle ja seuralle.
— Johtajuussymposium on kymmenessä vuodessa laajentunut yliopiston yhden tiedekunnan tapahtumasta koko Tampereen korkeakouluyhteisön ja Tampereen tapahtumaksi, toteaa symposiumin johtaja, kehitysjohtaja Harri Talonen.
Tampereen yliopiston järjestämän tapahtuman yhteistyökumppaneina ovat olleet Tampereen ammattikorkeakoulu sekä muun muassa Aamulehti, Business Tampere, Hämeen liikunta- ja urheilu, Pellervo, Pirkanmaan liitto, Pirkanmaan sairaanhoitopiiri, Pirkanmaan Yrittäjät, Suomen Yliopistokiinteistöt, Tampereen kauppakamari, Tampereen kaupunki ja Technopolis.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kehitysjohtaja Harri Talonen,
050 588 7663
harri.talonen@tuni.fi
Asiantuntija Kristiina Tattari,
050 301 1364
kristiina.tattari@tuni.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tampereen yliopisto kytkee yhteen tekniikan, terveyden ja yhteiskunnan tutkimuksen ja koulutuksen. Teemme kumppaniemme kanssa yhteistyötä, joka perustuu vahvuusalueillemme sekä uudenlaisille tieteenalojen yhdistelmille ja niiden soveltamisosaamiselle. Luomme ratkaisuja ilmastonmuutokseen, luontoympäristön turvaamiseen sekä yhteiskuntien hyvinvoinnin ja kestävyyden rakentamiseen. Yliopistossa on 21 000 opiskelijaa ja henkilöstöä lähes 4 000.
Rakennamme yhdessä kestävää maailmaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tampereen yliopisto
Tampereen yliopiston 20. journalistiikan työelämäprofessori Olga Smirnova tulee BBC:ltä29.4.2026 10:00:26 EEST | Tiedote
Tampereen yliopisto on valinnut journalistiikan työelämäprofessoriksi lukuvuodelle 2026–2027 Olga Smirnovan. Smirnova on kokenut journalisti, tuottaja ja kouluttaja, jonka erityisosaamista ovat faktantarkistus, OSINT-menetelmät, tutkiva journalismi sekä tekoälyn vaikutukset journalistiseen työhön.
Tampereen yliopistossa kehitetty uusi AI-avustaja auttaa yrityksiä soveltamaan EU:n tekoälylainsäädäntöä29.4.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Tampereen yliopiston tekoälytutkimusryhmä GPT-Lab on kehittänyt tekoälyavustajan, joka auttaa pk-yrityksiä soveltamaan EU:n tekoälysäädöstä käytännössä. TESSA-tekoälyavustaja auttaa vaatimusten toteuttamisessa ilman juridista erityisosaamista.
Alustatyön vastuullisuus riippuu työn ja tekijän yhteensopivuudesta, ei niinkään työmallista23.4.2026 14:00:00 EEST | Tiedote
Woltin kaltaisissa alustatalouden kuljetuspalveluissa työskentelevien kuljettajien kokemukset ovat moninaisempia kuin julkisessa keskustelussa usein esitetään. Laajaan aineistoon perustuva Henri Kervolan väitöstutkimus osoittaa, että alustatyötä ei voida yksiselitteisesti määritellä joko ongelmalliseksi tai vastuulliseksi työn muodoksi.
Kutsu: Keskustelua kasvatuksesta -tilaisuudet tarjoavat tutkittua tietoa ja näkökulmia oppimiseen 6.5.–28.5.23.4.2026 11:20:00 EEST | Tiedote
Tampereen yliopiston Keskustelua kasvatuksesta -tilaisuuksissa kuullaan tutkittuun tietoon pohjautuvia näkökulmia koulusta, oppimisesta ja kasvatuksesta eri elämäntilanteissa. Tervetuloa mukaan Tampereen pääkirjasto Metsoon kuuntelemaan kasvatustieteilijöiden alustuksia ajankohtaisista ilmiöistä ja oppimisen haasteista.
Tutkimus osoittaa suuria eroja hyvinvointialueiden kulttuurihyvinvointityössä17.4.2026 12:27:51 EEST | Tiedote
Uusi tutkimus yhdistää kulttuuriosallistumista yhä tiiviimmin kansanterveystyöhön. Tutkimus korostaa tarvetta systemaattiselle kansalliselle ohjaukselle ja tiiviille yhteistyölle, jotta kulttuurin hyvinvointivaikutukset voidaan hyödyntää täysimääräisesti väestön terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
