Jyväskylän yliopisto

Jyväskylän yliopiston uudistunut Hakijan päivä 12.11. tarjoaa näkymiä tulevaisuuden työelämään ja maistiaisia opiskelusta  

8.11.2021 08:00:00 EET | Jyväskylän yliopisto | Tiedote

Jaa
Hakijan päivän teemoissa katsotaan kohti tulevaa. Millainen on tulevaisuuden työelämä? Millaisia osaajia tulevaisuus tarvitsee? Mitä kaikkea Jyväskylän yliopistossa voi opiskella? Tapahtuma toteutetaan tänä vuonna hybridinä perjantaina 12.11. kello 9-16.

Jyväskylän yliopiston uudistunut Hakijan päivä pyrkii antamaan nuorille ja muille omaa tulevaisuuden työelämäänsä pohtiville vaihtoehtoja merkityksellisiin opiskelupaikkoihin ja työuriin. Keskiössä on tarjota sellaisia vaihtoehtoja, jotka vastaavat myös tulevaisuuden tarpeisiin.  Siksi Hakijan päivänä on kolmenlaista ohjelmaa, jotka kaikki liittyvät tulevaisuuden työelämään ja auttavat hakijoita löytämään oman alansa. 

Ajatuksia herättävissä paneelikeskusteluissa esitellään Jyväskylän yliopiston aloja tulevaisuuden teemojen kautta. Niitä ovat esimerkiksi Hyvinvointi ja terveys, Yhteiskunta ja talous sekä Opettaminen ja kasvatus. Teemojen kautta hakija voi saada uudenlaisia ajatuksia tulevalle opiskelutaipaleelleen - hyvinvoinnista ja terveydestä kiinnostunut saattaa huomata mielenkiintoiseksi opintopoluksi vaikkapa kemian. Alaesittelyjen lisäksi paneelikeskusteluissa pohditaan oman alan löytämistä ja opiskelua erilaisissa elämäntilanteissa. 

Hakijan päivän maistiaiskursseilla osallistuja voi kokea yliopisto-opiskelun käytännössä. Kursseilla saa maistiaisia siitä, millaista eri alojen opiskelu on todellisuudessa. Maistiaiskursseja on journalistiikasta, luonnontieteistä ja monista muista oppiaineista. Uutena on myös maahanmuuttajataustaisten yliopistoinfo, jossa he saavat infoa ja tukea hakemiseen ja yliopistokoulutukseen. 

Tapahtumaan osallistuvilla on lisäksi mahdollisuus tavata opiskelijoita ja opintoneuvojia joko paikan päällä messuständeillä tai virtuaalialustan chateissa. Näin osallistujat voivat saada hieman yksilöllisempää ohjausta ja neuvontaa ja ehkä varmistua tulevasta hakukohteestaan. 

Tänä vuonna Hakijan päivä on hybriditapahtuma. Perjantaina 12.11. kello 9-16 tapahtumaan voi osallistua joko paikan päällä yliopiston Agora-rakennuksessa (Mattilanniemi 2, 40100 Jyväskylä) tai virtuaalialustalla. 

Tapahtuma on maksuton ja tarkoitettu kaikille Jyväskylän yliopiston opinnoista kiinnostuneille ja korkeakouluun hakeville: paitsi ensimmäistä kertaa korkeakouluun hakeville myös esimerkiksi jo opiskeleville ja uutta koulutusta tai täydennyskoulutusta pohtiville. Virtuaalialustalla osallistuminen ei vaadi kirjautumista, eikä Hakijan päivään tarvitse ilmoittautua. Paikan päällä osallistuville suosittelemme vahvasti kasvomaskin käyttöä. 

Täältä löydät lisätietoa Hakijan päivästä, paneelikeskusteluista ja maistiaiskursseista: https://www.jyu.fi/fi/hakijalle/tutustu-yliopistoon/hakijan-paiva/hakijan-paiva-2021 Täällä on puolestaan Hakijan pävän Facebook-tapahtuma: https://www.facebook.com/events/603323124159761  

Hakijan päivän virtuaalialusta löytyy täältä: https://event.prospectumlive.com/jyu-hakijan-paiva 

 

Lisätietoja 

Siiri Koutola 

Markkinointisuunnittelija 

siiri.o.koutola@jyu.fi 

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Jyväskylän yliopisto
Jyväskylän yliopisto
PL 35
40014 Jyväskylä

http://www.jyu.fi

Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto

Kuinka paljon avohakkuita luonto kestää? Tutkimus määrittää boreaalisten metsälintujen ekologisen rajan2.9.2026 07:05:00 EEST | Tiedote

Jyväskylän yliopiston johtama tutkimus on ensimmäistä kertaa määrittänyt raja-arvon avohakkuiden ekologisesti kestävälle määrälle boreaalisissa metsissä. Tutkimuksen mukaan vanhojen metsien lintulajit tarvitsevat säilyäkseen joko pidemmän, noin 90 vuoden kiertoajan metsätaloudessa tai sen, että noin 20 prosenttia metsistä jätetään kokonaan avohakkuiden ulkopuolelle. Tulokset tarjoavat konkreettisen tavoitteen metsien ekologisesti kestävälle käytölle.

Suomessa kehitetty hoitomalli vähensi huomattavasti psykiatrisen sairaalahoidon tarvetta Britanniassa31.8.2026 08:31:45 EEST | Tiedote

Suomessa kehitetty avoimen dialogin hoitomalli vähensi psykiatrisen sairaalahoidon ja erikoissairaanhoitoon palaamisen tarvetta Isossa-Britanniassa toteutetussa ODDESSI-tutkimuksessa. Avoimen dialogin ryhmässä sairaalahoitoon joutui 21 prosenttia osallistujista, kun tavanomaisen hoidon ryhmässä osuus oli 44 prosenttia. Alan johtavassa The Lancet Psychiatry -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan avoimen dialogin mukaista hoitoa saaneet arvioivat kahden vuoden seurannassa myös toipumisensa, elämänlaatunsa ja tyytyväisyytensä palveluihin paremmiksi kuin tavanomaista hoitoa saaneet. Tutkimuksen ennalta määritellyssä ensisijaisessa päätetapahtumassa, oireiden uusiutumiseen kuluneessa ajassa, ei kuitenkaan havaittu eroa ryhmien välillä.

Jyväskylän yliopisto on mukana merkittävässä EU Horizon Twinning -hankkeessa – tavoitteena rakentaa entisen Jugoslavian perinnön ympärille kansainvälinen osaamiskeskittymä.28.8.2026 10:00:00 EEST | Uutinen

Euroopan komissio on myöntänyt 1,5 miljoonan euron rahoituksen Jyväskylän yliopiston, Erfurtin yliopiston, Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran ja slovenialaisen Institute IRRIS:in yhteiselle BORDER ECHOES -hankkeelle. Suomalaisten partnerien tehtävänä on tukea Sloveniassa tehtävää pioneerityötä muistitiedon tallentamiseen ja jatkokäyttöön liittyen. Rahoituksesta kolmannes suuntautuu hankkeen suomalaisille partnereille.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye