Jyväskylän yliopiston kasvatustieteet sijalle 67 Times Higher Education World University Rankings (THE) -vertailussa
28.10.2020 14:21:15 EET | Jyväskylän yliopisto | Tiedote

Kasvatustieteet nousivat globaalissa vertailussa sijalle 67 eli toiseksi Suomessa. Suomen ykkönen, Helsingin yliopisto, oli globaalilla listalla sijalla 52. Jyväskylän yliopistosta psykologia ja humanistiset tieteet sijoittuivat välille 201–250, talous- ja sosiaalitieteet 251–300, fysiikka 301–400, fysiikka 401–500 ja IT-ala 501–600.
— Tiedekunnassa on tehty erinomaista työtä kasvatustieteiden tutkimuksen ja koulutuksemme kansainvälisen maineen vahvan nousun lisäämiseksi. On erittäin ilahduttavaa, että sekä kasvatustieteiden että psykologian sijoitus THE rankingissa osoittaa hienoa onnistumista näkyvyydessä ja yhteisömme panostuksessa, kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunnan dekaani Anna-Maija Poikkeus kommentoi menestyksen taustoja.
Vertailun arviointikriteereissä painoarvo on 60-prosenttisesti tutkimuksessa, sen volyymissä, rahoituksessa, tieteellisten julkaisujen vaikuttavuudessa ja yliopiston maineessa globaalissa tiedeyhteisössä. Kaikkiaan tulosindikaattoreita on 13, ja ne mittaavat tutkimuksen lisäksi opetusta (30 %), kansainvälisyyttä (7,5 %) sekä yritysyhteistyötä ja innovaatioita (2,5 %).
Yliopistojen vertailussa Jyväskylä on sijoittunut edellisvuoden tapaan välille 401-500. Suomalaisten yliopistojen vertailussa JYU oli jaetulla 7. sijalla. Tarkka sijoitus lasketaan ainoastaan 200 parhaalle yliopistolle. Kaikkiaan vertailuun oli otettu mukaan yli 1500 maailman huippuyliopistoa.
THE-sijoitukset: https://www.timeshighereducation.com/world-university-rankings
Lisätietoja:
kehittämispäällikkö Anna Grönlund, puh. 050 313 0401, anna.m.gronlund@jyu.fi, Jyväskylän yliopisto
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anitta KananenViestinnän asiantuntija
Puh:+358 40 8461395anitta.kananen@jyu.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Avoimen väylät uudistuvat Jyväskylän yliopistossa: Selkeyttä ja lisää mahdollisuuksia tutkintokoulutukseen hakeutuville29.6.2026 12:44:56 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopisto nostaa avoimen väylän kautta valittavien opiskelijoiden osuutta. Tavoitetaso on 15 prosenttia niiden tutkinto-ohjelmien sisäänotosta, joihin voi hakea avoimen väylältä. Samalla avoimen väylien edellytykset selkeytyvät: jatkossa Jyväskylän yliopistossa on kolme väylätyyppiä. Kehittämistyö tukee erityisesti valtion rahoittamalla opintosetelillä opiskelevien nuorten aikuisten korkeakoulupaikan saavuttamista.
Uusiutuvan energian nopea kasvu kuormittaa luontoa – tutkijat ehdottavat tarkempaa sijainninohjausta29.6.2026 07:05:00 EEST | Tiedote
Suomessa nopeasti kasvanut tuuli- ja aurinkovoiman tuotanto vaikuttaa merkittävästi sekä ympäristöön että ihmisiin, osoittaa tuore Jyväskylän yliopiston Resurssiviisausyhteisö JYU.Wisdomin Wisdom Letters -julkaisusarjassa ilmestynyt vertaisarvioitu artikkeli. Vaikka yksittäisiä hankkeita tarkastellaan yksityiskohtaisesti, eivät nykyiset suunnittelu- ja arviointikäytännöt riitä niiden yhteisvaikutusten hallintaan. Politiikkasuosituksia sisältävän julkaisun ovat laatineet neljä tutkijaa Suomen ympäristökeskuksesta, Itä-Suomen yliopistosta ja Turun yliopistosta.
Ketä enää kiinnostaa? Jyväskylän Kesässä kysytään, mihin journalismia ja viisautta tarvitaan muuttuvassa maailmassa25.6.2026 10:10:24 EEST | Tiedote
Jyväskylän Kesän keskusteluohjelma kokoaa 1.–5.7.2026 Jyväskylän yliopiston kampukselle tutkijoita, taiteilijoita, toimittajia ja muita asiantuntijoita pohtimaan viisauden merkitystä ajassamme. Ohjelmassa tarkastellaan muun muassa journalismin tulevaisuutta, viisauden ja typeryyden rajapintoja, vastuullisuutta, ihmisen kasvua sekä luontosuhdetta.
Monimuotoinen metsä on tulevaisuuden arvonluonnin alusta – tutkijat esittävät uutta suuntaa Suomen metsäsektorille25.6.2026 07:05:00 EEST | Tiedote
Luontokato, ilmastotavoitteet ja globaalit markkinamuutokset muuttavat metsäsektorin toimintaympäristöä. Uusimman Jyväskylän yliopiston Resurssiviisausyhteisö JYU.Wisdomin tuottaman Wisdom Letters -julkaisusarjan vertaisarvioidun julkaisun mukaan Suomen kannattaa vastata muutokseen rakentamalla metsistä monipuolinen arvonluonnin alusta, jossa taloudellinen menestys perustuu aiempaa vahvemmin luonnon monimuotoisuuteen, uusiin palveluihin ja korkean lisäarvon liiketoimintaan.
Perinnöksi ilmastokriisi? Tutkimus kyseenalaistaa sukupolvien välisen kuilun24.6.2026 08:58:00 EEST | Tiedote
Ilmastokeskustelu nähdään usein sukupolvien välisenä ristiriitana, jossa nuoret joutuvat kantamaan vanhempien sukupolvien teot. Jyväskylän yliopiston tutkimus haastaa tämän asetelman ja osoittaa, että todellisuudessa asetelma on monimutkaisempi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

