Jokainen ihminen on asunnon arvoinen – myös yksityiset vuokranantajat ympäri Suomea toimivat asunnottomuutta vastaan
Viime vuoden lopussa Suomessa oli 3 948 asunnotonta. Tilastoja julkaisee Vailla vakinaista asuntoa ry ja sen tietojen mukaan asunnottomista naisia oli 881, nuoria 711, maahanmuuttajia 720 ja perheitä tai pariskuntia 165, joilla on kaikkiaan 189 lasta. Kuten VVA:kin huomauttaa, virallinen tilasto ei kuitenkaan kerro aivan koko totuutta, sillä sen ulkopuolelle jäävät esimerkiksi paperittomat siirtolaiset, juuri vapautuneet vangit sekä sellaiset henkilöt, jotka ovat jossain asunnossa kirjoilla, mutta eivät esimerkiksi väkivallan uhan vuoksi voi siellä käytännössä asua.
Vaikka asunnottomia on selvästi eniten pääkaupunkiseudulla, huoli asiasta on aiheellinen myös muualla Suomessa, etenkin kasvukeskuksissa.
”Esimerkiksi meillä Kuopiossa asunnottomia auttaa muun muassa Kuopion aikuissosiaalityö. Asunnottomaksi jääneen kannattaa olla yhteydessä kaupungin Asumispalveluun, jossa pystytään auttamaan asumisen järjestelyissä ja tarvittaessa pyritään turvaamaan edes tilapäinen asuminen”, kertoo Pia Helkiö, Suomen Vuokranantajien Pohjois-Savon aluepäällikkö.
Kaupunkien viranomaiset sekä yleishyödylliset säätiöt ovat tyypillisesti niitä tahoja, joiden suuntaan katseet kääntyvät, kun asunnottomuuden vähentämisestä keskustellaan. Helkiö kuitenkin alleviivaa myös yksityisten vuokranantajien roolia ongelman ratkaisemisessa. Hän on itse toiminut vuokranantajana jo yli 30 vuoden ajan ja painottaa vuokralaisvalinnassaan myös sosiaalisia tarpeita. Hän vuokraa asuntojaan sellaisillekin henkilöille, jotka helposti jäävät väliinputoajiksi asuntomarkkinoilla.
”Jo pelkästään se, että pystyn tarjoamaan koteja ihmisille, on minulle tärkeää. Mutta aivan erityisesti haluan tarjota koteja sellaisille nuorille, joille asunnon saaminen olisi muutoin vaikeaa. Olen saanut nähdä aivan upeita kasvutarinoita, kun vähän huonommassakin tilanteessa oleva nuori on päässyt oman kodin myötä takaisin oikeille raiteille, jopa opiskelemaan tai saanut vakituisen työpaikan. Oma koti on monelle se tekijä, jonka avulla muutkin asiat loksahtavat kohdilleen.”
Helkiö tiedostaa, että vuokranantajat saattavat pohtivat monenlaisia riskejä vuokralaisvalintaan liittyen, jos potentiaalisella asukkaalla on taustallaan juuri esimerkiksi asunnottomuutta. Hän toivoo silti, että vuokranantajat lähestyisivät asiaa ratkaisukeskeisesti ja ilman tarpeettomia ennakkoluuloja. Hän muistuttaa esimerkiksi Kelan myöntämästä vuokravakuudesta, joka voi olla jopa kolmen kuukauden vuokrasumman suuruinen. Lisäksi hän painottaa aktiivisen yhteydenpidon merkitystä vuokralaisen kanssa.
”Vuokranantaja saattaa joutua ohjeistamaan vuokralaisehdokasta, kuinka käytännön asioissa toimitaan. Kokemukseni mukaan henkilö, joka on joutunut majailemaan tuttavien nurkissa koko ajan yöpymispaikkaa vaihtaen, osaa arvostaa suuresti vaatimattomampaakin asuntoa, jonne hän voi rauhassa asettua. Oman kodin saaminen on kannustin, joka ohjaa häntä asioiden hoitamiseen ja velvollisuuksien täyttämiseen jatkossa aikaisempaa paremmin. Etenkin alkuun vuokranantajan kannattaa pitää tiiviimpää yhteyttä vuokralaiseen ja kysellä, kuinka asiat uudessa kodissa sujuvat ja kaipaako hän apua. Monesti käytännön ohjeiden antaminen ja kiinnostuksen osoittaminen antaa vuokralaiselle signaalin, että hänestä välitetään”, summaa Helkiö.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tanja MäättänenViestintäpäällikkö, Suomen Vuokranantajat ry
Puh:050 389 8809tanja.maattanen@vuokranantajat.fiTietoja julkaisijasta
Suomessa on noin 350 000 asuntoa, joita vuokraavat yksityiset vuokranantajat. Suomen Vuokranantajat on yksityisten vuokranantajien ja asuntosijoittajien valtakunnallinen järjestö. Teemme vuokraustoiminnasta palkitsevampaa, turvallisempaa ja helpompaa. Jäsenenämme on lähes 27 000 vuokranantajaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Vuokranantajat ry
Vuokrien nousuvauhti hidastui lähes kaikkialla, ja Espoossa sekä Vantaalla vuokrat jopa laskivat – ”pääkaupunkiseudulla ei näy merkkejä vuokra-asuntopulasta edes kiikareilla”17.4.2025 09:30:54 EEST | Tiedote
Tilastokeskus on julkaissut vuokratilastot vuoden 2025 ensimmäiseltä neljännekseltä tammi-maaliskuulta. Vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat nousivat koko maassa keskimäärin 0,9 prosenttia vuoden takaisesta. Pääkaupunkiseudulla vuokrien nousu lähes pysähtyi – vuosimuutos oli vain 0,1 prosenttia. Muualla Suomessa vuokrat nousivat selvästi enemmän, 1,4 prosenttia, mutta myös siellä kasvu on hidastunut. Vuokrakehitys on hidastunut selvästi ja yhä useammalla alueella nähtiin laskevia vuokria. Vuokrakehityksen kärjessä jatkavat Rovaniemi, Oulu ja Tampere, kommentoi Suomen Vuokranantajien ekonomisti Eemeli Karlsson.
Suomen Vuokranantajien barometri: Asuntosijoittajien ostoaikeet kääntyivät hienoiseen laskuun, taloussuhdanteen heikkeneminen kasvava riski15.4.2025 06:00:00 EEST | Tiedote
Yksityisten vuokranantajien ostoaikeet ovat olleet maltillisessa nousussa viimeiset yli puolitoista vuotta, mutta kääntyivät nyt hienoiseen laskuun. Tulonhankkimislainan saanti asuntosijoitustoimintaan on vaikeutunut selvästi: näin kokee jopa 40 prosenttia lainaa hakeneista, selviää Suomen Vuokranantajien tuoreesta Vuokranantaja-barometrista. Barometriin vastasi yli 2000 asuntosijoittajaa.
Ihmetyttääkö taloyhtiön touhu? Käytä kyselyoikeuttasi kevään yhtiökokouksessa3.4.2025 07:30:00 EEST | Tiedote
Taloyhtiöiden yhtiökokouskausi on käynnistynyt. Suomen Vuokranantajien juristi Saara Penttilä kertoo, miksi jokaisen osakkaan kannattaa osallistua taloyhtiön yhtiökokoukseen myös kevätauringon paistaessa ja mihin asioihin siellä on hyvä kiinnittää huomiota. Myös vuokranantajaosakkaan kannattaa olla yhtiökokouksessa tarkkana, sillä kokouksen päätöksillä voi olla vaikutusta asuntosijoittajan verotukseen.
Työryhmän esitys pienriitamenettelystä pannukakku – häätöjen kustannukset kaatuisivat jatkossa muiden vuokralaisten niskaan26.3.2025 14:48:37 EET | Tiedote
Oikeusministeriö on tänään 26.3.2025 julkaissut työryhmän ehdotuksen uudeksi pienten riita-asioiden menettelyksi. Kyseessä olisi käräjäoikeudessa sovellettava uusi oikeudenkäyntimenettely, joka koskisi aluksi vain vuokrasuhteeseen liittyviä oikeudenkäyntejä.
Vuokranantaja: varmista, että ehdit hyödyntää verovähennykset - tänä vuonna aikaa aiempaa vähemmän13.3.2025 08:15:00 EET | Tiedote
Esitäytetyt veroilmoitukset toimitetaan palkansaajille OmaVeroon maalis-huhtikuun aikana. Tänä vuonna aikaa ilmoituksen tarkistamiseen ja täyttämiseen on aiempaa vähemmän, sillä kaikkien tulee palauttaa veroilmoitus jo huhtikuun aikana. Vuokranantajien kannattaakin kerätä hyvissä ajoin kaikki tarvittava materiaali talteen. Asuntosijoittajan yleisimmät vähennykset aiheutuvat taloyhtiölle maksettavista vastikkeista, kaluste- ja kodinkonehankinnoista, huoneistossa suoritetuista remonteista sekä matkakuluista, Suomen Vuokranantajat kertoo.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme