Joululiikenne ja liukas tie vaatiivat talvirenkaalta pitoa
Ensin pakkasta, sitten räntää ja vettä. Sen jälkeen taas pakkasta. Se on yhdistelmä, joka tekee tieolosuhteista liukkaat ja äärimmäisen vaativat.
”Nyt jos koskaan joululiikenteessä vaaditaan talvirenkaalta hyvää kuntoa ja pitoa sekä kuljettajalta rauhallista joulumieltä”, Autonrengasliiton puheenjohtaja Jarmo Nuora tiivistää.
Pohjois-Suomessa ja maan sisäosissa sääolot jouluviikolla ovat tasaisen talviset. Erityisesti Etelä-Suomessa, missä liikennemäärät ovat suurimmat, vaihtelevat keliolosuhteet edellyttävät kuljettajilta tavallistakin suurempaa huolellisuutta ja varovaisuutta.
”Kun ensin on paljon lunta, sen jälkeen tulee vettä ja sitten taas pakastaa, teiden pinnat ovat todella liukkaat.”
Tärkeimmät turvavarusteet liukkaalla ajamiseen ovat riittävän hyväkuntoiset talvirenkaat. Renkaat on hyvä tarkastaa mahdollisimman pian ennen matkaan lähtemistä.
Talvirengas on tarpeellinen joululahja
Talvirenkaiden tarkastuksen voi aloittaa urasyvyyden mittaamisella. Tieliikennelain mukaan talvirenkaan urien on oltava vähintään 3 mm syvät, mutta yleisenä turvarajana pidetään noin 5 mm urasyvyyttä. Silloin rengas toimii, kuten on suunniteltu.
”Urasyvyys korostuu erityisesti nytkin saapuvassa loskasäässä. Matala ura ei kykene poistamaan loskaa tien ja renkaan välistä, jolloin hallitsemattoman loskaliirron riski kasvaa.”
Turvarajaa matalammilla urilla on noudatettava äärimmäistä varovaisuutta ja sovitettava ajoa tavallistakin enemmän olosuhteisiin. Turvallisin ratkaisu on vaihtaa kuluneet talvirenkaat uusiin nyt.
”Uudet talvirenkaat ovat mitä parahin joululahja, jonka ehtii hyvin vielä nyt hankkia ennen joululiikenteeseen lähtöä. Näin sesongin ulkopuolella rengasliikkeissäkin on hyvin aikaa palvella asiakasta nopeallakin aikataululla.”
Nastarenkaista on syytä tarkastaa myös nastojen määrä. Jos nastoista on irronnut yli 25 prosenttia, joutavat renkaat vaihtoon.
Rennolla asenteella, rennolla aikataululla
Riittävästi aikaa, ja vielä vähän lisää aikaa, on paras resepti tien päälle.
”Pakkaamiset ja muut valmistelut kannattaa tehdä jo edellisenä päivänä, jolloin lähdöstä ja myös ajosta jää tarpeeton stressi pois.”
Aatto osuu tänä vuonna lauantaille. Suurimmat ruuhkat menoliikenteessä ovat odotettavissa perjantain iltapäivälle. Mahdollisuuksien mukaan kannattaa matkaan lähteä suurimpien ruuhkien ulkopuolella.
Tien päälle on hyvä varustautua lämpimillä vaatteilla, juotavalla ja purtavalla, sillä hätätilanteessa tai auton vikaantuessa apua voi joutua odottamaan.
”Toivotamme kaikille rauhallista joulua ja rentoa joulumieltä. Jätetään kiire kotiovelle ja ajellaan rauhassa, niin jokainen pääsee turvallisesti perille.”
Varaudu ja tarkasta
1. Jos autoa ei ole huollettu, huollata auto ennen pitempää matkaa. Tarkasta renkaiden kunto, urien syvyys (talvirenkaassa suositus vähintään 5 mm) ja nastojen määrä sekä kunto.
2. Tarkasta rengaspaineet. Oikeat paineet löydät kuljettajan oven karmista, auton infojärjestelmästä tai käyttöohjekirjasta. Jos kuormaa on paljon, aseta paineet noin 0,2 baria suositusta korkeimmiksi. Oikeat rengaspaineet vähentävät polttoaineen kulutusta ja pidentävät sen käyttöikää.
3. Tarkasta lasinpesunesteen määrä ja soveltuvuus talviolosuhteisiin. Vaihda kuluneet pyyhkijänsulat, sillä viirut tuulilasissa aiheuttavat pimeässä vaarallisia valoheijastumia.
4. Pakkaa painavimmat tavarat sijoitetaan tavaratilan perälle. Älä pakkaa tavaratilaa takapenkin ylitse, sillä irtotavarat jatkavat kolarissa tai äkkijarrutuksessa matkaansa ja ovat vaarallisia.
5. Paras paikka hiihtovarusteille on suksiboksi, jolloin myös autoon jää enemmän tilaa. Suksiluukkua käytettäessä varusteet kannattaa laittaa suksipussiin, joka pitää ne kasassa.
6. Moottori- tai rengasvian sattuessa apua voivat antaa oma vakuutusyhtiö tai automerkin tiepalvelu. Luotettavaa apua sekä arvion korjaustarpeista saa Autoliiton tiepalvelusta (0200 8080). Numerot kannattaa tallettaa puhelimeen tai tulostaa yhdelle A4-paperille ennen matkaa.
7. Varaudu kylmään! Etenkin moottorivian sattuessa auto menettää sähkönsä ja kylmenee nopeasti. Pitkälle matkalle onkin aina varattava evästä, juotavaa sekä lämmintä vaatetta.
8. Tärkeämpää kuin päästä nopeasti perille on se, että kaikki pääsevät perille. Pyri ajamaan ruuhka-aikojen ulkopuolella. Varaa tien päälle aikaa sekä rentoa ja anteeksiantavaa asennetta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Autonrengasliitto
Jarmo Nuora
Puheenjohtaja
040 557 5690
jarmo.nuora@rengasnuora.fi
Tietoja julkaisijasta

Eteläranta 10 - Södra kajen 10
00130 HELSINKI - HELSINGFORS
020 595 5000http://www.autonrengasliitto.fi
Autonrengasliitto ry on yrittämistä ja yhteistyötä arvostava rengasalan toimialajärjestö, joka perustettiin vuonna 1944. Sen tehtävänä on rengasliikkeiden ja pinnoitusyritysten elinkeino- ja työmarkkinapoliittinen edunvalvonta. Liitolla on 70 jäsenyritystä, joilla on yhteensä noin 250 toimipaikkaa. Yhteisen vision mukaan renkaat hankitaan ja huolletaan Suomessa jatkossakin ensisijaisesti rengasalan erikoisliikkeissä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Autonrengasliitto ry - Bildäcksförbundet rf
Pääsiäisenä pitoa tarvitaan sukselta ja renkaalta5.4.2023 05:12:00 EEST | Tiedote
Pääsiäisliikenteeseen on lähdettävä vain talvirenkailla, sillä keväisen miniloman kynnyksellä koko Suomessa vallitsevat vielä talviset kelit. Kun lumien sulettua renkaanvaihdon aika lopulta koittaa, on kesärenkaan urasyvyys ja kunto käytävä tarkasti läpi. Hyvä kesärengas on turvallinen ajaa vielä syksylläkin.
Suksiboksi ja hyväkuntoiset talvirenkaat ovat lomaliikenteen lyömätön resepti14.2.2023 05:12:00 EET | Tiedote
Vaihtelevat talvikelit ovat vaurioittaneet teitä ja aiheuttavat usein tielle vaarallista ja hankalasti hallittavaa sohjoa. Pian alkavassa talvilomaliikenteessä haastavat olosuhteet edellyttävät ennakoivaa asennetta ja ensiluokkaisessa kunnossa olevia talvirenkaita.
Suomi vaihtaa talvirenkaisiin lumirajan mukaan28.10.2022 11:47:31 EEST | Tiedote
Kun Lapissa kesärenkaat alkavat olla poikkeus, on tilanne Etelä-Suomessa vielä täysin päinvastainen. Marraskuun ensimmäisestä päivästä lähtien talvirenkaita on käytettävä kelin niin vaatiessa, eikä rengasvaihtoa ole syytä lykätä turhaan.
Renkaiden kunto on parantunut, mutta talvirenkaita kesäaikaan näkyy yhä useammin23.9.2022 05:12:00 EEST | Tiedote
Viime viikolla päättynyt Rengasratsia kertoo myönteisen rengaskehityksen jatkuvan Suomessa. Samalla suurta hämmästystä herättävät vuodenaikaan nähden suuri talvirenkaiden määrä ja joka kymmenennellä autolla esiintyneet huomattavan matalat rengaspaineet.
Runsaat talvirenkaat syyskuussa ovat mysteeri15.9.2022 14:45:32 EEST | Tiedote
Rengasratsian ensimmäisten tulosten mukaan suomalaisten autojen rengaskunto jatkaa paranemistaan. Samalla huolta herättää viime vuoteen verrattuna kaksinkertaistunut talvirenkaiden määrä. Vetisillä syyskeleillä talvirenkaat kasvattavat jarrutusmatkoja ja vesiliirron riskiä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme