SininauhaliittoSininauhaliitto

Kaikilla on oikeus vanheta onnellisesti

Jaa

Vanhustenviikon teema ”Onni on vanheta” on haastava monelle ikääntyneelle, sillä kaikilla ei ole taitoa tai edes halua vanheta, saati vanheta onnellisesti. Vanheneminen voi olla kurjaa, kivuliasta ja yksinäistä. Monelle ikääntyneelle yksin olemisesta tulee tottumus, ja keinot löytää uusia ihmissuhteita tai harrastuksia käyvät vähiin. Valitettavasti joidenkin ikääntyneiden ainoat kaverit ovat alkoholi ja lääkkeet.

Pilke®-toiminta on vertaistuellista ryhmätoimintaa ikääntyneille (60+ v.), joilla on tai on ollut päihdeongelma. Jokaista Pilke-ryhmää ohjaa kaksi sosiaali- ja terveysalan ammattilaista.

Pilke-ryhmät toimivat matalan kynnyksen periaatteella, eli niihin saa tulla sellaisena kuin on ilman vaatimusta päihteettömyydestä tai raitistumisesta. Matala kynnys toteutuu myös siten, että Pilke-toiminta on osallistujalle maksutonta.

Etsivän vanhustyön avulla voidaan löytää esimerkiksi yksinäisyydestä, muistisairauksista, masennuksesta, ja päihdeongelmista kärsiviä ikääntyneitä.

Fingerroosin Säätiön Löytävän vanhustyön koordinaattori Saija Rahusen mielestä erään asiakkaan sanoma kiteyttää koko etsivän vanhustyön:

- Paljosta olisin jäänyt, ellen ovea olisi avannut.

Tänään 4.10.2020 julkaistaan Fingerroosin Säätiön ja Sininauhaliiton yhdessä tuottama piirrosanimaatio Löytävä vanhustyö: mitä se on, miten sitä tehdään ja mitä sillä saavutetaan.

Linkki Löytävä vanhustyö -video
Siirry videokanavalle

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Ulla-Maija Nikula
Toimitusjohtaja
ulla-maija.nikula@fingerroos.net
Puh. 044 033 3678
(2.10.–11.10.2020)

Saija Rahunen
Löytävän vanhustyön koordinaattori, geronomi AMK
saija.rahunen@fingerroos.net
Puh. 044 975 1610
(alkaen 5.10.2020)

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Sininauhaliitto
Opastinsilta 7 A
00520 HELSINKI

+358 50 5909 339http://www.sininauhaliitto.fi

Sininauhaliitto on runsaan sadan jäsenyhteisön yhteistyöverkosto, joka auttaa vaikeaan tilanteeseen joutuneita ihmisiä. Liiton ja sen runsaan sadan, ympäri Suomea toimivan jäsenyhteisön erityisosaamista ovat päihde- ja pelihaitat, riippuvuudet, mielenterveysongelmat, pitkäaikaisasunnottomuus sekä sosiaalinen työllistäminen.

Fingerroosin säätiö edistää ikääntyneiden henkistä ja fyysistä hyvinvointia, tukee nuoria ja perheitä ja tarjoaa yksilö- ja pienryhmätoimintaa. Teemme työtä toisiltamme oppien ”sukupolvet yhdessä” periaatteella. Toiminnan tavoitteena on osallistaa elinkaaren kaikki ikäryhmät hyvinvoinnin edistämiseen ylisukupolvisella työotteella.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Sininauhaliitto

Osallisuutta ruoka-avun rinnalle? Sininauhaliiton uusi julkaisu tuo kaivattua tietoa ruoka-avun osallistavista mahdollisuuksista ja haasteista30.9.2020 08:34:22 EESTTiedote

Osallisuutta ruoka-avun rinnalle? Havaintoja ja näkökulmia toiminnan ääreltä (Sininauhaliitto, 2020) valottaa ruoka-avun osallistavia mahdollisuuksia ja haasteita, joita osallistavaan prosessiin voi liittyä. Samalla julkaisu tuo olemassa olevaan kotimaiseen ruoka-apukirjallisuuteen näkökulmia toimijoiden suunnalta, joista tutkimustieto on ruoka-avussa käyvien kokemuksiin verrattuna vähäistä. Kaikkea uutta toimintaa ei aina otettu vastaan riemumielin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme