Johnny L

Julkisen internetin ohittava dataliikenne lisääntyy lähivuosina yli 50 prosenttia vuodessa EMEA-alueella

Jaa
Equinix, maailman suurin datakeskusyhtiö, on julkaissut vuosittaisen Global Interconnection Index (GXI) markkinakatsauksensa, jonka mukaan yritykset hyödyntävät jatkuvasti yhä enemmän suoria keskinäisiä datayhteyksiä digiliiketoiminnassa kilpailemiseen. Samalla data siirtyy jatkuvasti lähemmäksi loppukäyttäjiä. GXI:n yhteydessä tehdyssä tutkimuksessa selvisi myös muun muassa, että suomalaiset IT-päättäjät uskovat Suomen vahvistavan asemaansa yhtenä maailman dataliikenteen keskeisenä solmukohtana seuraavan viiden vuoden aikana.
Equinix julkisti Global Interconnection Index (GXI) -katsauksensa nyt kolmatta kertaa. GXI vol3 ennustaa suorien keskinäisten yhteyksien kasvavan voimakkaammin kuin aikaisemmissa raporteissa.
Equinix julkisti Global Interconnection Index (GXI) -katsauksensa nyt kolmatta kertaa. GXI vol3 ennustaa suorien keskinäisten yhteyksien kasvavan voimakkaammin kuin aikaisemmissa raporteissa.

Equinixin Global Interconnection Index (GXI) -katsaus arvioi, että keskinäiset, julkisen internetin ohittavat suorat datayhteydet kasvavat noin 51% vuodessa lähivuosien aikana. Näiden yhteyksien yhteenlaskettu kapasiteetti ylittää vuoteen 2022 mennessä 13300 Tbps, joka vastaa vuositasolla 53 zetatavua dataa (zetatavu = tuhat miljardia gigatavua). Tällä kapasiteetilla jokainen ihminen maapallolla voisi ladata kokonaisen Game of Thrones -kauden ultra-HD-formaatissa alle päivässä. GXI:n yhteydessä tehdyn kansainvälisen tutkimuksen haastatelluista 2 450 IT-päättäjästä 48% sanoo, että nimenomaan suorat keskinäiset datayhteydet ovat avainroolissa maailman digitalisoituessa.

GXI:n tutkimusosion suomalaiset IT-alan päättäjät (108 vastaajaa) ovat hyvin luottavaisia Suomen kasvavaan rooliin yhtenä maailman dataliikenteen solmukohdista: 86% vastaajista oli sitä mieltä, että Suomen asema kohenee seuraavan viiden vuoden aikana. Suomalaiset vastaajat myös arvostavat, että data on lähellä sen käyttäjiä: lähes 90% sanoo, että datakeskustoimittajan valinnan tärkeä kriteeri on, että keskus sijaitsee Suomessa. Suomalaisista vastaajista 43% kertoo, että heidän organisaationsa on tällä hetkellä laajentamassa liiketoimintaansa ja heistä yli puolet (57%) sanoo hyödyntävänsä virtuaalisia yhteyksiä laajentamiseen. Virtuaalisilla yhteyksillä organisaatiot pystyvät laajentumaan ilman investointeja omiin fyysisiin laitteistoihin.

”Suomen tärkeys dataliikenteen solmukohtana on voimistunut viimeisen vuosikymmenen aikana. Helsingin ja Frankfurtin välille on rakennettu huipputehokas merenalainen datakaapeliyhteys ja pian rakenteilla on myös koillisväylän uusi datakaapeliyhteys, joka tarjoaa valmistuessaan uuden tehokkaan ja matalan latenssin kuituyhteyden Euroopan, Pohjois-Venäjän, Aasian ja Pohjois-Amerikan välille”, kommentoi Sami Holopainen, toimitusjohtaja, Equinix Finland. ”Uusi GXI-tutkimuksemme osoittaa myös, että Suomen kasvava rooli tiedostetaan kotimaassa, sillä lähes kaikki IT-alan vastaajat olivat sitä mieltä, että asemamme vahvistuu lähimmän viiden vuoden aikana.”

Vahva dataan liittyvä sääntely EMEA-alueella kasvattaa lähivuosina datamääriä ja -liikennettä erityisesti keskinäisissä suorissa yhteyksissä. Tämä näkyy vahvasti mm. terveydenhuollossa, julkishallinnossa, koulutuksessa sekä liiketoiminnan palveluissa. EU-sääntelyn ansiosta EMEA-alue (51% vuosikasvu) johtaa Pohjois-Amerikkaa (46% vuosikasvu) suorien keskinäisten yhteyksien kasvuvauhdissa. Latinalainen Amerikka kasvaa nopeiden (63% vuosikasvu), Aasian (56% vuosikasvu) seuratessa hyvin perässä.

Datasääntelyn huomioiminen oli suomalaisten kyselyyn vastaajien keskuudessa tärkein yksittäinen teknologiaprioriteetti tällä hetkellä: 68% sanoi tämän olevan prioriteetti. Muita keskeisiä prioriteetteja olivat tietoturvan parantaminen sekä IT-ympäristön digitalisointi.

”Toimitamme vähittäiskauppojen toimitusketjujen suunnittelutyökaluja Yhdysvalloissa ja Euroopassa ja meille datayhteydet ja niiden luotettavuus ja skaalautuvuus ovat tärkeitä prioriteetteja”, kommentoi Sami Mattila, kotimaisen Relex Solutionsin DevOps-johtaja. ”Digital edge -strategiassamme sijoitamme datanhallintapaikat mahdollisimman lähelle käyttäjiä ja pilvipalveluilla on myös merkittävä rooli. Equinixin GXI-katsauksen mukaan suorat keskinäiset datayhteydet ovat avainroolissa maailman digitalisoituessa - meille ne ovat elintärkeitä maailmanlaajuisessa laajentumisessamme.”

Muita GXI:n ja kyselyn avainlukuja:

GXI Vol. 3 -katsaus perustuu suorien keskinäisten datayhteyksien liikenteen kasvun seurantaan, mittaukseen ja ennustamiseen. Englanninkielinen termi ‘interconnection’ sisältää myös oletuksen, että mukana on lukuisia erilaisia kumppaneita hajautetuissa IT-solmukohdissa, toimittajariippumattomissa co-location-datakeskuksissa. GXI:n mukaan:

Yritykset ja suorat keskinäiset datayhteydet:

  • Monet nopeita yhteyksiä edellyttävät toiminnot vaativat vasteaikoja, jotka ovat vähintään alle 60 millisekuntia, useat jopa alle 20 millisekuntia. Tämä pakottaa toimijat sijoittamaan yhteyspisteitä hyvin lähelle datan lopullisia käyttäjiä.

Multi- ja hybridiratkaisut

  • Suorien keskinäisten yhteyksien keskeisin käyttötapa tulevaisuudessa on liitynnät useisiin verkkopalvelutarjoajiin monissa eri verkon reunapisteissä. Tämän käytön ennustetaan nelinkertaistuvan vuoteen 2022 mennessä. Tutkimuksen EMEA-alueen vastaajista yli puolet (54%) ilmoitti prioriteetikseen juuri verkkojen optimoinnin (Suomessa 44%)
  • Toinen kasvava käyttötapa on suorat yhteydet useisiin IT- ja pilvipalvelutarjoajiin monissa verkon reunapisteissä. Tämän käyttöasteen ennustetaan kasvavan 13-kertaiseksi vuoteen 2022 mennessä. Siirtyminen multi-cloud-strategiaan oli prioriteetti 45%:lle kyselyyn vastaajista.
  • Loput suorien keskinäisten yhteyksien kapasiteetista menee finanssialan kumppanuuksien, sisältö- ja mediapalveluiden sekä toimitusketjujen integraation kumppaneiden välisiin yhteyksiin. Tämän ennustetaan kasvavan viisinkertaiseksi vuoteen 2022 mennessä. 

Materiaalia:  
Global Interconnection Index Volume 3
 [raportti]
Forrester Total Economic Impact Study (TEI) [analyytikkoraportti]
Gartner Exploring the Edge: 12 Frontiers of Edge Computing [analyytikkoraportti]
Gartner: Infrastructure is everywhere [analyytikkoraportti]

Global Interconnection Index (GXI)
GXI Vol. 3 -katsaus perustuu suorien keskinäisten datayhteyksien liikenteen kasvun seurantaan, mittaukseen ja ennustamiseen. Englanninkielinen termi ‘interconnection’ sisältää myös oletuksen, että mukana on lukuisia erilaisia kumppaneita, hajautetuissa IT-solmukohdissa ja toimittajariippumattomissa co-location-datakeskuksissa. GXI on ainoa markkinakatsaus, joka ennustaa julkisen internetin ulkopuolisen liikenteen kehittymistä maailmanlaajuisesti vuoteen 2022 asti. Raportti perustuu Equinixin tuhansien ekosyteemikumppaneiden käyttöprofiileihin sekä paikalliseen ja alueelliseen markkinatietoon (sisältäen makrotason trendejä, markkinademografioita sekä teollisuuden näkymiä). Tarkka metodologia löytyy itse raportista.

GXI:n yhteydessä tehty tutkimus
GXI-katsauksen yhteydessä Equinix on teetättänyt APCO Insightilla tutkimuksen, johon haastateltiin 2485 IT-päättäjää eri yrityksistä eri puolilta maailmaa (Pohjois-Amerikka, Latinalainen Amerikka, Eurooppa sekä Aasia). 1348 vastaajaa oli Euroopasta ja 108 Suomesta. Kysely tehtiin elokuussa 2019.

Equinix
Equinix on kansainvälinen datakeskus- ja yhteyspalveluyritys, jonka tehokkaat palvelinkeskukset ja palvelut auttavat maailman johtavia yrityksiä rakentamaan saumattomat suorat keskinäiset yhteydet asiakkaiden, kumppaneiden ja oman organisaation välillä. Equinix toimii yli 50 maassa, jokaisessa viidessä maanosassa. Yhtiön datakeskukset ja palvelut toimivat asiakkaiden yritystoiminnan vauhdittamisen sekä IT- ja pilviteknologiastrategioiden kivijalkana.
www.equinix.com

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kontakti medialle:
Juhani Lassila, Johnny L
040 541 2365
juhani@johnnyl.fi

Kuvat

Equinix julkisti Global Interconnection Index (GXI) -katsauksensa nyt kolmatta kertaa. GXI vol3 ennustaa suorien keskinäisten yhteyksien kasvavan voimakkaammin kuin aikaisemmissa raporteissa.
Equinix julkisti Global Interconnection Index (GXI) -katsauksensa nyt kolmatta kertaa. GXI vol3 ennustaa suorien keskinäisten yhteyksien kasvavan voimakkaammin kuin aikaisemmissa raporteissa.
Lataa
”Suomen tärkeys dataliikenteen solmukohtana on voimistunut viimeisen vuosikymmenen aikana", sanoo Equinix Finlandin toimitusjohtaja Sami Holopainen.
”Suomen tärkeys dataliikenteen solmukohtana on voimistunut viimeisen vuosikymmenen aikana", sanoo Equinix Finlandin toimitusjohtaja Sami Holopainen.
Lataa
Equinix-logo
Equinix-logo
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Johnny L
Johnny L
Sampsantie 33
00610 HELSINKI

+358 40 541 2365https://www.johnnyl.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Johnny L

Niko Saarinen on jälleen vuoden radiojuontaja! RadioGaalassa palkittiin viime vuoden parhaat radiotekijät ja -teot12.4.2024 23:31:58 EEST | Tiedote

Suomen parhaat radiojuontajat, -ohjelmat sekä teot ja tekijät palkittiin tänään RadioGaalassa. Kaikkien aikojen suosituimmassa yleisöäänestyksessä NRJ:n aamushow oli voitokas: juontaja Niko Saarinen palkittiin vuoden valtakunnallisena radiojuontajana, ja NRJ Aamu vuoden radio-ohjelmana. Ammattilaispuolen Vuoden radio -pystit ojennettiin tänä vuonna Radio Pookille ja Radio Porille.

Teknologiayhtiö Jollan entinen johto ostaa Jolla Oy:n liiketoiminnan27.11.2023 15:00:05 EET | Tiedote

Käyttöjärjestelmiin ja autoalan ohjelmistoihin erikoistuneen Jolla Oy:n koko liiketoiminta ja henkilöstö siirtyy uuteen yhtiöön, kun yhtiön entinen johto ostaa Jollan liiketoiminnan. Jollan omistusrakenteessa olevasta venäläisomistuksesta tuli Ukrainan sodan myötä välitön ongelma henkilöstölle ja asiakkaille, mikä ajoi yhtiön lopulta keväällä 2023 yrityssaneeraukseen. Asia saatiin ratkaistua Pirkanmaan käräjäoikeuden 24.11.2023 vahvistettua yrityssaneerausohjelman, joka velvoittaa yhtiön myymään sen liiketoiminnan kokonaisuudessaan toiseen yhtiöön.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye