Jopa kaksi kolmesta laiminlyö lemmikin kiinnittämistä autossa
8.9.2021 08:20:00 EEST | If Vakuutus | Tiedote

Harva lähtisi autoon ilman turvavyötä, mutta lemmikin kuljettamisessa moni ottaa riskejä: Vain kolmasosa koiran tai kissan omistajista kiinnittää lemmikkinsä aina asianmukaisesti autossa, käy ilmi Ifin etäeläinlääkärikumppani FirstVetin teettämästä kyselytutkimuksesta. Noin viidennes ei kiinnitä lemmikkiään autoillessa koskaan ja loput vaihtelevasti. Naiset ovat jonkin verran miehiä tunnollisempia.
– Lemmikin turvallisesta kuljettamisesta laistetaan todennäköisesti etenkin lyhyellä ja tutulla matkalla tai ajettaessa matalaa nopeutta. Matalassakin nopeudessa törmäys voi kuitenkin johtaa kiinnittämättömän lemmikin loukkaantumiseen tai matkustuspelkoon, toteaa Ifin eläinlääkäri ja eläinvakuutusten tuotepäällikkö Heidi Elomaa.
Kovemmissa maantienopeuksissa kiinnittämätön lemmikki tai sen häkki voi aiheuttaa kaikille autossa matkustaville hengenvaarallisen tilanteen.
– Riski on verrattavissa siihen, että autossa matkustaisi ihminen ilman turvavyötä. Esimerkiksi 80 kilometrin tuntivauhdissa tapahtuvassa törmäyksessä 20 kiloa painava koira muuttuu yli 500-kiloisen hirven painoiseksi, kun se sinkoutuu etulasiin, kuvaa Elomaa.
Katso taulukosta (liite), millaista massaa erikokoisten lemmikkien paino vastaa äkkipysähdyksessä.
Lemmikin matkustuspelkoa on vaikea hoitaa
Vaikka selvittäisiin ilman loukkaantumista, irrallaan tai kiinnittämättömässä kuljetushäkissä matkustavan lemmikin paiskautuminen esimerkiksi äkkijarrutuksessa voi aiheuttaa eläimelle traumaattisen kokemuksen. Lemmikin matkustuspelko on nykyään yleinen syy olla yhteydessä eläinlääkäriin.
– Matkustuspelko syntyy valitettavan helposti jo yhdestä epäonnistuneesta autoilukokemuksesta ja hankaloittaa sen jälkeen koko perheen elämää ja liikkumista. Pelosta eroon pääseminen on usein hyvin vaikeaa ja edellyttää vähintään pitkällistä käytösterapiaa, kertoo FirstVetin vastaava eläinlääkäri ja maajohtaja Maiju Tamminen.
Käytöshäiriönä matkustuspelko ei kuulu myöskään koira- tai kissavakuutuksen piiriin.
Oma häkki tai valjaat
Kyselytutkimuksessa yleisin tapa kuljettaa lemmikkiä oli häkissä auton etu- tai takaistuimella. Sopivin kuljetustapa riippuu sekä omasta lemmikistä että auton tilavuudesta, painottavat asiantuntijat.
– Koiran voi sen koosta riippuen joko kiinnittää tukevilla valjailla takaistuimelle tai se voi matkustaa kuljetushäkissä, joka sijoitetaan tavaratilaan tai turvavöihin kiinnitettynä takaistuimelle. Kissalle luontevin tapa matkustaa on kuljetushäkki tai vahvarakenteinen koppa, joka sekin täytyy muistaa kiinnittää kunnolla, kertoo Maiju Tamminen.
Koiraa tai kissaa ei saa koskaan sijoittaa umpinaiseen tavaratilaan, vaan matkustamosta pitää olla vähintään näköyhteys tavaratilaan.
4 vinkkiä lemmikin kanssa autoiluun
- Opeta lemmikki matkustamiseen pienestä pitäen: useimmiten myös matkapahoinvoinnista kärsivät eläimet, joita ei ole säännöllisesti totutettu autoiluun.
- Kissa voi tarvita erityistä motivointia: Tee kuljetuskopasta jo pentuna yksi sen turvallisista pesäpaikoista. Hyödynnä koppaan houkuttelussa herkkupaloja tai muita kissalle mieluisia asioita.
- Valitse suoraan kuljetustapa, joka sopii eläimelle myös sen kasvettua täysikokoiseksi. Esimerkiksi koiran on vaikea ymmärtää, että se saa pentuna olla matkustamossa, mutta siirretään isommaksi kasvettuaan tavaratilaan.
- Huomioi matkustusmukavuus etenkin pitkillä matkoilla: Lemmikin pitäisi pystyä sekä istumaan että makaamaan. Pidä myös riittävästi jaloittelutaukoja.
Kyselytutkimuksen lemmikkien kuljettamisesta autossa toteutti FirstVetin toimeksiannosta YouGov maaliskuussa 2021. Tutkimuksen kohderyhmänä olivat yli 18-vuotiaat suomalaiset. Tutkimuksessa oli mukana kaikkiaan 1001 vastaajaa, joista 440 oli lemmikin omistajia.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Heidi Elomaa
If, eläinlääkäri, eläinvakuutusten tuotepäällikkö
p. 050 424 2618
heidi.elomaa@if.fi
Maiju Tamminen
FirstVet Suomen maajohtaja ja vastaava eläinlääkäri
p. 040 571 1702
maiju@firstvet.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
If vakuuttaa kaiken, mikä on elämässä arvokasta: ihmiset, eläimet, kodit, autot ja paljon muuta. Me hoidamme vakuutusasiat mutkattomasti, helposti ja hetkessä. Autamme myös yrityksiä turvaamaan toimintansa silloin, kun vahinko sattuu. 6 700 ammattitaitoista työntekijäämme huolehtivat, että 3,7 miljoonaa asiakastamme Pohjoismaissa ja Baltiassa saavat tarvitsemaansa apua ja oikeanlaista turvaa – jos jotain sattuisi tapahtumaan. If kuuluu Sampo-konserniin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta If Vakuutus
Hannes-myrsky aiheutti mökeille kymmenkertaisen määrän luonnonilmiövahinkoja – näin varaudut talveen25.9.2026 08:56:21 EEST | Tiedote
Viime joulukuinen Hannes-myrsky oli Ifin vahinkotilastojen perusteella vuoden 2010 jälkeen toiseksi tuhoisin myrsky Suomessa. Mökeille vahinkoja aiheuttivat erityisesti rakennusten päälle kaatuneet puut. Ennen kuin jättää mökin talveksi tyhjilleen, kannattaa tarkistaa etenkin rakennusten lähellä olevat puut, katon kunto ja sadevesien ohjaus.
Syyskuu on lasten tapaturmien huippukuukausi – vakavimmat vahingot sattuvat yläkoululaisille10.9.2026 07:40:00 EEST | Tiedote
Syksyn alku näkyy lasten tapaturmissa: Ifin vahinkotilastojen mukaan alle 18-vuotiaille sattuu eniten tapaturmia syyskuussa. Tapaturmia sattuu erityisesti kahdelle erilaiselle ikäryhmälle, 1-vuotiaille taaperoille ja yläkoululaisille. Tapaturmien vakavuus kasvaa iän mukana.
Tutkimus: Joka neljäs suomalainen on harkinnut työpaikan vaihtoa stressin vuoksi26.8.2026 07:20:00 EEST | Tiedote
Työstressi tai mielenterveyteen liittyvät syyt ovat ajaneet joka neljännen suomalaisen pohtimaan työpaikan tai alan vaihtoa, kertoo Ifin tutkimus. Useimmin vaihtoa ovat kuluneen vuoden aikana harkinneet 30–44-vuotiaat. Kesälomien jälkeen kannattaa keskustella työpaikalla avoimesti odotuksista ja työhyvinvoinnista.
Uusi If helps a lot -raportti: Ifin yritysasiakkaat panostavat yhä enemmän työntekijöidensä terveyteen12.8.2026 08:50:06 EEST | Tiedote
Sampo-konsernin tulos vuoden 2026 toisella vuosineljänneksellä oli vakaa, ja Ifin yksityis- ja yritysasiakkaiden määrä kasvoi. Kasvu oli edelleen nopeinta henkilövakuutuksissa, sillä yhä useampi yritys pitää henkilöstön terveyttä liiketoiminnan menestyksen edellytyksenä, kertoo tuore If helps a lot -raportti.
Joka toinen suomalaisvanhempi huolissaan taloustilanteen vaikutuksesta lastensa tulevaisuuteen14.7.2026 06:00:00 EEST | Tiedote
Vanhemmat ovat Suomessa selvästi enemmän huolissaan taloustilanteen vaikutuksista lastensa tulevaisuuteen kuin muissa Pohjoismaissa. Huoli sosiaalisen median vaikutuksista puolestaan yhdistää pohjoismaisia vanhempia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
