Jyväskylän yliopisto

Jyväskylän yliopisto ja Maanpuolustuskoulutus MPK kutsuvat kaikki suomalaiset seikkailuun kybermaailmassa

Jaa
Jyväskylän yliopiston informaatioteknologian tiedekunta ja Maanpuolustuskoulutus MPK toteuttavat yhteistyössä Kansalaisen kyberturvallisuus -nimisen verkkokurssin, jonka tavoitteena on tutustuttaa kaikki kiinnostuneet suomalaiset kyberturvallisuuteen niin yksilön, yhteisöjen kuin yhteiskunnankin tasolla.

Verkkokurssi rakentuu dekkarimuotoisen kehyskertomuksen ympärille.

– Uskomme, että tarinallistaminen tekee kybermaailman ilmiöistä kiinnostavampia yhä useammille. Jo pelkän tarinan seuraaminen havainnollistaa, kuinka monissa asioissa kybermaailma nykyarjessamme on mukana, kertoo lehtori Panu Moilanen Jyväskylän yliopiston informaatioteknologian tiedekunnasta.

Kurssin lähestymistapa oppimiseen on monimediainen. Kurssi koostuu perinteisten teksti- ja kuvaosuuksien lisäksi podcasteista, interaktiivisista pelillisistä osuuksista, mikroelokuvista ja muista komponenteista, joihin tutustuminen on mahdollista ajasta ja paikasta riippumatta.

Kurssi julkaistaan syksyllä 2021. Sen sisältö on vapaasti kaikkien saatavilla, eikä kurssiin sisältöön tutustuminen edellytä ilmoittautumista tai rekisteröitymistä. Kiinnostuneilla on kuitenkin mahdollisuus saada kurssista Jyväskylän yliopistosta maksullinen opintosuoritus. Lisäksi materiaalia käytetään MPK:n kursseilla.

– Kansalaisen kyberturvallisuus on ensimmäinen askel MPK:n vasta uudistetussa kyberturvallisuuden koulutusohjelmassa. Tämän kurssin suorittamisen jälkeen kiinnostuneet voivat jatkaa MPK:n kyberturvallisuuden perus- ja jatkokursseille ja aina koulutusohjelman huipentavaan kybermaailman sotapeliin saakka, muistuttaa Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen kyberturvallisuuskoulutuksesta vastaava koulutuspäällikkö Tero Oittinen.

Arjen kyberturvallisuusosaaminen vahvaksi

Kurssin materiaalin avoin saatavuus tukee suomalaisten arjen kyberturvallisuusosaamisen vahvistamista. Tämä on vuonna 2019 päivitetyn Suomen kyberturvallisuusstrategian linjausten mukaista: strategian mukaan kyberturvallisuuden arkiosaaminen on keskeistä Suomen kyberturvallisuuden varmistamiseksi.

Kurssin sisällön suunnittelussa Jyväskylän yliopisto ja MPK tekevät kiinteää yhteistyötä. Projektissa on mukana niin yliopiston henkilöstä ja opiskelijoita kuin MPK:n kyberkoulutuksen sitoutuneita vapaaehtoisiakin.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kerromme mielellämme lisää:


Panu Moilanen
lehtori, Jyväskylän yliopisto
panu.moilanen@jyu.fi
puh. 040 825 4554


Tero Oittinen
koulutuspäällikkö, MPK
tero.oittinen@mpk.fi
puh. 040 589 8861

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Jyväskylän yliopisto
PL 35
40014 Jyväskylä

http://www.jyu.fi

Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto

Tuetko puolisoasi vanhempana arjessa? Kyllä kannattaisi, sanoo tuore mobiilipäiväkirjatutkimus10.5.2024 07:03:00 EEST | Tiedote

Kumppanin tukeminen vanhempana levittää myönteistä ilmapiiriä perheen arjessa – puolisoa kannattaa siis tukea muulloinkin kuin juhlapäivien yhteydessä. Tukea voi osoittaa luottamalla toiseen ja noudattamalla yhdessä sovittuja pelisääntöjä. Riidat ja erimielisyydet ovat tyypillisesti ohimeneviä, ja usein huonon päivän jälkeen puolisot tsemppaavat yhteistyössä, selviää tuoreessa väitöskirja-artikkelissa.

Uudet professorit esittäytyivät juhlaluennoilla 8.5.20248.5.2024 14:00:00 EEST | Tiedote

Jyväskylän yliopiston uudet professorit esittäytyivät keskiviikkona 8.5.2024 Seminariumin vanhassa juhlasalissa. Juhlaluentonsa pitivät solu- ja molekyylibiologian professori Lotta-Riina Sundberg, kulttuurienvälisen ja digitaalisen viestinnän professori Marko Siitonen, terveyden edistämisen professori Sami Kokko, liikunnan neurotieteen professori Harri Piitulainen ja tietojärjestelmätieteen professori Markus Salo. Tilaisuuden tallenne julkaistaan Moniviestimessä.

Väitös: Kokovalikoimaton kalastus on kestävää kalastusta8.5.2024 06:45:00 EEST | Tiedote

Ihmiskunta käyttää maapallon luonnonvaroja häikäilemättömästi hyväkseen. Hyvä esimerkki tällaisesta käyttäytymisestä on liikakalastus. Vuosittain pyydystetään 90 miljoonaa tonnia kalaa, minkä seurauksena populaatiokoot pienenevät nopeasti ja populaatioissa tapahtuu evolutiivisia muutoksia. Tällöin muutokset keskeisissä kalojen kelpoisuuteen vaikuttavissa ominaisuuksissa, kuten kasvussa, lisääntymisessä ja käyttäytymisessä ovat kauaskantoisia perimän muutoksen myötä.

Jyväskylän yliopistolle myönnettiin huippu-urheilijamyönteisen korkeakoulun laatutunnus6.5.2024 17:15:00 EEST | Tiedote

Jyväskylän yliopistolle on myönnetty Olympiakomitean huippu-urheilijamyönteisen korkeakoulun laatutunnus. Tunnus tarkoittaa sitä, että opiskelevien urheilijoiden arki on toimivampaa korkeakouluissa, joissa opiskelun ohjaamisen käytänteet tukevat urheilijaa urheilun ja opintojen yhdistämisessä. Laatutunnuksen saaneet korkeakoulut ovat tehneet jo pitkään tiivistä yhteistyötä omien alueidensa urheiluakatemioiden kanssa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye