Kaikki yli 6 hengen yleisötilaisuudet kielletty Länsi-Pohjan kunnissa
Sisätiloissa ja alueellisesti rajatuissa ulkotiloissa voidaan kuitenkin järjestää yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia, joihin osallistuu korkeintaan 6 ihmistä edellyttäen, että turvallisuus niissä voidaan varmistaa noudattaen opetus- ja kulttuuriministeriön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen 21.9.2020 antamaa, ja 22.2.2021 päivittämää, ohjetta. Päivitetyssä ohjeessa kuvataan myös 22.2.2021 voimaan tulleen tartuntatautilain pykälän 58 c edellyttämät velvollisuudet tapahtumien järjestäjille.
Määräys on voimassa 5.3.–28.3.2021 Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin alueella eli Kemin, Keminmaan, Simon, Tervolan, Tornion ja Ylitornion kunnissa.
Tämä päätös korvaa Lapin aluehallintoviraston 11.2.2021 antaman päätöksen (LAAVI/217/2021).
Pohjois-Ruotsin ja Etelä-Suomen tautitilanteet heijastuvat Länsi-Pohjaan
Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin alueellisen koronayhteistyöryhmän mukaan alue on edelleen epidemian kiihtymisvaiheessa. Pohjois-Ruotsin tautitilanne on paljon Länsi-Pohjan tautitilannetta huonompi. Lisäksi Etelä-Suomessa tartunnat ovat lisääntyneet nopeasti ja merkittävä osa uusista tartunnoista on muuntoviruksen aiheuttamia. Näistä syistä riski tartuntojen määrän nopeaan kasvuun alueella on merkittävä. Kokoontumisrajoitusten tiukentaminen on siten välttämätöntä osana epidemian torjuntaa. Toimenpiteet ovat valtioneuvoston 25.2.2021 antaman periaatepäätöksen mukaisia.
Lisätietoa
Päätös Lapin sairaanhoitopiirin alueelle LAAVI/336/2021
Lapin aluehallintoviraston 11.2.2021 antama päätös LAAVI/217/2021
Usein kysytyt kysymykset koronaviruksesta avi.fi:ssä
Tapahtumajärjestäjien neuvonta puh. 0295 016 666 (ma-pe kello 8-11.30 ja 12.30-16), sähköposti: koronainfo@avi.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lapin aluehallintovirasto
Aluehallintoylilääkäri Tapio Kekki, puhelin 0295 017 358, etunimi.sukunimi@avi.fi
Ylijohtaja Kaisa Ainasoja, puhelin 0295 017 345, etunimi.sukunimi@avi.fi
Tietoja julkaisijasta
Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Drygt tre hundra aktörer inom övergripande säkerhet deltog i specialförsvarskurser med temat mental kristålighet5.12.2025 08:00:00 EET | Pressmeddelande
Regionförvaltningsverket i Västra och Inre Finland arrangerade åren 2024–2025 fyra regionala specialförsvarskurser med temat mental kristålighet i samarbete med Pansarbrigaden och Björneborgs brigad. Drygt tre hundra sakkunniga inom olika branscher från Birkaland, Mellersta Finland och de österbottniska landskapen deltog i kurserna.
Lähes kolmesataa kokonaisturvallisuuden toimijaa osallistui alueellisen maanpuolustuksen erikoiskursseille henkisestä kriisinkestävyydestä5.12.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto järjesti yhteistyössä Panssariprikaatin ja Porin prikaatin kanssa neljä alueellista maanpuolustuksen erikoiskurssia henkisen kriisinkestävyyden teemalla vuosina 2024–2025. Kursseille osallistui lähes 300 eri alojen asiantuntijaa Pirkanmaan, Keski-Suomen ja pohjalaismaakuntien alueelta.
Påföljdsavgift om 13 000 euro påförs Huoneistotrendi Oy för försummelser att följa penningtvättslagen3.12.2025 09:45:00 EET | Pressmeddelande
De allvarligaste försummelserna gäller utarbetningen av den rapporteringsskyldigas riskbedömning och identifieringen av kundernas verkliga förmånstagare.
Huoneistotrendi Oy:lle 13 000 euron seuraamusmaksu rahanpesulain noudattamisen laiminlyönneistä3.12.2025 09:45:00 EET | Tiedote
Vakavimmat laiminlyönnit koskevat ilmoitusvelvollisen riskiarvion laadintaa ja ilmoitusvelvollisen asiakkaiden tosiasiallisten edunsaajien tunnistamista.
Sormi imeytyi kuljetinlinjan nieluun – yhtiölle ja sen edustajille tuomio työturvallisuusrikoksesta2.12.2025 16:14:48 EET | Tiedote
Pohjois-Savon käräjäoikeus on 2.12.2025 tuominnut Lehtisepät Oy:n työturvallisuusrikoksesta yhteisösakkoon sekä yhtiön toimitusjohtajan ja yhtiön Varkauden painotalon tuotantopäällikön sakkorangaistuksiin. Yhtiössä oli laiminlyöty selvittää tuotannon koneiden käytöstä aiheutuvat vaaratekijät riittävän järjestelmällisesti ja suojata yhtiön Varkauden painotalon kuljettimessa ollut nielu.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
