S-Pankki Oyj

Joka viides viettäisi viikon vankilassa tuhannesta eurosta – S-Pankin asiantuntija vinkkaa vaihtoehtoisesta tavasta tienata tonni

23.8.2019 07:00:00 EEST | S-Pankki Oyj | Tiedote

Jaa
Yllättävän moni suomalainen on valmis dramaattisiinkin tekoihin, kuten viettämään viikon vankilassa tai tekemään benji-hypyn, jos saisi tästä hyvästä tuhat euroa. Tämä selvisi S-Pankin uudesta kyselytutkimuksesta. S-Pankin asiantuntijan mukaan tuhat euroa ylimääräistä on kuitenkin mahdollista saada kasaan arjen pienistä puroista melkein kuin itsestään.

Nähdäksesi tämän sisällön lähteestä www.s-pankki.fi, anna hyväksyntä sivun yläosasta.

Joka viides suomalainen olisi valmis viettämään viikon vankilassa, jos siitä saisi vaivanpalkaksi tuhat euroa, selviää S-Pankin teettämästä tutkimuksesta (pdf). Tutkimuksessa selvitettiin, mitä suomalaiset tekisivät saadessaan yllättäen tuhat euroa. Lisäksi kyselyssä selvitettiin, mitä suomalaiset olisivat valmiita tekemään tuhannesta eurosta.

Tutkimuksen perusteella yllättäen saadut tuhat euroa talletettaisiin todennäköisimmin tilille. Näin toimisi lähes puolet suomalaisista. Toiseksi suosituimpana vastausvaihtoehtona pidettiin velkojen lyhentämistä ja kolmanneksi suosituimpana rahojen säästämistä rahastoon. Etelänmatkalle säntäisi hieman harvempi kuin joka kymmenes, ja uusia vaatteita ostaisi kuusi prosenttia suomalaisista. Kaksi prosenttia puolestaan juhlisi antaumuksella.

Säästämisestä ja sijoittamisesta vastaava tuoteryhmäpäällikkö Annika Pohtila S-Pankista pitää ilahduttava sitä, että moni suomalainen kertoo, että käyttäisi ylimääräisen tuhatlappusen oman talouden kannalta fiksusti.

”On toki hyvä muistaa, että tällä hetkellä pankkitilille talletetuille rahoille saa varsin niukasti korkoa. Rahastosäästäminen onkin monelle paljon fiksumpi vaihtoehto, jos rahoja ei tarvitse aivan saman tien käyttöön”, Pohtila kertoo.

Mieluummin vankilaan kuin tosi-tv-ohjelmaan

Tutkimuksessa selvisi myös, että joka kolmas suomalainen olisi valmis ryhtymään vuoden karkkilakkoon tai viettämään ”tipattoman” vuoden, jos saisi tuhat euroa. Hieman harvempi voisi luopua älypuhelimesta kuukaudeksi.

Moni oli valmis dramaattisiinkin tekoihin tuhannesta eurosta. Joka neljäs olisi valmis tekemään benji-hypyn ja joka viides viettämään viikon vankilassa. Chilinsyöntikilpailuun osallistuisi 13 prosenttia ja tosi-tv-ohjelmaan 7 prosenttia suomalaisista.

”Oli yllättävää, miten rohkeisiin tekoihin suomalaiset olisivat valmiita tuhannesta eurosta. Minua tämän vähän kummastuttaa, sillä on helpompiakin tapoja saada kasaan tuhat euroa”, Pohtila kertoo.

Vaihtoehtoiseksi tavaksi kerätä tuhat euroa Pohtila nostaa rahastosäästämisen, joka onnistuu esimerkiksi S-mobiilista löytyvällä Säästäjä-palvelulla.

”Säästäjällä on helppo mikrosäästää, jonka ansiosta pienistä puroista kertyy nopeasti isompi potti. S-ryhmän ostoksista kertyvä Bonus on helppo siirtää automaattisesti rahastoon. S-Etukortti Visoilla saa puolestaan siirrettyä jokaisesta kortilla tehdystä ostoksesta euron rahastoon. Näin toimimalla saa helposti kasaan tuhat euroa ylimääräistä joissain vuosissa”, Pohtila kertoo.

Säästäjässä käyttäjä maksaa enintään 0,5 % eli 50 senttiä jokaista sijoittamaansa 100 euroa kohden vuositasolla.

Kantar toteutti S-Pankin toimeksiannosta tutkimuksen suomalaisten suhtautumisesta raha-asioihin. Tutkimusaineisto kerättiin Kantarin internet-paneelissa 29.3.–3.4.2019. Tutkimukseen vastasi 1 180 täysi-ikäistä suomalaista. Vastaajajoukko edustaa 18–74-vuotiaita suomalaisia sukupuolen, iän ja asuinpaikan suhteen. Virhemarginaali korkeintaan 3,1 prosenttiyksikköä suuntaansa koko vastaajajoukossa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Annika PohtilaSäästämisen ja sijoittamisen kehityspäällikkö

Säästämisen erityisosaaja, joka innostuu muun muassa mikrosäästämisestä ja naisten sijoittamisesta.

Puh:050 330 9428annika.pohtila@s-pankki.fi

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

S-Pankki Oyj
S-Pankki Oyj
Fleminginkatu 34
00510 Helsinki

https://www.s-pankki.fi

S-Pankki on kotimainen pankki ja osa S-ryhmää. Olemme olemassa siksi, että jokaisella olisi mahdollisuus vähän rahakkaampaan huomiseen. Meillä on yli kolme miljoonaa asiakasta ja tunnemme asiakkaidemme arjen. Tuomme siihen helppoutta ja hyötyä muun muassa helppokäyttöisten digitaalisten palveluidemme avulla. Täyden palvelun pankkina olemme tukena elämän pienissä ja suurissa käännekohdissa. s-pankki.fi 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta S-Pankki Oyj

S-Bankens bedömning: Mellanårsvalet i USA kan minska placerarnas osäkerhet – de stora politiska förändringarna kan bli få2.11.2026 09:00:00 EET | Pressmeddelande

Utgångsläget inför mellanårsvalet i USA är jämnt. Om makten fördelas mellan olika partier finns det en risk för att det politiska beslutsfattandet låser sig och att inga betydande nya initiativ kan drivas igenom. Den viktigaste effekten av mellanårsvalet för placerarna kan därför vara minskad osäkerhet snarare än en stor förändring i den ekonomiska politiken.

S-Pankin arvio: Yhdysvaltain välivaalit voivat vähentää sijoittajan epävarmuutta – politiikan suuret muutokset saattavat jäädä vähäisiksi2.11.2026 09:00:00 EET | Tiedote

Yhdysvaltojen välivaaleihin lähdetään tiukoista asetelmista. Riskinä on, että voimasuhteiden jakautuessa eri puolueille poliittinen päätöksenteko lukkiintuu, eikä merkittäviä uusia avauksia saada vietyä läpi. Välivaalien tärkein vaikutus sijoittajalle voikin olla epävarmuuden väheneminen, ei niinkään suuri muutos talouspolitiikassa.

S-Bankens undersökning: Finländarnas syn på den egna ekonomiska situation visar en försiktig vändning till det bättre29.10.2026 08:00:00 EET | Pressmeddelande

Allt fler finländare anser att deras ekonomiska situation har förbättrats. Jämfört med året innan går det nu också något enklare att täcka vanliga utgifter, framgår det av S-Bankens enkätundersökning om finländarnas ekonomiska kunskaper 2026. Ungefär en sjättedel har dock fortfarande svårigheter att täcka sina vanliga utgifter. Enligt en expert på S-Banken utgör även en försiktig förbättring av hushållens ekonomi grunden för en återhämtning av konsumtionen.

S-Pankin tutkimus: Suomalaisten kokemuksessa omasta taloustilanteesta näkyy varovainen käänne parempaan29.10.2026 08:00:00 EET | Tiedote

Aiempaa useampi suomalainen kokee taloudellisen tilanteensa parantuneen. Myös tavanomaisten menojen kattaminen sujuu hieman viimevuotista helpommin, selviää S-Pankin Suomalaisten talousosaaminen 2026 -kyselytutkimuksesta. Vaikeuksia tavanomaisten menojensa kattamisessa on kuitenkin edelleen noin joka kuudennella. S-Pankin asiantuntijan mukaan kotitalouksien talouden varovainenkin kohentuminen luo pohjaa kulutuksen elpymiselle.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye