Joulu on taas kohta – tuleeko jättimäisestä pehmonallesta tämän vuoden lahjahitti?
11.11.2021 08:32:16 EET | SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta | Tiedote

Suurimman tilan pukinkontista vie tänäkin vuonna lelut ja pelit. Tulevan joulun leluhiteiksi myyntijohtaja Päivi Hole SOK Marketkaupasta arvioi monenlaiset Legot, Ryhmä Hau- sekä Frozen-lelut ja uutuutena Among Us -keräilylelut.
- Myös todella isot pehmoeläimet, kuten nallet, sekä erilaiset lautapelit tulevat olemaan joulupukin suosiossa.
Vuodesta toiseen kysytyimpien peliklassikkojen, kuten Yatzyn, Unon ja Afrikan tähden lisäksi monet joululahjat löytyvät Suomen leluyhdistyksen järjestämän Vuoden peli -kilpailun finalisteista.
Lahjojen kotimaisuus puhuttelee
Vastuullisuus ja kotimaisuus kiinnostaa myös joululahjoja hankittaessa. Hyviä lahjavinkkejä ovat Prisman ja Finlaysonin yhteistyönä syntyneet, suomalaisena käsityönä suunnitellun Arkismi-vaatemalliston tuotteet. Kyse on Finlaysonin ensimmäisestä vaatemallistosta sitten 1970-luvun.
- Prismoissa lokakuussa myyntiin tulleen vaatemalliston vastaanotto on ollut erinomainen. Tuotteiden myynti on käynnistynyt vauhdikkaasti, Hole iloitsee.
Muita suosittuja pehmeän paketin lahjoja tulevat olemaan Reino&Aino-brändin tuotteet. Kovan kysynnän perusteella on nähtävissä, että klassisten tossujen lisäksi niistä tuttu kuosi puhuttelee myös yöasuissa, paitatakeissa ja muissa sisäpukeutumisen tuotteissa sekä asusteissa.
Liikuntabuumi jatkuu
Päivi Hole povaa hyvää joulunalusmenekkiä urheiluvälineille ja kaikenlaisille talvivaatteille. Koko talvea ajatellen kelillä on isoin vaikutus niiden kysyntään ja painotuksiin.
- Jos talven alku vähänkään osoittaa merkkejä edellisvuoden kaltaisuudesta, talvituotteille tulee olemaan kova kysyntä. Vahvassa nosteessa ovat etenkin liukulumikengät, joista kotimainen OAC on meillä kysytyin merkki.
Kuntoilun kauppa kävi viime vuonna räjähdysmäisesti, kun koronapandemian vuoksi asiakkaat välttivät kuntosaleja ja ryhmäliikuntapaikkoja. Rajoitusten lieventymisen ansiosta ihmiset ovat viimein päässeet tapaamaan toisiaan viime vuotta vapaammin.
- Koronan käynnistämä liikuntabuumi jatkuu yhä, ja odotettavissa on, että joulupaketeista löytyy jälleen runsaasti liikunnallisia lahjoja. Suomalaiset tulevat tänä talvena kuitenkin liikkumaan hieman eri tavalla ja etenkin sisäurheiluvälineet, -vaatteet ja -jalkineet tulevat olemaan hyvin yleisiä joululahjoja, Hole uskoo.
Joululahjat verkkokaupasta
Hyvinvointiteema on näkynyt myös kodinkoneiden myynnissä. Keittiössä halutaan panostaa helpompaan ja kevyempään ruoanlaittoon esimerkiksi kiertoilmakypsentimien eli airfryerien muodossa. Tulevana jouluna monessa perheessä joulupakettien sisältä paljastuu myös muita hyvinvointia edistäviä tuotteita, kuten kirkasvalolamppu, painopeitto, Omronin kivunlievittäjä ja WellO2 Care EU -hengitysharjoituslaite.
Muiksi tämän joulun hiteiksi Päivi Hole ennustaa hierontavasaraa, vuosiuistimia ja retkeilysettejä. Myös kirjoja tullaan jälleen antamaan paljon lahjaksi, sillä tänäkin syksynä on jälleen ilmestynyt paljon mielenkiintoisia elämäkertoja. Lisäksi esimerkiksi Ilkka Remeksen ja Tuomas Kyrön teokset ovat suosikkeja vuodesta toiseen.
Monet tilaavat joululahjat kätevästi verkkokaupasta. Prisman verkkokaupassa joululahjatilaukset tulee tehdä viimeistään 17.12., jotta ne ehtivät ajoissa pukinkonttiin.
Joululahjojen kestosuosikit
- Pehmeän paketin tuotteet, kuten pyjamat, aamutakit, pehmosukat, huovat sekä Reino- ja Aino-tossut
- Astiat ja sisustustuotteet, kuten muumimukit, jouluiset patalaput ja -kintaat, löylytuoksut, tunnelmavalot ja kalenteripyyhkeet
- Talviurheiluvälineet, kuten rattikelkat, lasten sukset ja monot sekä lumiliukurit
- Lelut, kuten pehmoeläimet, autoradat ja vauvanuket
- Kirjat, kuten Guinness World Records, Mitä Missä Milloin, soiva joululaulukirja sekä kotimaisten suosikkikirjailijoiden uusimmat teokset.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Päivi Hole, käyttötavarakaupan myyntijohtaja, S-ryhmän marketkauppa, p. 010 76 80711, paivi.hole@sok.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
S-ryhmä on suomalaisten kotitalouksien omistama kaupparyhmä. S-ryhmän muodostavat 19 alueosuuskauppaa, SOK sekä niiden tytäryhtiöt.
Tarjoamme arjen palveluita päivittäis- ja käyttötavarakaupassa, hotelleissa ja ravintoloissa, tavarataloissa, liikennemyymälöissä sekä oman pankkimme kautta.
Olemme suurin yksityinen työllistäjä Suomessa – meitä s-ryhmäläisiä on yli 40 000. Toimimme tinkimättömästi yhdenvertaisuutta edistäen sekä luonnonvaroja kunnioittaen, ja olemme Suomen suurin kotimaisen ja lähiruoan myyjä.
Vuonna 2025 liikevaihtomme oli 15,4 miljardia euroa. Verojalanjälkemme on noin kaksi miljardia euroa, ja 2020 luvulla olemme investoineet vuosittain Suomeen noin 700 miljoonaa euroa.
#parempipaikkaelää
SOK:n viestintä tarjoaa median edustajille ajankohtaista tietoa S-ryhmästä. Viestintämme palvelee mediaa arkisin klo 9–16.
Mediapuhelin: 050 472 2745 (pvm/mpm)
Sähköposti: viestinta@sok.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
Kauppojen hävikki kutistuu, ruoka-apu kärsii – S-ryhmä avaa uuden tavan lahjoittaa jokaisella kauppareissulla21.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Ruoka-avun tarve Suomessa kasvaa samaan aikaan, kun jaettavan ruoan määrä vähenee. Monen ruoka-aputoimijan pääasiallinen jaettavan ruoan lähde on ruokakaupan hävikki. Jaettavaksi riittävä ruoka on vähentynyt vuosi vuodelta, kun hävikkiä on onnistuttu vähentämään tavoitteiden mukaisesti. Nyt S-ryhmä avaa asiakkailleen uuden, helpon tavan auttaa: pullonpalautusrahat voi lahjoittaa ruoka-apuun yli 1200 pullonpalautusautomaatilla ympäri Suomen.
ABC laajentaa raskaaseen liikenteeseen – uuden ABC Truck -verkoston ensimmäiset pisteet suunnitteilla Tupokselle ja Sipooseen2.9.2026 14:30:00 EEST | Tiedote
ABC käynnistää uuden ABC Truck -liiketoiminnan avaamalla ensimmäisen raskaan ammattiliikenteen tankkauspisteen loppuvuoden 2026 aikana Tupokselle ja latauspisteen Sipooseen kevään 2027 aikana. Verkosto on suunnattu kuljetus- ja logistiikka-alan yrityksille sekä muille raskasta kalustoa käyttäville toimijoille.
Uusi TV-ohjelma nostaa Prisman marketmuodin valokeilaan2.9.2026 07:45:00 EEST | Tiedote
Ohjelma näyttää, miten inspiroiva, helposti saavutettava ja omaan tyyliin sopiva pukeutuminen löytyy yhä useammin marketin valikoimasta.
Viron Prismat Coop Eestin omistukseen – uusi yhteistyö avaa suomalaiselle elintarviketeollisuudelle merkittävän vientikanavan Viroon1.9.2026 16:00:00 EEST | Tiedote
SOK:n ja Coop Eestin välinen yrityskauppa on saatu päätökseen. Virossa toimiva AS Prisma Peremarket ja sen 13 Prisma-myymälää siirtyvät Coop Eestin omistukseen 1.9.2026 alkaen. Samalla SOK ja Coop Eesti käynnistävät yhteistyön, joka avaa suomalaiselle elintarviketeollisuudelle uuden väylän Viron markkinoille.
S-ryhmän kysely: Kotimaisuus painaa ruokavalinnoissa, mutta ei kaikissa ostoskoreissa yhtä paljon31.8.2026 07:45:00 EEST | Tiedote
S-ryhmän tuoreen kyselytutkimuksen mukaan kotimaisuus painaa suomalaisten ostokoreissa erityisesti arjen perustuotteita valitessa. Kyselyyn vastanneen yli 3400 suomalaisen mukaan kotimaisuus on tärkeä valintakriteeri erityisesti ostettaessa jauhelihaa (67 %), siipikarjanlihaa (66 %), leipää (65 %) ja maitoa (65 %). Vähiten kotimaisuus painaa kasviproteiinituotteita (9 %) ja kasvipohjaisia välipaloja (9 %) valittaessa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
