Osuuskauppa Keskimaa

Juha-Antti Lamberg uutena jäsenenä Keskimaan hallitukseen

Jaa

Osuuskauppa Keskimaan hallintoneuvoston kokouksessa 11.12.2018 valittiin hallitus vuodelle 2019. Uutena hallituksen jäsenenä aloittaa professori Juha-Antti Lamberg Jyväskylästä.

Juha-Antti Lamberg on valittu uutena jäsenenä Keskimaan hallitukseen vuodelle 2019.
Juha-Antti Lamberg on valittu uutena jäsenenä Keskimaan hallitukseen vuodelle 2019.

Osuuskauppa Keskimaan hallintoneuvosto valitsi kokouksessaan 11.12.18 hallituksen jäseniksi vuodeksi 2019:

Harvia-Jyllinmaa Sari, sijoittaja

Lamberg Juha-Antti, professori

Uotinen Markku, toimitusjohtaja

Äänismaa Pekka, johtaja

Määttä Antti, toimitusjohtaja


Uutena hallitukseen valittiin Juha-Antti Lamberg Jyväskylästä. Lamberg toimii strategian ja taloushistorian professorina sekä Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulussa että Historian ja etnologian laitoksella. Hänen tämän hetken tutkimus liittyy toimialojen, erityisesti päivittäistavarakaupan, kilpailustrategiaan ja teknologisiin murroskohtiin sekä niiden tuomiin johtamishaasteisiin.

Hallituksen puheenjohtajana toimii Keskimaan sääntöjen mukaisesti toimitusjohtaja Antti Määttä. Hallituksen sihteerinä toimii talousjohtaja Niko Toivanen.

Hallintoneuvoston puheenjohtajana vuonna 2019 jatkaa vanhempi konsultti Sami Kettunen Jyväskylästä. Varapuheenjohtajana jatkaa viestintäpäällikkö Pirjo Vuorenpää Laukaasta.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:
Osuuskauppa Keskimaa, toimitusjohtaja Antti Määttä, puhelin 050 522 1011

Kuvat

Juha-Antti Lamberg on valittu uutena jäsenenä Keskimaan hallitukseen vuodelle 2019.
Juha-Antti Lamberg on valittu uutena jäsenenä Keskimaan hallitukseen vuodelle 2019.
Lataa

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Osuuskauppa Keskimaa
Osuuskauppa Keskimaa
Ahjokatu 7
40320 JYVÄSKYLÄ

010 767 3000http://www.keskimaa.fi

Osuuskauppa Keskimaa on market- ja tavaratalokauppaa, matkailu- ja ravitsemiskauppaa sekä liikennemyymälä- ja polttonestekauppaa harjoittava monialayritys, joka tarjoaa palveluja yli 100 toimipaikassa. Olemme maakunnan markkinajohtaja kaikilla edustamillamme toimialoilla. Keskimaa on Keski-Suomen maakunnan suurimpia yrityksiä yli 600 miljoonan euron liikevaihdolla. Asiakasomistajia on yli 130 000. Keskimaa työllistää lähes 2000 keskisuomalaista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Keskimaa

Solo Sokos Hotel Paviljongin laajennus on valmistunut11.6.2019 10:15:00 EESTTiedote

Osuuskauppa Keskimaan Solo Sokos Hotel Paviljongin elokuussa 2018 aloitettu laajennus on valmistunut. Jyväskyläläisen hotellin 40 uutta huonetta saadaan käyttöön perjantaina 14.6.2019 alkaen. Uusia huoneita valmistui kolmeen eri huoneluokkaan: Solo Up, Supreme ja kaksi 100-neliöistä kahden kerroksen sviittiä. Skandinaavisten huoneiden suunnittelusta on vastannut sisustusarkkitehti Joanna Laajisto. Laajennushankkeen kokonaisurakan toteuttajana toimi rakennusliike NCC.

Uudet Nosto-käteisautomaatit Viitasaaren ja Savelan S-marketien yhteyteen21.5.2019 09:50:00 EESTTiedote

Osuuskauppa Keskimaa on alkuvuoden aikana korvannut kaikki Keskimaan toimipisteiden yhteydessä toimineet Otto-automaatit Nosto-käteisautomaateilla. Kesäkuun alussa Viitasaaren ja Savelan S-marketien yhteyteen asennetaan uudet Nosto-käteisautomaatit. Keskimaa haluaa helpottaa asiakkaiden arkea panostamalla maksamisen palveluihin niin käteisnostamisen kuin mobiilimaksamisen kehittämisen myötä.

Keskimaa tekee yhteistyötä yli 120 keskisuomalaisen lähituottajan kanssa15.5.2019 09:21:33 EESTTiedote

Lähialueen pienet ja suuret elintarvikealan yritykset ovat Osuuskauppa Keskimaalle merkittäviä yhteistyökumppaneita. Keskimaan kaupoissa myytiin viime vuonna omalla toimialueellamme valmistettuja tuotteita 22,7 miljoonalla eurolla. Keskimaa järjestää toimipaikoissaan 16.−18.5.2019 Ruokaa läheltäsi -lähituottajatapahtuman, jossa yli 60 lähituottajaa esittelee tuotteitaan. Päätapahtumapaikkana on Prisma Seppälä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme