Jyväskylän yliopisto

Jyväskylän yliopisto valmistautuu rehtorin vaihdokseen 

Jaa
Jyväskylän yliopiston rehtori Keijo Hämäläinen on valittu Tampereen yliopiston rehtoriksi 1.6.2023 alkaen. Hallituksen päätöksellä koulutuksesta vastaava vararehtori Marja-Leena Laakso siirtyy hoitamaan rehtorin tehtäviä 21.4.2023 alkaen, jolloin Keijo Hämäläinen jää pois Jyväskylän yliopiston rehtorin tehtävästä.

Keijo Hämäläinen on toiminut Jyväskylän yliopiston rehtorina 1.8.2017 lähtien. Sitä ennen hän toimi Helsingin yliopiston päätoimisena vararehtorina vuosina 2014–2017, matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan dekaanina (2010–2013) ja fysiikan professorina (2002-).

- Kiitän yliopiston hallituksen sekä koko yliopistoyhteisön puolesta Keijo Hämäläistä erinomaisesta yhteistyöstä ja menestyksekkäästä kaudesta yliopiston johdossa. Hämäläisellä on ollut keskeinen rooli Jyväskylän yliopiston Osaava ja hyvinvoiva ihminen -strategian toimeenpanossa, yliopiston toiminnan kehittämisessä sekä yhteisöllisyyden rakentamisessa, sanoo Jyväskylän yliopiston hallituksen puheenjohtaja Antti Koivula.

- Meillä on takana hieno, lähes kuusi vuotta kestänyt yhteinen matka Jyväskylän yliopistoyhteisön kanssa. Mieli on luonnollisesti haikea, mutta samalla luottavainen Jyväskylän yliopiston tulevaisuuteen. Tärkeät perusasiat ovat kunnossa ja yliopisto on hyvässä asennossa kohti menestystä, sanoo Keijo Hämäläinen

Jyväskylän yliopiston hallitus käynnistää välittömästi uuden rehtorin hakuprosessin, jossa hyödynnetään sekä avointa hakua että suorahakua. Hallitus haluaa käydä vuoropuhelua kollegion ja ylioppilaskunnan kanssa kuullakseen yliopistoyhteisön näkemyksiä seuraavan rehtorikauden keskeisistä haasteista ja mahdollisuuksista sekä tulevan rehtorin profiilista. 

Hallitus päättää hakuun liittyvistä yksityiskohdista kokouksessaan 5.4.2023. 

Yliopistolain mukaan yliopiston hallitus valitsee rehtorin enintään viiden vuoden määräajaksi.  

Lisätietoja: 

Antti Koivula  
hallituksen puheenjohtaja 
+ 358 30 474 2340 

Anna-Kaisa Säkkinen 
viestintäjohtaja 
+358 40 657 7211 

Tietoja julkaisijasta

Jyväskylän yliopisto
PL 35
40014 Jyväskylä

http://www.jyu.fi

Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto

Väitös: Vaihdevuodet heikentävät veriarvoja, mutta eivät laske lepoenergiankulutusta tai rasvanpolttokykyä (Karppinen)8.6.2023 08:00:00 EEST | Tiedote

TtM Jari Karppinen tutki liikuntalääketieteen väitöskirjassaan vaihdevuosien ja fyysisen aktiivisuuden yhteyttä aineenvaihduntaan mittaamalla lepoenergiankulutusta, rasvan käyttöä levossa ja liikkuessa sekä veren aineenvaihduntatuotteiden pitoisuuksia. Karppinen selvitti myös, kertooko tehokkaammin toimiva rasvanpoltto paremmasta kyvystä hallita verensokeria sokerirasituskokeen aikana.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme