Kaarina Helakisa -palkitun Mila Teräksen uutuuskuvakirja Myyrä joka katsoi kuuta kertoo hetkeen pysähtymisen merkityksestä
15.5.2023 08:30:00 EEST | Karisto | Tiedote

Milli Myyrällä on kummallinen olo. Tuntuu kuin jotain olisi unohtunut, vaikka se on touhunnut ja valmistautunut tulevaan talveen hyvin. Sillä ei oikeastaan olisi aikaa edes osallistua muiden metsäneläinten kanssa kuunkatselujuhliin.
Kun Milli Myyrä kuitenkin hetkeksi malttaa kohottaa katseensa yötaivaalle, vie öisen metsän kauneus mukanaan.
Mila Teräksen Myyrä joka katsoi kuuta kertoo pysähtymisen merkityksestä: siitä, kuinka tärkeää on jatkuvan kiireen, suorittamisen ja työmyyränä olemisen sijaan pysähtyä ja vain olla ilman huonoa omaatuntoa.
Teräs sai idean kirjaan eräänä syksynä kirjoittamistaan haikuista. Hänen kokemuksensa mukaan haikut vaativat pysähtymistä elämän pienten, suurten ihmeiden äärelle. Myös Myyrä joka katsoi kuuta -kirjassa on mukana haiku-runoja.
”Pysähtyminen ei yleensä ole kulttuurisesti sallittua, vaan kaikkea pitäisi suorittaa – jopa lomailua esimerkiksi nähtävyyksiä kiertäen. Hiekanjyvät eivät välttämättä riitä uskottavaksi nähtävyydeksi maailmassa. Myös taiteilijalta, kuten kirjailijalta, odotetaan helposti liukuhihnamaista työntekoa, vaikka työ on pohjimmiltaan kaikkea muuta”, Teräs sanoo.
Hän uskoo, että taiteen tekeminen, kuten esimerkiksi haikujen kirjoittaminen, tarkoittaa rohkeutta pysähtyä ja kokea. Sama vaikutus voi olla taiteen, kuten kuvakirjan, kuluttamisella.
Teräksen kaunista tekstiä kuvittavat Nora Surojeginin lempeän pehmeät kuvat.
Mila Teräs on Orimattilassa asuva kirjailija. Hänen kirjojaan on käännetty saksaksi ja tsekiksi, ja ne ovat olleet muun muassa Finlandia-ehdokkaina sekä IBBYn kansainvälisellä lasten- ja nuortenkirjallisuuden kunnialistalla. Tänä keväänä hänet palkittiin Kaarina Helakisa- ja Punni-palkinnoilla. Nora Surojegin on espoolainen kuvittaja, kirjailija ja graafikko.
Myyrä joka katsoi kuuta ilmestyy 8.6.2023, ja se on saatavana myös Miiko Toiviaisen lukemana äänikirjana.
Arvostelukappale- ja haastattelupyynnöt sekä lisätiedot: anni.gullichsen@otava.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anni GullichsenViestintäpäällikköLasten- ja nuortenkirjat
Puh:0504635238anni.gullichsen@otava.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Karisto
Kesäkirjoja ja tiramisua Kuopion torilla 26.6.29.5.2026 12:46:40 EEST | Tiedote
Hyvää mieltä ja herkkuja on tarjolla kesäkuun lopussa Kuopiossa, kun kirjailijat Minna Haapasalo ja Kirsi Pehkonen keskustelevat tämän kesän uutuusviihdekirjoistaan kahvila La Dolce Vitassa.
Urheudesta, sinnikkyydestä ja perheen tärkeydestä kertova Elämä kaukana kaikesta on kesän suurin lukuromaani25.5.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Valo valtameren yllä -romaanillaan maailmanmenestyksen saavuttaneen M. L. Stedmanin uutuus, Elämä kaukana kaikesta, on vavahduttava historiallinen lukuromaani perheestä, tragediasta ja suuresta rakkaudesta.
Kiitetty ja aistillinen romaani kielletystä rakkaudesta sodan varjossa12.5.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
”Mutta Rutin osaksi tuli rakastaa kahta miestä. Hän rakasti myös lapsia, sekä eläviä että jo kuolleita, yksiä vanhempia, yhtä mummoa, ehkä jotakuta ystävää, mutta kahta miestä.”
Jotain omaa -romaani syntyi toiveesta saada lapsi8.5.2026 09:00:26 EEST | Tiedote
Anne Halosen esikoisromaani kertoo lapsettomuudesta, mutta myös monista tavoista olla äiti. Romaani aloittaa uuden sydämellisen Versola-sarjan.
Kariston syksy on tähtiä täynnä – katalogi nyt julki!22.4.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Otavan kustantamoperheen Syksyn tähdet -katalogi esittelee loppuvuoden loisteliaan kirjatarjonnan. Karistolta on luvassa koskettavia historiallisia romaaneja, henkeäsalpaavaa jännitystä, viihdyttävää romantiikkaa ja viettelevää romantasiaa. Lasten- ja nuortenkirjallisuudessa tutut, rakastetut sarjat jatkuvat.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


