Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) erikoistutkija Terhi Ravaskan ja Laboren johtavan tutkijan Ohto Kannisen tutkimus antaa koruttoman kuvan vuoden 2005 eläkeuudistuksen onnistumisesta. Tutkimuksen päätulokset käyvät ilmi tänään ilmestyneestä VATT:n Policy Brief -julkaisusta.

”Eläkeuudistusten tarkoitus on myöhentää eläköitymisikää, koska Suomessa väestö ikääntyy vauhdilla ja eliniänodote nousee. Eläkkeellä ollaan siis entistä pidempään ja siksi eläkeiän nostaminen on tärkeä talouspoliittinen tavoite”, taustoittavat Ravaska ja Kanninen eläkeuudistusten yleistä taustaa.

Vuoden 2005 uudistuksessa eläkeikää laskettiin aikaisemmasta 65 vuodesta 63 vuoteen ja samalla luotiin julkisuudessa suurten ikäluokkien ”superkarttumaksi” kutsuttu aikaisempaa suurempi eläkekarttuma heille, jotka jatkoivat töissä 63 ikävuoden jälkeen. Tavoitteena oli saada suomalaiset jatkamaan töissä aina 68 ikävuoteen saakka.

”Uudistus ei onnistunut tavoitteissaan. Uudesta alaikärajasta tuli heti uudistuksen ensimmäisenä vuonna uusi eläkeiän normi. Uudistus kasvatti ennen 65 ikävuoden ikää eläkkeelle jääneiden osuutta peräti 47 prosenttiyksikköä. Kymmenen vuotta uudistuksen jälkeen suuri osa suomalaisista jäi eläkkeelle 63-vuotiaina, 65 vuotta oli menettänyt merkityksensä eläkeikänä ja 68 ikävuoteen saakka töissä jatkoi hyvin pieni määrä suomalaisia”, summaa tutkijakaksikko uudistuksen päätulokset.

Tavoitteet jäivät saavuttamatta monestakin syystä. Ensinnäkin 63-vuotiaina eläkkeelle jääneet saivat 9,6 %:n euromääräisen korotuksen eläkkeeseensä verrattuna uudistusta edeltäneeseen järjestelmään. Tämä korotus kompensoi superkarttuman vaikutuksen 62-64-vuotiaiden joukossa.

”Paljon mediassa esillä ollut superkarttuma ei itse asiassa keskimäärin parantanut rahallisia kannustimia jatkaa työntekoa 62-64 vuotiaiden joukossa verrattuna aikaisempaan järjestelmään. Tutkimusjoukossamme 62-64-vuotiaiden keskuudessa työnteon rahalliset kannustimet itse asiassa laskivat 0,7 prosenttia”, toteavat Ravaska ja Kanninen.

Kansainvälisessä tutkimuksessa on havaittu, että eläkkeelle jäädään yleensä heti kun täyteen eläkkeeseen oikeuttava ikä täyttyy. Näin kävi myös Suomen vuoden 2005 eläkeuudistuksessa, joka jäi välivaiheeksi Suomen eläkepolitiikassa. Vuoden 2005 uudistus koski vuosina 1942-1954 syntyneitä eli mahdollisti muun muassa suurten ikäluokkien eläköitymisen jo 63-vuotiaina. Vuonna 2017 toteutettiin seuraava eläkeuudistus, jossa eläkeikää alettiin nostaa vuonna 1955 syntyneistä alkaen siten, että vuonna 1965 syntyneiden kohdalla ollaan jälleen 65 vuoden eläkeiässä.

”Vuoden 2017 uudistuksessa palattiin itse asiassa lähemmäs ennen vuotta 2005 vallinnutta järjestelmää. Ensimmäisten vuosien tilastotietojen perusteella näyttää taas siltä, että eläkkeelle jäädään alimman täyteen eläkkeeseen oikeuttavan iän täyttyessä. Täyden eläkkeen alaikäraja ohjaa siis edelleen kaikkein vahvimmin eläkkeelle jäämistä eli vahvemmin kuin julkiselle taloudelle kalliit taloudelliset kannustimet”, pohtivat Ravaska ja Kanninen.

Koko Jonathan Gruberin, Ohto Kannisen ja Terhi Ravaskan tutkimusartikkeli on juuri julkaistu taloustieteen arvostetussa Journal of Public Economics -julkaisussa.