Kaavoituksella on mahdollistettu asuntorakentaminen vuosiksi eteenpäin pääkaupunkiseudulla
17.8.2020 08:45:00 EEST | HSY | Tiedote

Asuntojen rakentamismahdollisuudet Vuosaaressa ja Herttoniemessä kasvoivat vuonna 2019
Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY tuottaa kahdesti vuodessa avoimena datana paikkatietoaineiston, joka esittää voimassa olevien asemakaavojen käyttämättä olevan rakennusoikeuden Helsingissä, Espoossa, Vantaalla ja Kauniaisissa. Sen mukaan pääkaupunkiseudulla on rakennusoikeutta jäljellä useiden kymmenien tuhansien asuntojen rakentamiseen.
- Helsingissä Vuosaaressa ja Herttoniemessä on merkittäviä mahdollisuuksia kerrostalojen rakentamiseen vuonna 2019 voimaan tulleiden asemakaavojen myötä. Asemakaavatilanteen puolesta kerrostaloja pystytään rakentamaan runsaasti myös Espooseen Länsimetron varrelle ja Vermonniittyyn sekä Vantaan Kivistöön, kertoo seututietoasiantuntija Laura Lähteenmäki HSY:stä.
Kerrostalovarannon määrä lähes kaksinkertaistunut kymmenessä vuodessa
Kerrostalojen rakentamiseen tarkoitettua rakennusoikeutta on paljon käyttämättä myös Helsingin entisillä satama-alueilla Jätkäsaaressa, Kalasatamassa ja Kruunuvuorenrannassa sekä Postipuistossa. Asumisen asemakaavavaranto on ollut 2010-luvulla kasvussa. Kerrostalovaranto on kasvanut pientalovarannon hitaasti vähentyessä. Toistaiseksi kerrostalovarannon kasvu on kuitenkin ollut pääasiassa nopeampaa kuin pientalovarannon vähentyminen, mikä on mahdollistanut asumisen varannon kasvun kokonaisuutena. Asuntoja on mahdollista rakentaa sekä osittain jo rakennetuille että tyhjille tonteille.
- Pääkaupunkiseutu lähtee tälle vuosikymmenelle huomattavasti paremmista asetelmista asuntotuotantoa ajatellen, kuin mikä tilanne oli viime vuosikymmenen alussa. Kerrostalovarannon määrä on vuosikymmenessä lähes kaksinkertaistunut, vaikka asuntotuotantovauhti on kiihtynyt päättyneen vuosikymmenen loppupuoliskolla, ts. tietoyhteistyöyksikön päällikkö Heikki Levola sanoo.
MAL-sopimusmenettelyssä asemakaavoitukselle asetetut kerrosalatavoitteet on pääkaupunkiseudulla saavutettu, mikä on heijastunut positiivisesti myös varannon kasvuna. Tavoitteiden saavuttaminen seudullisesti on olennaista jatkossakin tonttivarannon kehittymisen kannalta.
Kaupungit suurin kerrostalovarannon omistaja
Varannon omistus on pysynyt suhteellisen muuttumattomana koko 2010-luvun: pääkaupunkiseudun kaupungit omistavat selkeästi suurimman osan maasta, jolla on kerrostalovarantoa. Pientalovarannosta suurin osa sijaitsee yksityishenkilöiden ja perikuntien omistamalla maalla.
Pääkaupunkiseudun varantotilannetta voi tarkastella kaikille avoimesta korttelitasoisesta aineistosta HSY:n avoimen datan karttapalvelussa. Tonttivarannolla tarkoitetaan voimassa olevien asemakaavojen käyttämättä olevaa kerrosalaa, joka on SeutuRAMAVA-aineistossa tulkittu toteuttamiskelpoiseksi. Uusin SeutuRAMAVA-aineisto kuvaa voimassa olevien asemakaavayksiköiden tilannetta Helsingissä, Espoossa, Vantaalla ja Kauniaisissa vuodenvaihteessa 2019–2020.
Lisätietoa:
- seututietoasiantuntija Laura Lähteenmäki, puh. 040 560 4717, laura.lahteenmaki(at)hsy.fi
- ts. tietoyhteistyöyksikön päällikkö Heikki Levola, puh. 050 368 8881, heikki.levola(at)hsy.fi
- Pääkaupunkiseudun tonttivarantokatsaus 2020 (pdf)
- Pääkaupunkiseudun tonttivarannon kehitys ja voimassa olevien asemakaavojen varanto kortteleittain kartalla
- Asuntotuotannon ja asuinkerrosalan asemakaavoituksen lukuja (Helsingin seudun MAL-seuranta)
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
HSYIlmalantori 1
00240 Helsinki
09 1561 2110 (palvelemme ma, ke ja pe klo 8.30–15.30, ti klo 8.30–11.00 sekä to klo 13.00–15.30)http://www.hsy.fi
Tuotamme HSY:ssä kunnallisia vesihuollon ja jätehuollon palveluja sekä tietoa pääkaupunkiseudusta ja ympäristöstä.
Tehdään yhdessä maailman kestävin kaupunkiseutu!
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HSY
Näin biojätteen lajittelu sujuu helposti myös kesähelteillä6.7.2026 08:47:00 EEST | Tiedote
Kesällä biojäte kannattaa pitää mahdollisimman kuivana. Reiällinen biojäteastia, huolellinen pakkaaminen ja riittävän tiheä astian tyhjennys auttavat pitämään biojätteen siistinä myös helteillä. Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY vinkkaa helpot niksit biojätteen sujuvaan lajitteluun, joiden avulla hajut ja kutsumattomat kesävieraat pysyvät loitolla.
Kesäkeittiö kuntoon – näin lajittelet grillikauden jätteet29.6.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Kesä on grillauksen ja ulkona ruokailun sesonkia. Tiedätkö, mihin kuuluvat grilliruokien pakkaukset, alumiinifoliot ja kertakäyttögrillit? Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY kokosi vinkit kesäkeittiön yleisimpiin lajittelutilanteisiin.
Sortti-keräysautojen suosio kasvoi – erityisesti vaarallista jätettä tuotiin aikaisempaa enemmän23.6.2026 08:46:00 EEST | Tiedote
Asukkaat toivat maalis–kesäkuussa 2026 kiertäneisiin HSY:n Sortti-keräysautoihin yhteensä 161 000 kiloa metalli-, sähkö- ja elektroniikkaromua sekä kodin vaarallista jätettä. Sortti-keräysautot pysähtyivät kevään aikana lähes 300 pysähdyspaikalla ympäri pääkaupunkiseutua ja Kirkkonummea. Sortti-keräysautoilla kävi jätteiden tuojia noin kymmenen prosenttia enemmän kuin viime vuonna.
Pääkaupunkiseudulla tonttivarantoa yli 70 000 uuteen kerrostaloasuntoon17.6.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Pääkaupunkiseudun asuntorakentamista mahdollistava tonttivaranto kasvoi selvästi viime vuonna, kertoo HSY:n tonttivarantokatsaus. Käyttämätöntä rakennusoikeutta on jäljellä jopa 70 000–80 000 uuden kerrostaloasunnon rakentamista varten. Pientalovarantoon ei juurikaan tullut muutoksia.
// KORJATTU TIEDOTE // Korjattu Kauniaisten kasvihuonekaasupäästöjen vähentymisprosentti tiedotteen loppuun // Pääkaupunkiseudun kasvihuonekaasupäästöt laskivat 22 prosenttia16.6.2026 12:10:35 EEST | Tiedote
Pääkaupunkiseudun kasvihuonekaasupäästöt vähenivät viime vuonna noin 22 prosenttia edellisvuodesta, kertoo HSY:n julkaisema päästöseuranta. Kaukolämmön päästöt lähes puolittuivat, koska fossiilisten polttoaineiden käyttö vähentyi huomattavasti.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme