Joka neljäs suomalainen tarvitsee lainaa selvitäkseen jokapäiväisistä laskuistaan
Koronakriisillä on laaja, mutta epätasaisen vaikutus kuluttajien taloudelliseen hyvinvointiin. Joka neljännellä suomalaisella on käytettävissä olevat tulot vähentyneet koronapandemian myötä. Puolet perheellisistä vastaajista on enemmän huolissaan taloudellisesta hyvinvoinnistaan kuin koskaan aikaisemmin elämässään. Ei-perheellisillä luku on 40 %.
43 % unohtanut maksaa yhden tai useamman laskun viimeisen vuoden aikana
Joka neljäs sanoo lainanneensa rahaa maksaakseen kuukausittaiset laskunsa. 43 % kuluttajista on unohtanut yhden tai useamman laskun maksamisen viimeisten 12 kuukauden aikana. Unohdus on yleensä kertaluonteinen.
Intrumin myyntijohtaja Juha Iskala kertoo etätyön muuttaneen laskujenmaksun prioriteetteja: ”Suomalaiset ovat pääosin kuuliaista kansaa. Jos laskut uhkaavat erääntyä, otetaan maksuvapaata asuntolainasta tai pienempiä summia lainataan ystäviltä. 17 % heistä, joiden tulot vähenivät, ottivat maksuvapaata kun Euroopassa vastaava luku on vain 9 %. Samoin pyritään karsimaan kaikessa ylimääräisessä. Tänä vuonna kotitalous- ja internet-menot ovat nousseet tärkeimmiksi.”
Vuosittain ilmestyvä European Consumer Payment raportti antaa kattavan käsityksen koronapandemiakriisin vaikutuksista eurooppalaisten ja suomalaisten kuluttajien käyttäytymiseen. Suomi on muiden Pohjoismaiden ja Baltian maiden ohella selvinnyt kriisistä hyvin verrattuna Etelä-Euroopan maihin.
European Consumer Payment Report lyhyesti
- European Consumer Payment Report antaa kattavan kuvan eurooppalaisten kuluttajien arjesta suhteessa rahaan; heidän kulutuskäyttäytymisestään, maksukyvystään sekä kotitalouksien taloudenhallinnasta ja taloudellisesta hyvinvoinnista.
- Intrum on julkaissut kuluttajien maksutaparaporttia (European Consumer Payment Report) jo vuodesta 2013 alkaen. Nyt ilmestyvä Suomea koskeva raportti on kahdeksas järjestyksessään.
- Vuosittaisen raportin tuottaa ulkoinen tutkimuslaitos, joka kerää tietoja samanaikaisesti 24 Euroopan maasta. Tänä vuonna tutkimukseen osallistui yhteensä 24 198 kuluttajaa.
- Tutkimuksen kenttätyö on tehty 28.8.-5.10.2020 välisenä aikana.
- European Consumer Payment Report 2020 raportti julkaistiin 7.12.2020 osoitteessa ja Suomen osio julkaistiin 8.12.2020.
- Koronapandemiakriisin vaikutus Suomen talouteen on 24:n Euroopan maan vertailuissa vähäisin, vaikka kokonaistulos onkin pudonnut edellisvuodesta kolme pykälää kahdeksannelle sijalle. Pudotus johtuu osittain kasvavien laskumäärien aiheuttamasta paineesta.
Lataa Suomea koskeva raportti
Lataa European Consumer Payment Report 2020
Lisätietoja:
Karoliina Hartikainen, Intrum Oy, viestintäpäällikkö
puh: +358 40 700 9898, sähköposti: karoliina.hartikainen@intrum.com
Juha Iskala, Intrum Oy, myyntijohtaja
puh: +358 50 370 6333, sähköposti: juha.iskala@intrum.com
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Karoliina HartikainenViestintäpäällikköIntrum, viestintä
Puh:0407009898karoliina.hartikainen@intrum.comTietoja julkaisijasta
Intrum on alan johtava luotonhallintapalvelujen tarjoaja, jolla on toimintaa 24 markkinoilla Euroopassa. Intrum auttaa yrityksiä menestymään tarjoamalla ratkaisuja, jotka on suunniteltu parantamaan kassavirtaa ja pitkän aikavälin kannattavuutta, sekä huolehtimalla asiakkaistaan. Yksi tärkeä osa yrityksen missiota on varmistaa, että yksityishenkilöt ja yritykset saavat tarvittavan tuen vapautuakseen veloista.
Intrumilla on noin 10 000 omistautunutta ammattilaista, jotka palvelevat noin 80 000 yritystä ympäri Eurooppaa. Vuonna 2019 liikevaihto oli 16,0 miljardia kruunua. Intrumin pääkonttori on Tukholmassa, Ruotsissa, ja Intrumin osake on noteerattu Nasdaq Tukholman pörssissä. Lisätietoja on osoitteessa www.intrum.com.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Intrum Oy
Tekoäly ja digitalisaatio tehostavat pk-yritysten saatavien kotiuttamista5.9.2024 07:50:00 EEST | Tiedote
Valtakunnallista yrittäjän päivää vietetään syyskuun viidentenä päivänä. Asiakkaiden maksukäyttäytyminen on keskeinen tekijä yrityksen pitkän aikavälin menestyksessä ja toimintakyvyn säilyttämisessä. Yritysten tulee myös entistä enemmän kiinnittää huomiota, kuinka ne itse toimivat tavarantoimitusketjussa ja edistävätkö ne omalla toiminnallaan tervettä maksukulttuuria. Intrumin tutkimuksen mukaan digitalisaatio ja tekoäly nostavat päätään maksuviiveiden torjumisessa. Yli puolet pk-yrityksistä uskoo jäävänsä kilpailijoista jälkeen, jos ne eivät opi hyödyntämään tekoälyä maksuprosesseissaan. Tekoälytyökalut ja modernien maksutapojen hallinta koetaan kilpailueduksi, joka lajittelee jyvät akanoista.
Yhä useamman kuluttajan laskut päätyvät perintään – positiivista kehitystä maksukyvyssä19.8.2024 07:50:00 EEST | Tiedote
Luotonhallintayhtiö Intrumin laskunvälityksen ja perinnän analyysi kertoo, että saatavista joudutaan muistuttamaan ja niitä siirtyy perintään yhä useammin. Kuluttajaperinnässä sekä tapausten määrät että perinnässä olevat summat kasvoivat vuoden 2024 toisella neljänneksellä. Varovaisen positiivisia loppuvuoden näkymiä tukee kuitenkin perintäonnistumien kääntyminen kasvuun, mikä kertoo sekä kuluttajien että yritysten maksukyvyn vahvistumisesta.
Maksujen lykkääminen vaikeuttaa nuorten oman talouden hallintaa12.8.2024 08:10:00 EEST | Tiedote
Elokuun 12. päivä vietetään kansainvälistä nuorten päivää. Intrumin Eurooppalaisen kuluttajien maksutapatutkimuksen mukaan nuorilla aikuisilla on haasteita pitää kirjaa osta nyt, maksa myöhemmin -hankinnoista. Nuorten oman arvion mukaan menojen jakauma on kuitenkin varsin terveellä pohjalla ja he suhtautuvat luottavaisesti mahdollisuuksiinsa hankkia tuloja.
Maksuviiveellisten yritysten kokonaismäärä laskenut – majoitus- ja ravitsemistoimialan maksuviiveet yhä kasvussa4.7.2024 07:55:00 EEST | Tiedote
Intrumin maksuviivetutkimus vuoden 2024 toiselta neljännekseltä kertoo, että maksuviiveellisten yritysten suhteellinen määrä on laskenut 5,69 prosenttia viime vuodesta. Toimialavertailussa maksuviiveellisiä yrityksiä on edelleen eniten majoitus- ja ravitsemistoimialalla, yritysten osuus on myös hieman kasvanut viimevuoteen verrattuna. Alueellisesti maksuviiveellisiä yrityksiä on eniten Satakunnassa ja Pohjois-Savossa. Inflaation hidastuminen ja korkojen lasku ennustavat yrityksille parempia näkymiä loppuvuodesta. Toipuminen on kuitenkin yhä verkkaista.
Kuluttajien maksukyky heikkenemässä kesäkuukausina11.6.2024 07:55:00 EEST | Tiedote
Orastavasta talouskasvusta huolimatta kuluttajien maksukyky heikentynee ja maksuvaikeudet kasvavat tulevina kuukausina. Luotonhallintayhtiö Intrumin perintädatan mukaan sekä kuluttajien että yritysten maksukyky heikkeni alkuvuonna. Aiempaa useampi lasku vaati myös muistutusta tai siirtyi perintään. Vaikea tilanne näkyy myös Takuusäätiön velkaneuvonnassa. Kuluttajien maksutapatutkimuksen mukaan moni kuluttaja käyttää aiempaa vähemmän rahaa lomailuun ja arvioi joutuvansa jättämään laskuja maksamatta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme