Kustannusosakeyhtiö Otava

Junnut leipoo on Sami ja Pasi Kurosen uutuuskirja nuorille kotikokeille

Jaa

Sami ja Pasi Kurosen Junnut leipoo -uutuuskirja on täynnä toinen toistaan herkullisempia reseptejä, jotka innostavat kotikokit keittiöön. Mukana on paljon lasten rakastamia klassikkoherkkuja sekä jännittävämpiä uusia makuja.

"Leivonnaisten tekeminen innostaa, koska suuhun sujahtava lopputulos maistuu melkein aina hyvältä. Monilla on muistikuvia lapsena nuolluista taikinakulhoista, pullataikinan vaivaamisesta tai kakkujen koristelusta", Sami ja Pasi Kuronen kertovat. 

Junnut leipoo -uutuuskirjassa veljekset innostavat lapsia ja nuoria kokeilemaan rohkeasti taitojaan ja tarjoavat mutkattomia reseptejä suolaiseen ja makeaan nälkään. 

Kirjan ohjeilla valmistuvat kätevästi muun muassa herkulliset kuppikakut, pullat, keksit, leivät ja kakut.  Lisäksi koristelulle sekä sesonkileivonnaisille on omat lukunsa. Haltuun otetaan niin erilaisten joulutorttujen taitteleminen kuin marenkien valmistus. Sesonkileivonnaiset-luvussa innostutaan uunimunkeista ja mämmikääretortusta. Klassisempia lasten herkkuja kirjassa edustavat muun muassa nakkipiilot ja voisilmäpullat. 

Junnut leipoo -kirjassa osaamistaan ja reseptejään jakavat Kurosten lisäksi myös leivontaan erikoistuneet huippuammattilaiset, jotka jakavat parhaat reseptinsä sekä kullanarvoisia vinkkejä ja kannustusta.

Yli 30 vuoden uran tehnyt Sami Kuronen tunnetaan erityisesti radioäänenä ja tv-kasvona. Hänen veljensä, keittiömestari Pasi Kuronen on nykyisin täysipäiväinen yrittäjä omassa Liemi & Linssi -tuotantoyhtiössään. Nyt he yhdistävät voimansa ruokakirjaan jo kolmatta kertaa. Heiltä on aiemmin ilmestynyt teokset Junnut kokkaa (2020) ja Elämäni reseptit (2019). 

Junnut leipoo on arvostelu- ja käsittelyvapaa 13.7.2022

Pdf-vedokset ja tekijöiden haastattelupyynnöt: adele.couavoux@otava.fi 

Arvostelukappaleet: arvostelukappale@otava.fi 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Kustannusosakeyhtiö Otava
Kustannusosakeyhtiö Otava
Uudenmaankatu 10
00120 HELSINKI

Puhelinvaihde 09 15661https://otava.fi/

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme