Juuri julkaistu: Influenssasta vakavia seurauksia munuaisensiirron saaneille
23.12.2020 10:02:04 EET | HUS | Tiedote

HUSissa selvitettiin, kuinka suuren terveysriskin laboratoriotutkimuksin varmennettu influenssa aiheuttaa munuaisensiirtopotilaille.
Rekisteritutkimukseen koottiin kaikki laboratoriokokein varmennetut influenssatapaukset sekä influenssan vuoksi sairaalahoitoon joutuneet munuaisensiirtopotilaat 1995–2017 ja heitä verrattiin muuhun väestöön.
”Tutkimuksessamme selvisi, että influenssan aiheuttamat terveysriskit olivat merkitsevästi suuremmat munuaisensiirtopotilailla kuin muulla väestöllä”, sanoo nefrologian erikoislääkäri Ilkka Helanterä HUS Vatsakeskuksen elinsiirto- ja maksakirurgialta.
Influenssan riski munuaisensiirron jälkeen on viisinkertainen ja influenssan vuoksi sairaalahoidon tarve on nelinkertainen muuhun väestöön verrattuna. Lisäksi influenssaan sairastuneista viisi prosenttia menehtyi ja sairaalahoidossa olleista peräti 9 prosenttia menehtyi.
Influenssarokotetta ja -testiä suositellaan
Munuaisensiirron saaneilta tulisi Ilkka Helanterän mukaan ottaa influenssa-aikana flunssan kaltaisten oireiden ilmennyttyä influenssatesti aiempaa herkemmin. Hän suosittelee myös influenssarokotetta.
”Tiedetään, että influenssarokote on tehokas ja turvallinen myös munuaisensiirtopotilaille, joten suosittelemme vahvasti myös heitä ottamaan rokotteen”, Helanterä kertoo.
Tutkimuksessa yllätti se, että iäkkäillä munuaisensiirtopotilailla tutkitut suhteelliset riskit olivat pienimmät. Tämä saattaa Helanterän mukaan johtua siitä, että kyse on valikoituneesta joukosta ja iäkkäillä on vähemmän sosiaalista kanssakäyntiä, toisin kuin nuorilla.
Tutkimuksessa oli mukana kaiken kaikkiaan lähes 4 000 munuaiselinsiirron saanutta henkilöä ja seuranta-aika kattoi yli 37 000 potilasvuotta. Influenssa todettiin vuosittain noin 10–70 munuaisensiirtopotilaalla. Influenssojen määrä on selvästi lisääntynyt munuaisensiirtopotilailla viime vuosina.
Hyljinnänestolääkitys heikentää vastustuskykyä
Suurentuneen influenssariskin taustalla on elinsiirron jälkeen aloitettava koko elämänmittainen elinsiirteen hyljintää estävä lääkitys. Lääkkeen heikentämä immuniteetti jättää elinsiirteen rauhaan, mutta sen haittavaikutuksena on infektioiden suurentunut riski.
Tähän asti on tiedetty, että monet herpesvirukset, kuten sytomegalovirus ja mononukleoosia aiheuttava EBV-virus voivat aiheuttaa vakavia infektioita elinsiirtopotilaille, samoin polyoomavirukset munuaisensiirron jälkeen. Siksi näiden virusten aiheuttamia tartuntoja seurataan ja seulotaan elinsiirtopotilailla.
Juuri julkaistu tutkimus on ensimmäinen osa laajempaa hanketta, jossa kartoitetaan infektiotautien epidemiologiaa munuaisensiirtopotilailla HUSin elinsiirtorekisterin sekä THL:n tartuntatauti- sekä HILMO-hoitoilmoitusrekisterien avulla. Rekisterit ovat laajuudeltaan ja laadultaan maailmanlaajuisesti vertaillen ainutlaatuiset.
_______________________________________________________________________
Meilahden kampuksella tuotetaan vuosittain noin 2000 uutta tieteellistä julkaisua. Juuri julkaistu -juttusarjassa uutisoidaan pieni otos näistä artikkeleista. Tavoitteena on esimerkein avata Meilahden kampuksen tutkimuksen laajaa kirjoa ja tuoda terveystieteellistä tutkimusta lähemmäksi ihmisten arkea.
Avainsanat
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
HUS Helsingin yliopistollisessa sairaalassa saa vuosittain hoitoa noin 680 000 potilasta. HUSissa työskentelee lähes 27 000 ammattilaista kaikkien potilaiden parhaaksi. Vastuullamme on 24 jäsenkunnan asukkaiden erikoissairaanhoito. Lisäksi meille on keskitetty valtakunnallisesti useiden harvinaisten ja vaikeiden sairauksien hoito.
HUS on Suomen suurin terveydenhuoltoalan toimija ja maan toiseksi suurin työnantaja. Osaamisemme on kansainvälisesti tunnettua ja tunnustettua. Yliopistollisena sairaalana tutkimme ja kehitämme jatkuvasti hoitomenetelmiämme sekä toimintaamme.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HUS
HUS-sammanslutningens styrelse sammanträder den 17 augusti 202614.8.2026 11:09:41 EEST | Pressmeddelande
HUS-sammanslutningens styrelse sammanträder måndagen den 17 augusti 2026 för att behandla bland annat verksamheten och ekonomin för januari–juni 2026 samt särskilda anslag och personalförmåner i det preliminära budgetförslaget för 2027. Föredragningslistan för mötet finns här. Sammanslutningens styrelse leder HUS verksamhet, förvaltning och ekonomi. Sammanslutningens styrelse har 17 ledamöter och av dem är två företrädare för Helsingfors universitet. Sammanslutningens styrelse sammanträder cirka en gång per månad. HUS medietjänst betjänar medier måndag–torsdag kl. 10–16, fredag kl. 10–15 på numret 050 427 2875 eller per e-post på viestinta@hus.fi. Se avvikande öppettider.
HUSin yhtymähallitus kokoontuu 17.8.202614.8.2026 11:09:41 EEST | Tiedote
HUSin yhtymähallitus kokoontuu maanantaina 17.8.2026 käsittelemään mm. tammi-kesäkuun 2026 toimintaa ja taloutta sekä vuoden 2027 alustavan talousarvioesityksen erillismäärärahoja ja henkilöstöetuuksia. Kokouksen esityslistan pääset lukemaan täältä. Yhtymähallitus johtaa HUSin toimintaa, hallintoa ja taloutta. Yhtymähallituksessa on 17 jäsentä, joista kaksi on Helsingin yliopiston edustajia. Yhtymähallitus kokoontuu noin kerran kuukaudessa. HUSin mediapalvelu palvelee mediaa ma–to klo 10–16, pe klo 10–15 numerossa 050 427 2875 tai sähköpostitse viestinta@hus.fi. Katso poikkeusaukioloajat
Föräldrarnas låga inkomstnivå och utbildning kan påverka risken för allvarliga bakterieinfektioner hos barn10.8.2026 09:34:12 EEST | Pressmeddelande
Risken för att barn ska drabbas av en allvarlig bakterieinfektion är något högre i familjer där föräldrarnas inkomstnivå och särskilt moderns utbildningsnivå är lägre. Resultatet bygger på den första finländska registerstudien som omfattar hela befolkningen, där omfattande nationella data om smittsamma sjukdomar och socioekonomiska förhållanden kombinerats.
Vanhempien alhainen tulotaso ja koulutus voivat vaikuttaa lasten vakavien bakteeri-infektioiden riskiin10.8.2026 09:34:12 EEST | Tiedote
Lasten riski sairastua vakavaan bakteeri-infektioon on hieman suurempi perheissä, joissa vanhempien tulotaso ja erityisesti äidin koulutus on matalampi. Tulos perustuu ensimmäiseen koko väestön kattavaan suomalaiseen rekisteritutkimukseen, jossa yhdistettiin laajat kansalliset tartuntatauti- ja sosioekonomiset aineistot.
Low parental income and education level may be linked to the risk of severe bacterial infections in children10.8.2026 09:34:12 EEST | Press release
The risk of severe bacterial infection is slightly increased in families with lower parental income and, in particular, lower maternal education level. The results are based on the first Finnish registry study that covered the entire population, combining extensive national records on infectious diseases and socio-economic data.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
