Juvan kunnan jätevedenpuhdistamon toiminnan olennaiselle muuttamiselle ympäristölupa
Itä-Suomen aluehallintovirasto on myöntänyt ympäristöluvan Juvan kunnan jätevedenpuhdistamon toiminnan olennaiseen muuttamiseen.
Lupa koskee Juvan kunnan jätevedenpuhdistamon toimintaa ja vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella muodostuvien yhdyskuntajätevesien sekä jätevedenpuhdistamolla vastaanotettavien saostussäiliö- ja umpisäiliölietteiden käsittelyä. Toiminnan muutoksessa uudistetaan jätevesien käsittelytekniikka. Jätevedenpuhdistamolla käsitellyt jätevedet johdetaan nykyisen purkuojan ja Hampunjoen kautta Konnusjokeen. Toimintaan tehtävä muutos ei vaikuta jätevesien johtamisreittiin.
Nykyisen jätevedenpuhdistamon puhdistamolietteitä on käsitelty laitoksen yhteydessä olleella kompostikentällä. Kentän toiminta päättyy ja tulevaisuudessa jätevesilietteet kuljetetaan muualle käsiteltäväksi.
Päätöksessä on annettu muun muassa määräyksiä jäteveden käsittelylle ja päästöille pintavesiin, viemäriverkoston käytölle ja hoidolle, jätteiden käsittelylle sekä käyttö- ja päästötarkkailulle ja ympäristövaikutusten tarkkailulle. Kompostikentän toiminnan lopettamiselle on myös annettu tarpeelliset määräykset.
Uudella puhdistamolla aiempaa parempi puhdistustulos
Vanhalla vuonna 1982 valmistuneella jätevedenpuhdistamolla jätevesiä käsitellään osittain maa-altaissa ja vanhentuneella tekniikalla. Uudesta puhdistamosta tehdään pitkälle automatisoitu laitos ja se sijoittuu kokonaan sisätiloihin säältä suojaan. Uudella puhdistamolla saavutetaan paljon aiempaa parempi puhdistustulos.
Uuden jätevedenpuhdistamon käyttöönotto vähentää purkuvesistöön kohdistuvaa pistekuormitusta, mikä edistää vesienhoitosuunnitelman mukaista vesistön hyvän tilan tilatavoitteen saavuttamista.
Aluehallintoviraston päätös 14.2.2023 nro 10/2023 on nähtävillä Vesi- ja ympäristölupien tietopalvelussa (diaarinumero ISAVI/10360/2021). Päätökset löytyvät tietopalvelusta helposti, kun asiakohtaan kirjoittaa asian diaarinumeron.
Lisätietoja
ympäristöneuvos Martti Häikiö, p. 0295 017 040
ympäristöylitarkastaja Jari Kärkkäinen, p. 0295 016 807
etunimi.sukunimi@avi.fi
Itä-Suomen aluehallintovirasto
Hakijan edustaja
vesihuoltopäällikkö Anne Ruotsalainen, p. 050 400 8011
etunimi.sukunimi@jarvisaimaanpalvelut.fi
Järvi-Saimaan Palvelut Oy
Aluehallintovirasto myöntää ympäristönsuojelu- ja vesilain mukaisia lupia. Ympäristö- ja vesiluvituksen tavoitteena on ennaltaehkäistä ympäristön pilaantumista ja sen vaaraa. Lupamenettelyssä sovitetaan yhteen ympäristön käyttöä tai ympäristöön vaikuttavia toimintoja ekologisesti kestävällä tavalla.
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.
Aluehallintoviraston verkkosivut
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Lainsäädäntö uudistui 21.12.2025: Miten asbestityöt pitää tehdä uudistuksen jälkeen?22.12.2025 07:41:37 EET | Tiedote
Asbestilainsäädäntö uudistui 21. joulukuuta. Uudistuneeseen lainsäädäntöön liittyen työsuojeluviranomainen on julkaissut päivitetyn soveltamisohjeen. Soveltamisohje kertoo, miten asbestityöt pitää käytännössä tehdä Suomessa uudistuksen jälkeen.
Hallinto-oikeus: Työsuojeluviranomaisen puolalaiselle yritykselle määräämä laiminlyöntimaksu oli aiheellinen19.12.2025 15:52:23 EET | Tiedote
Lounais-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue määräsi elokuussa 2024 puolalaiselle yritykselle 5 500 euron laiminlyöntimaksun, koska yritys oli laiminlyönyt velvollisuutensa toimittaa työsuojeluviranomaiselle tietoja työntekijöiden lähettämisestä Suomeen. Yritys valitti laiminlyöntimaksusta hallinto-oikeuteen, joka katsoi, että työsuojeluviranomainen oli voinut pitää yrityksen laiminlyöntejä vakavina ja ratkaisi asian niin, että määrätty laiminlyöntimaksu jäi voimaan. Turun hallinto-oikeus antoi päätöksensä asiassa 19.12.2025.
Regionförvaltningsverket i Västra och Inre Finlands regionala beredskapskommitté sammanträdde för sista gången19.12.2025 13:30:00 EET | Pressmeddelande
Regionförvaltningsverket i Västra och Inre Finlands regionala beredskapskommitté sammanträdde för sista gången den 18 december 2025. De nuvarande beredskapskommittéernas verksamhetsperiod upphör då regionförvaltningsverkens verksamhet upphör den 31 december 2025. Det nya riksomfattande Tillstånds- och tillsynsverket inleder verksamheten den 1 januari 2026. Till myndighetens uppgifter hör bland annat att organisera det regionala beredskapssamarbetet.
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston alueellinen valmiustoimikunta kokoontui viimeisen kerran19.12.2025 13:30:00 EET | Tiedote
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston alueellinen valmiustoimikunta kokoontui viimeisen kerran 18.12.2025. Nykyisten valmiustoimikuntien toimikausi päättyy aluehallintovirastojen toiminnan päättyessä 31.12.2025. Uusi valtakunnallinen Lupa- ja valvontavirasto aloittaa toimintansa 1.1.2026. Viraston tehtävänä on muun muassa varautumisen alueellisen yhteistyön järjestäminen.
Tillsyn avslöjade brister i behörighetsvillkoren för personalen på privata daghem19.12.2025 11:45:39 EET | Pressmeddelande
År 2025 övervakade regionförvaltningsverken att behörighetsvillkoren enligt lagen om småbarnspedagogik uppfylldes för de privata daghemmens fostrings-, undervisnings- och vårdpersonal samt daghemsföreståndare. Som ett resultat av tillsynen gav regionförvaltningsverken över 200 tjänsteproducenter administrativ styrning.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
