Jyväskylän yliopisto

Jyväskylän yliopiston strategiseen kehittämiseen 3,2 miljoonan euron lisäpanostus opetus- ja kulttuuriministeriöltä

Jaa
Tiede- ja kulttuuriministeri Petri Honkonen on päättänyt korkeakoulujen strategiseen kehittämiseen noin 40 miljoonan euron rahoituksesta yliopistoille ja noin 6 miljoonan euron rahoituksesta ammattikorkeakouluille. Jyväskylän yliopistolle myönnettiin 3,2 miljoonaa euroa lisärahoitusta.

Rahoituksella edistetään korkeakoulun omien strategisten tavoitteiden ohella yhtä tai useampaa keskeistä korkeakoulu- ja tiedepoliittista tavoitetta. Rahoitus on kohdennettu merkittäviltä osin korkeakoulun strategian mukaisiin toimiin ilman tarkempaa korvamerkintää yksittäiseen hankkeeseen.

Jyväskylän yliopistossa saatu strateginen rahoitus kohdentuu muun muassa kahdelle yliopiston strategiaa toteuttavalle alueelle: informaatioteknologian innovaatio- ja osaamisverkoston vahvistamiseen yhdessä elinkeinoelämän kanssa ja vaikuttavaan hyvinvointiosaamisen ekosysteemiin erityisesti hyvinvointialueen kanssa.

-          Haluamme vahvistaa hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä, pohjautuen Jyväskylän yliopiston profiiliin ja jo tehtyyn työhön. Pyrkimyksenämme on myös lisätä ICT- ja SOTE-alan koulutuksen kotimaista ja kansainvälistä vetovoimaa ja vastata alan kriittiseen osaaja- ja työvoimatarpeeseen. Molemmat osa-alueet ovat muutoksessa, ja yhteiskunnassa on pulaa osaamisesta, osaajista ja uusista tutkimukseen perustuvista innovatiivisista ratkaisuista, rehtori Keijo Hämäläinen toteaa.

Rahoituksen taustalla on opetus- ja kulttuuriministeriön käyttöön jääneen korkeakoulujen kohdentamattoman strategiarahoituksen suuntaaminen. Korkeakoulujen strategiaa toteuttavista toimenpiteistä ja niitä tukevasta strategiaperusteisesta rahoitusosuudesta on sovittu opetus- ja kulttuuriministeriön ja korkeakoulujen välillä pääosin jo vuonna 2020 käydyissä sopimuskauden 2021–2024 neuvotteluissa.

Strategiarahoituksen lisärahoituspäätökset korkeakouluittain, maaliskuu 2023

Lisätietoja:

Kehitysjohtaja Jarkko Pirkkalainen, puh. 040 737 3364, jarkko.pirkkalainen@jyu.fi

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Jyväskylän yliopisto
PL 35
40014 Jyväskylä

http://www.jyu.fi

Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto

Jyväskylän yliopiston sosiaalityön tutkimukseen yli miljoonan rahoitus6.6.2023 09:35:14 EEST | Tiedote

Sosiaali- ja terveysministeriö myönsi nyt neljättä kertaa rahoitusta sosiaalityön yliopistotasoisille tutkimushankkeille. Ne vahvistavat sosiaalityön tutkimusperustaista työkulttuuria ja huomioivat hyvinvointialueet sosiaalihuollon keskeisenä toimintaympäristönä. Jyväskylän yliopisto koordinoi kahta hanketta ja on partnerina kahdessa hankkeessa, kaikkiaan yli 1 100 000 euron yhteissummalla.

Väitöstutkimus kokoaa yhteen pedagogisia ratkaisuja kehitysvammaisten oppilaiden opetuksen tueksi2.6.2023 11:02:13 EEST | Tiedote

KM Lauri Räty tarkasteli väitöstutkimuksessaan kehitysvammaisten oppilaiden opetukseen liittyviä pedagogisia ratkaisuja. Tarkastelun kohteena olivat kansainvälisiset tutkimusartikkelit, suomalaisten opettajien kirjoittamat oppilaiden henkilökohtaisen opetuksen järjestämistä koskevat asiakirjat (HOJKS) sekä yhden perusopetuksen pienryhmän oppituntien videotallenteet.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme