Digita

Kaarinan kaupungin vesihuoltolaitos hyödyntää Digitan IoT-verkkoa vesihuollon digitalisoinnissa

Jaa

Kaarinan kaupungin vesihuoltolaitos ja Digita ovat aloittaneet yhteistyön vesihuollon digitalisoinnista. Vesihuoltolaitoksen alueella tullaan siirtymään etäluettaviin vesimittareihin, jotka mahdollistavat veden kulutuksen reaaliaikaisen seurannan. Vesihuollon digitalisoinnissa hyödynnetään Digitan LoRaWAN-teknologiaan pohjautuvaa IoT-verkkoa.

Uusien etäluettavien vesimittareiden asennukset on käynnistetty syksyllä 2020 ja tarkoituksena on vaihtaa alueen 7000 vesimittaria etäluettaviksi tulevien vuosien aikana. ”Projektin alkuvaiheessa selvitimme eri vaihtoehtoja etäluennan toteutukselle. LoRaWAN-verkon edullinen hintataso ja laaja mittarivalikoima ratkaisivat päätöksenteossa ja lähdimme toteuttamaan projektia yhdessä Digitan kanssa”, kertoo Kaarinan kaupungin vesilaitoksen verkostoinsinööri Simo Salonen.

Vesihuollon digitalisointi tuo monia hyötyjä niin vesihuoltolaitokselle kuin loppuasiakkaille. ”Etäluettavista vesi- ja virtausmittareista saadun tiedon avulla voimme paremmin laskea vesitasetta, jonka myötä saamme esimerkiksi vuotovesiä pienemmiksi. Myös asiakas hyötyy uudistuksesta, kun nykyisten arviolaskujen sijaan voimme laskuttaa todellisen vedenkulutuksen mukaisesti. Asiakkaamme voivat myös jatkossa saada reaaliaikaisia lukematietoja vedenkäytöstä”, lisää Salonen.

Digitan LoRaWAN-verkko mahdollistaa etäluettavista vesimittareista saatavan tiedon keräämisen kustannustehokkaasti ja helposti maantieteellisesti laajalle hajautuneesta vesi-infrasta. ”Veden etäluentaan liittyvät hankkeet toteutetaan aina asiakkaan tarpeita kuunnelleen ja laajennamme verkkoamme asiakkaiden tarpeiden mukaisesti. Olemme iloisia, että pääsemme toteuttamaan vesihuollon digitalisointia yhdessä Kaarinan kaupungin vesihuollon kanssa”, täydentää Digitan IoT-palveluiden myyntipäällikkö Mona Miettinen.

Median yhteydenotot:

Kaarinan kaupungin vesihuoltolaitos, Simo Salonen, verkostoinsinööri, p. 050 373 2651, simo.salonen@kaarina.fi

Digita Oy, Mona Miettinen, myyntipäällikkö, p. 0400 721 700, mona.miettinen@digita.fi

Kaarinan kaupungin vesihuoltolaitos vastaa talous- ja jäteveden verkostosta. Vesi ostetaan Turun Seudun Vesi Oy:ltä ja jätevesi toimitetaan Turun Seudun Puhdistamo Oy:lle.

Digita on digitaalisen infrastruktuurin ja palveluiden tarjoaja sekä maan suurin riippumaton tietoliikennemastojen omistaja. Yhtiö omistaa ja operoi Suomen johtavaa valtakunnallista maanpäällistä televisio- ja radioverkkoa, toimii antenniverkon maksu-tv-operaattorina, sekä kehittää tulevaisuuden broadcasting-palveluja. Digitan tietoliikennepalveluita ovat privaattiverkot, sisäpeittoratkaisut, tietoliikenteen kattopaikkojen hallintapalvelut sekä esineiden internet (IoT) ja konesalipalvelut. Palveluita tarjotaan mediayhtiöille, kuluttajille, matkapuhelinoperaattoreille, teollisuudelle, infrastruktuuriyhtiöille sekä kiinteistöjen omistajille. Digitassa työskentelee valtakunnallisesti 180 alan osaajaa. www.digita.fi

Yhteyshenkilöt

Minna Flink
johtaja, viestintä ja markkinointi
minna.flink(a)digita.fi, puh. 040 742 8849

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Digita
Digita
Jämsänkatu 2
00520 Helsinki

020 411 711http://www.digita.fi

Digita on digitaalisen infrastruktuurin ja palveluiden tarjoaja sekä maan suurin riippumaton tietoliikennemastojen omistaja. Yhtiö omistaa ja operoi Suomen johtavaa valtakunnallista maanpäällistä televisio- ja radioverkkoa, toimii antenniverkon maksu-tv-operaattorina, sekä kehittää tulevaisuuden broadcasting-palveluja. Digitan tietoliikennepalveluita ovat privaattiverkot, sisäpeittoratkaisut, tietoliikenteen kattopaikkojen hallintapalvelut sekä esineiden internet (IoT) ja konesalipalvelut. Palveluita tarjotaan mediayhtiöille, kuluttajille, matkapuhelinoperaattoreille, teollisuudelle, infrastruktuuriyhtiöille sekä kiinteistöjen omistajille. Digitassa työskentelee valtakunnallisesti 180 alan osaajaa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Digita

Hakunilan tv-täytelähettimen sijainti muuttuu – muutostöistä aiheutuu katkos tv-lähetyksiin 17.2.202116.2.2021 14:30:59 EET | Tiedote

Digitan Hakunilan vesitornissa sijaitseva täytelähetin tullaan siirtämään viereiseen mastoon keskiviikkona 17.2.2021 Hakunilan vesitornin vesikaton kunnostustyön ajaksi. Vesitornin kunnostustyö tullaan suorittamaan vuoden 2021 loppuun mennessä. Täytelähettimen siirrosta aiheutuu katkos tv-lähetyksiin täytelähettimestä signaalia vastaanottaville kotitalouksille. Katkoksen arvioitu kesto on klo 9.30–15.30 välillä noin 4 tuntia.

Eurooppalainen ETSI standardoi 5G-broadcastingin TV:n jakelustandardiksi12.2.2021 09:00:00 EET | Tiedote

5G-broadcasting-teknologia on ollut vahvoilla seuraavaksi television broadcasting-teknologiaksi DVB-T2:n jälkeen. Nyt se on saanut ETSI-standardin, joka mahdollistaa laajamittaisen 5G-broadcasting-teknologiaan perustuvien päätelaitteiden ja infrastruktuurin suunnittelun (ETSI, European Telecommunications Standards Institute). Tämä tarkoittaa sitä, että ETSI:n päätöksen myötä 5G-broadcastingia voitaisiin käyttää täysiverisesti television broadcasting-jakeluun.