Jyväskylän yliopiston uusi ohjelmistotekniikan professori edistää avoimuutta
25.8.2021 08:37:01 EEST | Jyväskylän yliopisto | Tiedote

Ohjelmistotekniikan professuuri vahvistaa informaatioteknologian tiedekunnan ydinalueella olevaa ohjelmistotekniikan tutkimusta ja koulutusta. Osaaminen on keskeisessä roolissa DI-koulutuksessa, siihen liittyvässä tutkimushanketoiminnassa ja sen edellyttämässä yritysyhteistyössä ja yhteiskunnallisessa vuorovaikutuksessa.
– DI-koulutuksessa korostuu yritysläheisyys ja ymmärrys siitä, millainen ratkaisu sopii mihinkin ongelmaan. Eli koirankopin ja pilvenpiirtäjän rakentamisessa tarvitaan erilaista tarkkuustasoa sekä suunnittelussa että toteuttamisessa. Tässä on erinomainen mahdollisuus Jyväskylän seudulle ja koko Suomelle, kunhan muistetaan, että ei tehdä samaa kuin muualla vaan jyväskyläläisellä twistillä, Mikkonen kuvailee.
Tommi Mikkonen on tehnyt pitkän ja merkittävän uran avoimen tietojenkäsittelyn opetuksen ja tutkimuksen parissa. Mikkonen työskenteli ennen Jyväskylän yliopistoon tuloaan ohjelmistotekniikan professorina Helsingin yliopistossa. Aiemmin hän on työskennellyt professorina Tampereen teknillisessä yliopistossa (TTY) sekä useissa eri tehtävissä it-alan yrityksissä. Hän on ollut myös vierailevana professorina Sun Microsystemsillä sekä Mozillalla.
– Ohjelmistoala on siitä mukava työmaa, että siinä rajana ei ole luonnonvarat vaan mielikuvitus — ja tästä syystä liiketoiminta skaalautuu lähestulkoon rajatta, Mikkonen kertoo.
Mikkonen väitteli ohjelmistoarkkitehtuurista Tampereen teknillisestä korkeakoulusta vuonna 1999. Hän on tähänastisen uransa aikana hankkinut yli 10 M euroa tutkimusrahoitusta ja osallistunut aktiivisesti yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen tehtäviin. Mikkonen on kirjoittanut 54 kansainvälisesti arvostettua julkaisua ja 221 vertaisarvioitua konferenssijulkaisua sekä ohjannut 25 väitöskirjaa ja 450 diplomityötä/pro gradu tutkielmaa.
Vuonna 2017 Mikkonen palkittiin Open World Hero -tunnustuksella työstään avoimuuden edistämiseksi ja 2021 Mikkonen valittiin Suomalaisen Tiedeakatemian Matemaattis-luonnontieteellisen osaston jäseneksi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tommi Mikkonen
tommi.j.mikkonen@jyu.fi
puh. 050 311 7999
Kati Valpeviestinnän asiantuntija
Puh:0400 247 458viestinta@jyu.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Joni Borgström Unifund Jyväskylä Oy:n toimitusjohtajaksi6.11.2026 08:05:00 EET | Tiedote
Joni Borgström on aloittanut Jyväskylän yliopiston perustaman sijoitusyhtiö Unifund Jyväskylä Oy:n toimitusjohtajana 1.11.2026. Unifund sijoittaa varhaisen vaiheen yrityksiin, joiden liiketoiminta perustuu Jyväskylän yliopiston tutkimuksen tai osaamisen hyödyntämiseen.
Väitös: Työpaikoilla käytettävät robotit muuttavat valtasuhteita ja voivat aiheuttaa teknostressiä5.11.2026 08:00:00 EET | Tiedote
Työpaikoilla käytettävät robotit muuttavat työn tekemisen tapoja ja työpaikkojen valtasuhteita, osoittaa YTM Anna Lammen väitöstutkimus. Robotit voivat helpottaa työtä, mutta niiden käyttöönotto voi myös aiheuttaa teknostressiä, jos työntekijöiden tarpeita ja työn organisointia ei huomioida riittävällä tasolla.
Jyväskylässä järjestettävä Rauhan riimit -tapahtuma tuo koululaiset yhteen rakentamaan rauhaa rapin, kielen ja luovuuden keinoin4.11.2026 15:30:58 EET | Tiedote
Jyväskylässä järjestetään keskiviikkona 11.11. Rauhan riimit - tapahtumapäivä, joka tuo yhteen UNESCO-koulujen oppilaita Kuopion, Jyväskylän ja Pirkanmaan alueilta. Tapahtuman keskiössä ovat rauhankasvatus, kulttuuriperintö, kestävä tulevaisuus sekä luovan ilmaisun mahdollisuudet.
Itsemyötätunnon pelko voi lisätä perfektionististen urheilijoiden mielenterveyden haavoittuvuutta4.11.2026 07:00:00 EET | Tiedote
Perfektionistinen käyttäytyminen on yleistä kilpaurheilussa, mutta sen on todettu lisäävän mielenterveysongelmien riskiä. Jyväskylän yliopiston tutkimuksessa erityisesti itsemyötätunnon pelko näyttäytyi merkittävänä mielenterveyden haavoittuvuutta lisäävänä tekijänä perfektionistisilla kilpaurheilijoilla.
Tutkimus: Lapsen koulupoissaolot voivat haastaa vanhemmuutta3.11.2026 07:05:00 EET | Tiedote
Lapsen pitkittyneet vaikeudet käydä koulua kuormittavat koko perhettä. Jyväskylän yliopiston tutkimuksen mukaan pitkittynyt koulukieltäytyminen herättää vanhemmissa syyllisyyttä, epävarmuutta ja huolta sekä muuttaa heidän käsitystään omasta vanhemmuudestaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
