Digita

Jyväskylän kaupunki ja Digita yhteistyöhön tulevaisuuden mobiiliverkkojen mahdollistamiseksi

Jaa
Jyväskylän kaupunki ja teknologiayhtiö Digita Oy ovat allekirjoittaneet puitesopimuksen kaupungin palvelukiinteistöjen hyödyntämisestä tulevaisuuden mobiiliverkkojen kehittämisessä.
Kuva Pirjo Ala-Hynnilä, Jyväskylän kaupunki.
Kuva Pirjo Ala-Hynnilä, Jyväskylän kaupunki.

”Jyväskylän kaupungille on keskeistä varmistaa yhteiskuntamme digitalisaatiokehityksen myötä yleisen edun mukaiset mobiiliyhteydet kaupungissa. Tämän tulee kuitenkin tapahtua kiinteistöjen ja kiinteistöjen käyttäjien turvallisuus varmistaen”, kertoo Jyväskylän kaupungin kiinteistöjohtaja Mikko Lepo. ”Haluamme samalla kehittää sujuvan ja vastuullisen toimintamallin, joka on meille tärkeämpää kuin vuokratulon kasvattaminen”, jatkaa Lepo. ”Toki haluamme esimerkiksi kiinteistöjen sähkökulut kuriin eriyttämällä antennien ja tukiasemien sähköistyksen kiinteistöjemme sähkömittauksesta”.

”Kattojen ja laitetilojen rakenteiden soveltuvuuden arvioiminen ja varmistaminen sekä varsinaisten Telecom-asennusten tarkastaminen eivät ole kaupungin ydintehtäviä, siksi valitsimme tähän tehtävään asiantuntijaksi Digitan”, jatkaa Lepo.

”Olemme erittäin tyytyväisiä Jyväskylän kaupungin kanssa alkavaan yhteistyöhön, jonka myötä Digita vuokraa myös Jyväskylän kiinteistökohteita mobiilioperaattoreille edelleen tukiasemakäyttöön. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Digita tekee sopimukset mobiilioperaattoreiden kanssa ja vastaa jatkossa kaikista Telecom-toimintaan liittyvästä vuokrauksesta ja sopimushallinnasta. Pystymme näin palvelemaan operaattoriasiakkaitamme entistä kattavammin ja auttamaan mobiiliverkkojen kehittämistä Suomessa tältä osin, nyt myös Jyväskylän seudulla”, kertoo Digitan operatiivinen johtaja Markus Ala-Hautala.

Median yhteydenotot

Jyväskylän kaupunki, Tilapalvelu, kiinteistöjohtaja Mikko Lepo,
p. 040 830 6379, mikko.lepo(a)jyvaskyla.fi

Digita Oyj, operatiivinen johtaja Markus Ala-Hautala,
p. 0400 549 023, markus.ala-hautala(a)digita.fi

Digita omistaa ja operoi Suomen johtavaa valtakunnallista maanpäällistä televisio- ja radioverkkoa ja on maan suurin riippumaton tietoliikennemastojen ja tukiasemapaikkojen omistaja. Yhtiö on digitaalisen infrastruktuurin ja palveluiden tarjoaja. Digitan palveluihin kuuluvat tietoliikennemastot, konesali- ja esineiden internet (IoT) -palvelut ja tulevaisuuden broadcasting-palvelut. Palveluita tarjotaan maan suurimmille matkapuhelinoperaattoreille, internet- ja mediayhtiöille, infrastruktuuriyhtiöille ja kiinteistöjen omistajille. Digitassa työskentelee valtakunnallisesti 180 alan osaajaa. www.digita.fi

Yhteyshenkilöt

Minna Flink
johtaja, viestintä ja markkinointi
minna.flink(a)digita.fi, puh. 040 742 8849

Kuvat

Kuva Pirjo Ala-Hynnilä, Jyväskylän kaupunki.
Kuva Pirjo Ala-Hynnilä, Jyväskylän kaupunki.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Digita
Digita
Jämsänkatu 2
00520 Helsinki

020 411 711http://www.digita.fi

Digita omistaa ja operoi Suomen johtavaa valtakunnallista maanpäällistä televisio- ja radioverkkoa ja on maan suurin riippumaton tietoliikennemastojen omistaja. Yhtiö on digitaalisen infrastruktuurin ja palveluiden tarjoaja. Digitan palveluihin kuuluvat tietoliikennemastot, konesali- ja esineiden internet (IoT) -palvelut ja tulevaisuuden broadcasting-palvelut. Palveluita tarjotaan maan suurimmille matkapuhelinoperaattoreille, internet- ja mediayhtiöille, infrastruktuuriyhtiöille ja kiinteistöjen omistajille. Digitassa työskentelee valtakunnallisesti 180 alan osaajaa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Digita

Hakunilan tv-täytelähettimen sijainti muuttuu – muutostöistä aiheutuu katkos tv-lähetyksiin 17.2.202116.2.2021 14:30:59 EET | Tiedote

Digitan Hakunilan vesitornissa sijaitseva täytelähetin tullaan siirtämään viereiseen mastoon keskiviikkona 17.2.2021 Hakunilan vesitornin vesikaton kunnostustyön ajaksi. Vesitornin kunnostustyö tullaan suorittamaan vuoden 2021 loppuun mennessä. Täytelähettimen siirrosta aiheutuu katkos tv-lähetyksiin täytelähettimestä signaalia vastaanottaville kotitalouksille. Katkoksen arvioitu kesto on klo 9.30–15.30 välillä noin 4 tuntia.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye