Jyväskylän yliopisto

Jyväskylän yliopistoon ainakin 277 aloituspaikkaa avoimen väylältä hakeville vuonna 2021

Jaa
Avoimen väylä on kasvattanut suosiotaan hakutapana Jyväskylän yliopistossa. Väyliä kehitetään ja laajennetaan ja väyläopiskelijoiden ohjausta vahvistetaan, jotta avoimen väylistä tulisi varteenotettava hakureitti todistusvalinnan ja valintakokeiden rinnalle.

Vuonna 2021 avoimen väylältä Jyväskylän yliopistoon hakeville on yhteensä 277 aloituspaikkaa 38 eri hakukohteessa. Joihinkin hakukohteisiin valitaan kaikki hakukelpoiset, jolloin aloituspaikkoja on käytännössä vielä enemmän.

Suurin osa, 235 paikkaa, on Jyväskylän yliopiston kandidaatti- ja maisteriohjelmiin. Pelkkää kandidaatintutkintoa tavoitteleville on yhteensä 32 aloituspaikkaa. Loput 10 paikkaa on terveystieteiden maisteriohjelmiin, joihin vaaditaan soveltuva alempi korkeakoulututkinto.

Suosittu hakutapa yliopistoon

Avoimen väylästä on tullut aiempaa suositumpi hakutapa. Kevään 2020 yhteishaussa Jyväskylän yliopistoon pyrki avoimen väylältä 519 opiskelijaa, mikä on kaksinkertainen määrä edellisvuoteen verrattuna. Heistä tutkinto-opiskelijoiksi hyväksyttiin 175 hakijaa.  

”Hakijoiden kannalta poikkeuksellinen kevät ei selitä avoimen väylän suosion kasvua, sillä väylältä hakeakseen tarvittavat avoimen yliopiston opinnot täytyy olla tehtynä”, kertoo projektipäällikkö Paula Savela Jyväskylän yliopistosta. Savela työskentelee projektipäällikkönä valtakunnallisessa Toinen reitti yliopistoon -hankkeessa (TRY), joka kehittää avoimen väylää hakutapana yliopistoon.

Savela arvioi suosion nousun perustuvan muun muassa siihen, että Jyväskylän yliopisto on keventänyt hakukelpoisuusehtoja ja tuonut avoimen väylät näkyvämmin esiin. Menneen kevään haasteet ylioppilaskirjoitusten sekä valintakokeiden toteuttamisessa ovat kuitenkin lisänneet keskustelua avoimen väylän laajemmasta hyödyntämisestä opiskelijavalinnoissa.

Avoimen väylä antaa joustoa

Kevään 2020 haussa kauppakorkeakouluun oli avoimen väylältä hakeville 50 aloituspaikan kiintiö, joista 45 on kauppatieteisiin ja viisi taloustieteisiin. Kotimaisen yleisurheilun huipulla kisaava jyväskyläläinen Julia Enarvi on yksi opiskelupaikan saaneista.

Enarvi suoritti väyläopinnot avoimessa yliopistossa Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakouluun hakua varten. JKU:n aitajuoksija kokee väyläopintojen mahdollistaneen paremmin kilpaurheilun hakuun valmistautumisen rinnalla.

”Avoimen väylä tarjosi minulle mahtavan mahdollisuuden päästä toista reittiä opiskelemaan haluamaani alaa, sillä minulla on alla kaksi epäonnistunutta pääsykoetta. Kevät kuluu etelän leireillä ja kisakausi alkaa kesäkuussa, minkä vuoksi edellisten vuosien pääsykokeista stressaaminen on hankaloittanut urheiluun keskittymistä. Nyt pystyin tekemään kursseja joustavasti sovittaen niitä itselleni helpompiin treenijaksoihin”, Enarvi kertoo.

Ohjausta ja neuvontaa avoimen väylällä aloittamiseen

Toinen reitti yliopistoon -hankkeessa on kiinnitetty huomiota myös avoimen väylien tiedotukseen, neuvontaan ja ohjaukseen. Jyväskylän yliopistossa järjestettiin elokuussa ensimmäistä kertaa Avoimen väylän ilta, jossa esiteltiin avoimen väylää hakutapana yliopistoon. Väyläopintojen suunnitteluun voi varata myös henkilökohtaisen ohjausajan avoimen yliopiston opintopalveluista. 

”Avoimen väylän opinnoissa opiskelija voi edetä halutessaan myös hyvin itsenäisesti, mutta tarjoamme tukea opintojen suunnitteluun ja edistämiseen”, sanoo opintoneuvoja Riina Kärkkäinen Jyväskylän yliopiston avoimesta yliopistosta. Hän on mukana TRY-hankkeessa kehittämässä tiedotus-, neuvonta- ja ohjauspalveluita.

Joihinkin Jyväskylän yliopiston hakukohteisiin voi pyrkiä seuraavan kerran avoimen väylältä jo syksyn 2020 yhteishaussa. Suurin osa tulee haettavaksi kevään 2021 yhteishaussa. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Jukka Lerkkanen
Avoimen yliopiston johtaja
jukka.lerkkanen@jyu.fi
0400249643


Heli Joutsen
Markkinointisuunnittelja
heli.a.joutsen@jyu.fi
0406524168

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Jyväskylän yliopisto
PL 35
40014 Jyväskylä

http://www.jyu.fi

Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye