Kirkko Helsingissä

Jouluradio matkaan jo käy!

Jaa

Joulumusiikin pää-äänenkannattaja Jouluradio aloittaa taas juhlan rakentamisen yhdessä kuuntelijoidensa kanssa.

Edellisellä tuotantokaudellaan viikkokuuntelijaennätyksensä, 713 000, tehnyt joulumedia palaa pian nettiin ja eetteriin uusien jouluisten musiikkielämysten kanssa. Jouluradion uutena musiikkipäällikkönä on aloittanut Radio Novassa kannuksensa ansainnut Mikko Harjunpää.

– Olemme terävöittäneet musiikkitarjontaamme ja pyrimme palvelemaan entistäkin paremmin laadukkaan joulumusiikin ystäviä. Luvassa on iloisia yllätyksiä kautta kanavaperheen, lupaa Harjunpää.

Verkossa kuunneltavien kanavien valikoima täydentyy kahdella uudella kanavalla. Uudet kanavat RnB Christmas ja Happy Holidays syntyivät, kun aiempien vuosien Xmas-verkkokanavan tarjonta jaettiin musiikkityylien perusteella kahteen koriin.

Joululaulupäivää vietetään taas

– Jouluradio on entistä voimakkaammin verkkomedia, joka kuuluu myös radiossa. Tavoitteemme on tänäkin vuonna palvella monipuolisesti joulumusiikin ystäviä: tarjoamme laatua, tunnetta, tarinoita, yllätyksiä sekä yhdessä tekemisen riemua niin eetterissä kuin verkossakin, mutta toivoakseni näymme ja kuulumme myös turuilla ja toreilla, kertoo Jouluradion toimituspäällikkö Riitta “joulumuori" Kalliorinne

Nimittäin viime vuonna lanseerattu Joululaulupäivä järjestetään myös tänä vuonna, perjantaina 15. joulukuuta. Luvassa on spontaania laulamisen iloa kautta Suomen.

– Joululaulupäivää halutaan kehittää, edellinen vuosi oli jo lupaava. Musiikin kuuntelu tekee tutkitusti hyvää, mutta laulaminen se vasta hyvää tekeekin. Olisi hienoa, jos saisimme porukat kanssamme laulamaan joululauluja. Vuodesta 2018 lähtien se on jopa merkittynä kalentereihin virallisena teemapäivänä, Kalliorinne sanoo.

Jouluradio kuuluu uusilla alueilla

Viime vuoteen nähden uusia analogisia kuuluvuusalueita ovat Kotkan, Porvoon ja Kokkolan seudut. Koelähetykset käynnistyvät jo marraskuun puolen välin tienoilla, mutta tällä kertaa Hoosiannan ensiesitystä saa odottaa aina joulukuun kolmannen päivän ensisekunneille. Tämä johtuu siitä, että kalenterissa ensimmäinen adventti on poikkeuksellisen myöhäisessä ajankohdassa.

”Jouluradio on kansanliike tai ainakin yli 107000 ihmisen Facebook-yhteisö, jonka kanssa yhteistyössä rakennamme joulua. Jouluradion tehtävä on välittää suomalaisten joululaulujen kulttuuriperintöä sukupolvien takaa. Tämän vuoden musiikkivalinnat ovat myös kunnianosoitus 100-vuotiaalle Suomelle”, Kalliorinne kertoo.

Kanavan perinteenä on ollut tuottaa joka vuosi uusi sovitus Hoosianna -hymnistä. Tämän vuoden version tekijät paljastetaan marraskuussa. Aiemmin Hoosiannan ovat versioineet Jouluradiolle muun muassa Lauluyhtye Rajaton, Jesse Kaikuranta, Sointu Jazz Orchestra ja Kerkko Koskinen kollektiivi. Viime vuonna Hoosianna tehtiin joukkoistamalla kuuntelijoiden lähettämistä videoista.

Lisätietoja: www.jouluradio.fi, lisää kuvia: http://www.jouluradio.fi/#Mediapankki Toimituspäällikkö Riitta Kalliorinne, riitta@jouluradio.fi, p. 09 2340 2293, musiikkipäällikkö Mikko Harjunpää, mikko.harjunpaa@jouluradio.fi, p. 040 580 0297.

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kirkko Helsingissä
Kirkko Helsingissä
Kolmas linja 22 B
00530 HELSINKI

09 234 00http://www.helsinginseurakunnat.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme tältä julkaisijalta, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kirkko Helsingissä

Kirkkopäivillä rakennetaan sovintoa - presidenttiehdokkaat nähdään MTV3:n suuressa arvokeskustelussa Kallion kirkossa20.10.2017 08:45Tiedote

Kirkkopäivät Kallion kirkossa, Sovinto 100, huipentuu presidenttiehdokkaiden vaalipaneeliin sunnuntaina 21.1. kello 20. MTV3 lähettää presidenttiehdokkaiden suuren arvokeskustelun suorana. Ehdokkaita tenttaavat uutis- ja ajankohtaisohjelmien vastaava päätoimittaja Merja Ylä-Anttila ja politiikan ja taloustoimituksen päällikkö Jussi Kärki.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme