”Jokaisen tulisi hyväksyä oma vajavuutensa ja oma pahuutensa” – Psykologi Pirkko Lahden henkilökuva on puheenvuoro mielen hyvinvoinnin merkityksestä
26.8.2022 10:53:40 EEST | Kustannusosakeyhtiö Otava | Tiedote

Psykologi Pirkko Lahti (s. 1941) on yhteiskunnallinen vaikuttaja ja kysytty luennoitsija, joka tunnetaan ennen kaikkea Suomen Mielenterveysseuran pitkäaikaisena toiminnanjohtajana. Minna Maijalan kirjoittama henkilökuva Pirkko Lahdesta on puheenvuoro mielen hyvinvoinnin merkityksestä ja inhimillisten rajojen kunnioituksesta.
Teos kokoaa yhteen Pirkko Lahden keskeisiä oivalluksia ihmisten kohtaamisen taidosta.
Lahti on työssään pyrkinyt murtamaan mielenterveyden ongelmia kohtaan tunnettuja ennakkoluuloja ja pelkoja. Lahden käsitys ihmisyydestä ja ihmisarvon tilasta perustuu syvään kokemukseen terapia- ja kriisityössä sekä Euroopan kidutuksenvastaisessa toimikunnassa. Lahti on osaltaan ollut siirtämässä keskustelun painopistettä mielenhäiriöistä kohti mielenterveyttä ja välittänyt ymmärrystä siitä, että mielenterveys on tärkeä osa hyvinvointia ja koskee meitä kaikkia.
FT Minna Maijala (s. 1975) on helsinkiläinen naisten elämäkertoihin syventynyt tietokirjailija. Häntä kiinnostaa historiallinen ihmiskuva, joka näkyy myös mielenterveyden muuttuvissa normeissa. Maijalan teos Herkkä, hellä, hehkuvainen - Minna Canth (2014) oli Tieto-Finlandia-ehdokas. Häneltä on aiemmin myös ilmestynyt teoksetKultakauden maanalainen vastarinta (Otava, 2017), Punaiset kengät. Minna Canthista, rakkaudesta ja vallasta (Otava, 2019) sekä Katri Vala (Otava 2020).
Pirkko Lahti. Kuuntelija ilmestyy painettuna, e-kirjana sekä Maria Jyrkkään lukemana äänikirjana ja on käsittelyvapaa 31.8.2022.
Pdf-vedokset ja haastattelupyynnöt: adele.couavoux@otava.fi
Arvostelukappaleet: arvostelukappale@otava.fi
Yhteyshenkilöt
Adèle CouavouxViestintäpäällikkö
Tietokirjat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava
70 yötä jouluun – näiden lastenkirjojen parissa odotus sujuu kuin siivillä!15.10.2026 09:15:00 EEST | Tiedote
Kauden jännittävin joulukalenterikirja on Helena Wariksen ja Nora Surojeginin Kaksoistammen salaisuus. Lempeää joulutunnelmointia perheen pienimmille löytyy niin Unitalon joulusta, Kirjeitä tonttuoven takaa -kirjasta kuin Petteri Kaniinin seurasta.
Hurja matka, todellakin! Michael Douglasin muistelmat ovat vastustamattoman viihdyttävä katsaus Hollywood-ikonin elämän myötä- ja vastoinkäymisiin12.10.2026 08:50:00 EEST | Tiedote
Uran kuoppainen alku, omat ja lähipiirin kamppailut addiktioiden ja sairauden kanssa, toisaalta ikoniset roolisuoritukset, maine ja kunnia – Michael Douglasin elämä on ollut elokuvaakin ihmeellisempää. Nyt hän kertoo tarinansa mukaansatempaavissa Hurja matka -muistelmissaan.
Finlaysonin ja Korkeasaaren kanssa toteutettu lastenkirjauutuus julkistetaan Korkeasaaressa9.10.2026 08:22:00 EEST | Tiedote
Ihastuttava Eläinten saaren tutkimusretket -kirjasarja saa jatkoa, kun sarjan toinen osa Ahnastuksen kukistus ilmestyy. Otava kutsuu rajatun määrän toimittajia ja vaikuttajia Korkeasaareen aamupalatilaisuuteen tutustumaan kirjaan ja sen tekijöihin. Vieraat saavat mukaansa goodie bagin, joka sisältää kirjan sekä neljä pääsylippua Korkeasaareen.
Ensimmäinen kotimainen romantasiasarja saa huikean päätöksen8.10.2026 14:16:42 EEST | Tiedote
Lukijoiden rakastaman Moorna-trilogian viimeinen osa Synkän virran syli palkitsee lukijansa juonenkäänteillä, jotka saavat sydämen pauhaamaan.
Prinsessa Pikkiriikki ja kekrin taika on riemukkaan lumoava kirja kaikille syksyn ystäville8.10.2026 13:41:06 EEST | Tiedote
Hannele Lampelan ja Ninka Reitun rakastetun Prinsessa Pikkiriikin hurmaava kekrikirja on täydellistä luettavaa pimenevien iltojen satuhetkiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


