Kaija Saariahon juhlasyksy starttaa jo elokuussa Temppeliaukion kirkossa kuultavalla Reconnaissance-kuoroteoksella ja Alminsalin Between-esityksillä
10.8.2022 09:00:00 EEST | Kulttuuritoimisto Palovaara & Ruusila Oy | Tiedote

Helsingin juhlaviikkojen ohjelmistoon kuuluva Reconnaissance sisältää kiehtovan linkin lokakuussa Suomen ensi-iltansa saavaan Saariahon suurteokseen Innocence-oopperaan, sillä molempien monikielisen libreton on tehnyt dramaturgi-ohjaaja Aleksi Barrière, jonka luotsaama ranskalainen musiikkiteatteriryhmä La Chambre aux échos toteuttaa myös Between-esitykset.
Innocencen valmistumisen loppumetreillä sävelletty Reconnaissance on Saariaholle epätyypillisesti nykyteemainen ilmastonmuutoksesta kertova “tieteismadrigaali” – sävellyksen muoto sopii erityisen hyvin yhteiskunnalliseen kertomukseen. Teos on saanut innoituksensa Mars-planeetan maisemien uusien valokuvien katselemisesta, joista selviää miltä ennen mahdollisesti Maan kaltainen planeetta näyttää nyt, menetettyään ilmakehänsä. Reconnaissancen kuoro kertoo me-muodossa ihmiskunnan vallanhimosta ja leviämisestä Marsiin asti: uusi planeetta toimii meille “ruosteisena peilinä”. Mukana on otteita historiallisista äänistä: Andrei Tarkovskin kritiikkiä avaruuskilvan pinnallisuudesta ja Hopi-intiaanien myyttejä maailmojen syklisestä synnystä ja tuhosta, jonka aiheuttavat turmeltuneet kulttuurit. Teos on moniulotteinen katsaus ilmastokriisiin ja ongelmallisiin arvoihimme. Kuoromuoto kertoo tarinan koko ihmiskunnan näkökulmasta, hetkenä jolloin ensimmäistä kertaa joudumme miettimään itseämme ja kohtaloamme yhtenä eläinlajina ja ekosysteeminä.
Saariahon ensimmäinen näyttämöteos Study for Life saa uuden kantaesityksen 41 vuoden esityskiellon jälkeen Between-produktiossa (Kansallisoopperan Alminsali, kolme esitystä 31.8.-3.9.). Study for Life joutui aikoinaan esityskieltoon sävellyksessä käytetyn runoilija T.S. Eliotin tekstin vuoksi – Saariahon yllätykseksi kustantaja kielsi tuolloin tekstin käytön. Nyt lupa tekstin käyttämiseen on viimein saatu.
Teatro Productionsin tuottama Between pyrkii oopperatraditiosta tietoisena tuomaan musiikkiteatteriin uuden, aikaamme kuvastavan näkökulman. Yksi Between-kollaasin neljästä osasta pohjautuu Study for Life -teokseen,josta uusi sukupolvi luo nyt oman tulkintansa. Saariahon ensiaskeleeseen kohti oopperaa yhdistyy näyttämöversio viulukonsertosta Graal Théâtre, sekä uuden polven säveltäjien Sebastian Hillin ja Matias Vestergårdin luomat erilliset runolliset äänivisiot. Betweenin on laatinut musiikkiteatterikollektiivi La Chambre aux échos, Aleksi Barrièren ohjauksessa. Musiikin tulkitsee ranskalainen Secession Orchestra ja kapellimestarina toimii Clément Mao-Takacs, joka tulee myös johtamaan Innocencen esitykset.
Innocence-oopperan Suomen ensi-ilta on Kansallisoopperassa 21. lokakuuta. Teoksen suomenkielisen alkuperäislibreton on kirjoittanut kirjailija Sofi Oksanen. Pandemian vuoksi jo viiteen kertaan siirretty, ranskalaisfilosofi Simone Weilin elämään ja ajatuksiin pohjautuva La Passion de Simone -oratorio nähdään myös viimein Helsingin Musiikkitalossa joulukuun 2022 lopussa. Lisäksi Kaija Saariahon syntymäpäivän kunniaksi lokakuu täyttyy ympäri Suomen tapahtumista, joissa esitetään ja juhlitaan Saariahon musiikkia. Tapahtumat löytyvät kootusti uusilta juhlavuosivuilta saariaho70.fi
Reconnaissance 18.8. 2022, Temppeliaukion kirkko
Between (31.8.-3.9. 2022 Kansallisoopperan Alminsali, 3 esitystä)
Innocence-ooppera (21.10.-24.11. 2022 Suomen kansallisooppera, 11 esitystä)
La Passion de Simone, (29.-30.12. 2022, Musiikkitalo, 2 esitystä)
Kaija Saariaho kertoo Between-tuotannon Study for Life -sävellyksestä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Milla Palovaara
Puh:+358 40 596 7973milla@kulttuuritoimisto.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kulttuuritoimisto Palovaara & Ruusila Oy
Nobel-kirjailijoiden agentti Laurence Laluyaux Helsinki Lit Masterclassin vieraaksi marraskuussa14.10.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Maailman arvostetuimpiin kirjallisuusagentteihin kuuluva Laurence Laluyaux saapuu Helsinkiin torstaina 19. marraskuuta Helsinki Lit Masterclassin vieraaksi. Laluyaux edustaa muun muassa Nobel-kirjailijoita Han Kangia, László Krasznahorkaita ja Olga Tokarczukia. Helsinki Litin ja Amos Andersonin rahaston järjestämällä mestarikurssilla hän kertoo kansainvälisen kirjallisuusmaailman nykytilanteesta ja tulevaisuudesta sekä kirjailijoiden mahdollisuuksista kansainvälisillä markkinoilla. Haku maksuttomalle Masterclass-kurssille alkaa tänään keskiviikkona 14. lokakuuta.
Royal Albert Hallin urkuri Anna Lapwood ensimmäistä kertaa Suomeen – Musiikkitalon Urkujen keväässä myös Abbaa, Queenia ja Verdin Requiem9.10.2026 11:02:16 EEST | Tiedote
Helsingin Musiikkitalon konserttisalin urut täyttävät kolme vuotta uudenvuodenpäivänä 2027. Sali täyttyy urkujen ansiosta vuosi toisensa jälkeen maailmankuuluista taiteilijoista, joita ei Suomessa ole juurikaan kuultu. Kauden avaa uudenvuodenpäivänä ranskalainen tähtiurkuri Thomas Ospital, ja kevät huipentuu toukokuussa Giuseppe Verdin Requiemiin, jossa koko orkesterin osuus soitetaan uruilla. Odotetuimpia vieraita on varmasti Lontoon Royal Albert Hallin urkuri Anna Lapwood, joka konsertoi Suomessa ensimmäistä kertaa lauantaina 9.1. Kevään yhdeksään konserttiin mahtuvat myös Abban, Queenin ja Daruden hitit, Wagnerin oopperamusiikki, mykkäelokuvat ja kantaesitykset. Liput Musiikkitalon Urut ry:n konsertteihin ovat nyt myynnissä.
“Musiikki on se paikka, jossa uskallan olla rohkea” – Tero-Petrin kuudes soololevy juhlii vapautta elää omalla tavallaan9.10.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Turkulainen lauluntekijä Tero-Petri Suovanen julkaisee perjantaina 9. lokakuuta kuudennen sooloalbuminsa. Voi näinkin elää yhdistää Tero-Petri & Korvaamattomat -yhtyeen uuden, avaramman soinnin levottomaan elämäniloon ja iskelmälliseen haikeuteen. Suovanen pitää levyä taiteellisen uransa kohokohtana.
45 Degree Woman palaa lavalle vielä kerran – viimeinen keikka juhlistaa 20-vuotiasta debyyttialbumia ja yhtyeen yhteisöllistä tarinaa29.9.2026 14:05:00 EEST | Tiedote
Helsinkiläinen vaihtoehtometal-yhtye 45 Degree Woman palaa lavalle vielä yhden kerran. Yhtye juhlistaa 20 vuotta täyttävää How to Handle the Pain -debyyttialbumiaan sekä pitkää yhteistä taivaltaan uransa viimeisellä keikalla Helsingin On The Rocksissa 14. marraskuuta.
Tarmo Peltokoski tuo Hongkongin filharmonikot Musiikkitaloon – ja istuu itse pianon ääreen25.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Kapellimestari Tarmo Peltokoski tuo Hongkongin filharmonikot ensimmäistä kertaa Helsinkiin lauantaina 28. marraskuuta. Musiikkitalon konsertti on osa orkesterin Euroopan-kiertuetta uuden musiikillisen johtajansa kanssa. Peltokoski esiintyy myös pianosolistina Martin Helmchenin rinnalla Saint-Saënsin Eläinten karnevaalissa ja johtaa teoksen pianon äärestä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme




