Juustoportti Oy

Juustoportti Kuopio on avattu

Jaa

Kuopio 14.2.2019. Juustoportin viides liikenneasema on avattu Kuopioon. Uusin liikenneasema sijaitsee valtatie viiden välittömässä läheisyydessä, Matkuksessa.

Juustoportti Kuopio, ulkokuva. Kuva Juustoportti, vapaasti käytettävissä jutun yhteydessä.
Juustoportti Kuopio, ulkokuva. Kuva Juustoportti, vapaasti käytettävissä jutun yhteydessä.

Liikenneaseman monipuoliset palvelut palaavat Matkukseen. Juustoportti Kuopion liikenneasemalla palvelee kahvila-ravintola, juustokauppa, kahvipaahtimo, paistopiste, juomakellari, sekä Pentikin tehtaanmyymälä. Liikenneasemalla on myös miehitetty palveleva pesukatu ja myöhemmin avataan sähköautoille latauspisteet.

”Tarjoamme uudenlaisen taukopaikan valtatie viidellä liikkuville ja paikallisille asukkaille. Haluamme olla paras taukopaikka ruokaa arvostaville. Lisäksi toivomme asiakkaiden viihtyvän ja palaavan uudelleen” kertoo Juustoportin toimitusjohtaja Timo Keski-Kasari. Yhtiö kertoo pyrkivänsä laajentamaan suomalaista ruokakulttuuria. ”Meillä on tarjolla kattavasti paitsi Juustoportin omat tuotteet, myös hyväksi ja laadukkaaksi todettujen pientuottajien erikoistuotteita. Myymälän sydämenä toimii juustotiski, josta voi maistella pitkään kypsytettyjä juustoja” jatkaa Keski-Kasari.

Liikenneasemalle on rekrytoitu 20 henkilöä, joita on perehdytetty Juustoportin arvomaailmaan alkuvuoden ajan. Yksikön esimiehenä toimii Toni Karjalainen. Ennen avajaisia liikenneasemalle ja sen yhteyteen on tehty muutostöitä, joilla kiinteistö saatiin Juustoportin ja yhteistyökumppaneiden tarpeille sopivaksi. Yhtiö toteaa investoinnin olleen yli miljoona euroa ja muutostöihin osallistuneen kymmeniä henkilöitä. Juustoportti tulee tarjoamaan nuorille kesätöitä.

Juustoportti Kuopion polttonestejakelun hoitaa Neste, joka on laajentanut kuluttajapuolen mittarikentän tuotevalikoimaa entisestään. ”Asemalta saa myös täysin jätteistä ja tähteistä valmistettua Neste MY uusiutuvaa dieseliä, jonka avulla autoilija voi vähentää kasvihuonekaasupäästöjään jopa 90 %. Tuotteen voi ottaa käyttöön välittömästi, ilman mitään muutoksia ajoneuvoihin. Lisäksi Kuopion Juustoportilta saa mittarimyynnistä AdBlue-urealiuosta, jota käytetään uusimmissa dieselmoottoreissa ja jonka käytöllä voidaan parantaa ympäristön ilmanlaatua.” kertoo Nesteen Marketing & Services -liiketoiminta-alueen Suomen toiminnoista vastaava johtaja Sam Holmberg.

Liitteet:

Kuva 1. Juustoportti Kuopio, ulkokuva

Kuva 2. Juustoportti Kuopio, havainnekuva sisätiloista

Kuvat: Juustoportti, vapaasti käytettävissä jutun yhteydessä.

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:

Juustoportti:
Timo Keski-Kasari
toimitusjohtaja
(0400 567 366)

Niklas Keski-Kasari
markkinointi ja viestintä
(0400 509 098)

Pentik:
Pasi Pentikäinen
toimitusjohtaja
(040 576 4491)

Salla Ahonen
markkinointijohtaja
(040 747 9622)

Neste:
Sam Holmberg, Marketing & Services -liiketoiminta-alueen
Suomen johtaja (050 458 4078)

Kuvat

Juustoportti Kuopio, ulkokuva. Kuva Juustoportti, vapaasti käytettävissä jutun yhteydessä.
Juustoportti Kuopio, ulkokuva. Kuva Juustoportti, vapaasti käytettävissä jutun yhteydessä.
Lataa
Juustoportti Kuopio, havainnekuva sisätiloista. Kuva: Juustoportti, vapaasti käytettävissä jutun yhteydessä.
Juustoportti Kuopio, havainnekuva sisätiloista. Kuva: Juustoportti, vapaasti käytettävissä jutun yhteydessä.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Juustoportti on jalasjärveläinen elintarvikealan konserni, joka on kasvanut viidessäkymmenessä vuodessa pienestä maatilajuustolasta 250 henkilöä työllistäväksi perheyritykseksi. Juustoportilla on meijeri- ja juustolatoiminnan lisäksi kahvila-ravintolat Jalasjärvellä, Mäntsälässä, Kärsämäellä, Ylöjärvellä ja Kuopiossa, sekä ruokatuotteita valmistava Kasvis Galleria Kuopiossa. Juustoportti on tuotantotekniikaltaan Suomen moderneimpia meijereitä, ja se on maailmalla palkittu kypsytetyistä juustoistaan. Suomessa Juustoportti on saanut tunnustusta esimerkiksi hyvänä työnantajana ja perinteisen toimialan rajojen rikkojana. Juustoportti on jo yli parinkymmenen vuoden ajan luonut joka kuukausi yhden uuden, pysyvän työpaikan.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Juustoportti Oy

Juustoportille kaksi kultamitalia kansainvälisessä juustokilpailussa11.12.2018 14:06:13 EETTiedote

Jalasjärvi 11.12.2018. Jalasjärveläinen Juustoportti on voittanut kaksi kultamitalia Bergenissä marraskuussa järjestetyssä World Cheese Awards 2018 -juustokilpailussa. Voittajajuustot ovat Juustoportin Brandy-pähkinäjuusto, sekä jo aikaisemminkin kansainvälisesti palkittu Vuohen viinitarhuri. Kisaan otti osaa ennennäkemättömät 3500 juustoa useista eri maista. Juustoportti oli ainoa suomalainen meijeri palkittujen joukossa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme